maanantai 27. huhtikuuta 2015

Aikaansa edellä



Lääkereseptit vanhenivat. Tuli pieni tenkkapoo, miten uusiminen tapahtuu näin sähköisen reseptin aikaan.

Paperireseptin aikaan se oli helppoa. Piti vain viedä vanhentunut resepti terveyskeskuksen aulassa olevaan kirjelaatikkoon. Viikon kuluttua sai hakea uusitun paperin ilmoittautumisluukulta. Mutta nyt se ei enää käy. Ei ole kirjelaatikkoa eikä paperia siihen pistettäväksi.

Rationaalisen päättelyn miehenä aavistelin, että homman voi nykyisin hoitaa tietokoneella.

Ei kun toimeksi. Oman terveyskeskuksen sivulta ei löytynyt mitään ohjetta. Siellä vain "suositeltiin kaikille sähköisen asioinnin sopimuksen tekemistä". Minä olen sen jo tehnyt. Toisesta kohdasta löytyi "lue lisää terveysaseman sähköisestä asioinnista". Sinne!

Löytyi pitkiä tekstejä, joiden mukaan Omakanta-palvelusta voi tarkistaa, ovatko reseptini voimassa. Mutta minä tiesin tarkistamattakin, että eivät ole. Samassa kohdassa kerrottiin myös, että voin Omakannasta katsomassa omia terveystietojani. Uteliaisuus heräsi.

Siellä olivat reseptini ja niiden perässä maininta, että eivät ole voimassa. Ei kuitenkaan näkynyt mitään sellaista, josta olisi päässyt niitä uusimaan. Sen sijaan löytyi eräs unohtumaan päässyt asia. Kävin nimittäin viime marraskuussa terveyskeskuksen laboratoriossa verikokeessa. Silloin luvattiin, että saan lääkäriltä tekstiviestin sitten kun tulos on valmis. Siitä on nyt yli viisi kuukautta, mutta tekstiviestiä ei ole kuulunut. Täällä Omakannassa tulos oli. Nyt sen tiedän. Hieno homma. Ainoa harmi vaan, että desimaalin tarkkuudella ilmoitetusta tiedosta ei ole paljon iloa, kun tunne sen merkitystä. Varmaankin ihan hyvä tulos. Tai sitten ei.

Lopulta löytyi kohta, jossa kerrottiin, että voin mennä Helsingin terveyspalvelun e-asiointiin uusimaan reseptit. Sellainen löytyikin. Siellä oli täytettävä lomake, johon piti kirjoittaa uusittavan lääkkeen nimi ja vahvuus. Piti siis palata reseptisivulle ja copy / paste-menetelmällä siirtää pitkät ja hankalat nimet ja numerot lomakkeen ruutuun.

Systeemi otti vastaan vain yhden lääkkeen nimen. Toista lääkettä varten sama piti aloittaa alusta. Mutta lopulta homma tuli hoidetuksi. Valinta ilmoitti, että uusiminen kestää seitsemän päivää, ja saan tekstiviestin, kun uusiminen on valmis.

Kaikki siis hyvin?

Kyllä, kaikki on hyvin. Perjantaina sain peräkkäin tekstiviestejä, joissa kerrottiin yksi kerrallaan, että reseptini on uusittu. Tekstiviestien lähettäjä hieman yllätti. Se oli KELA. Miten se nyt sinne oli kääntynyt? Mutta väliäkö sillä, verenpainelääkkeitä riittää taas vuodeksi.

Sitten tuli lauantai ja Helsingin Sanomat. Siinä kerrottiin sähköisistä palveluista. Otsikko oli  "Reseptin voi syksyllä uusia verkossa". Jutun yllättävin kohta kuului näin: "Syksyllä on tulossa sellainen palvelu, että asiakkaat voivat jättää reseptin uusimispyynnön sähköisesti. Vielä se ei kuitenkaan ole mahdollista."


Vai ei ole mahdollista? Minähän sen juuri äsken tein. Todistettavasti. Kyllä tällaisesta saavutuksesta  rinta röyhistyi ja tunsi itsensä tietotekniikan sankariksi, joka on aikaansa edellä. Tietotekniikan mestari. Tulevaisuuden mies!  "Kyl mää ole senttä aika poika. Mää ihmettele oikke ittiän. Mikä mää ollenka olenka."



Ei kommentteja: