keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Hitaasti hyvä



Olin lähdössä ulos ja pukemassa kenkiä, kun mieleen muistui tarina runoilijasta talonsa rappusilla Tjörnin saarella. Siinä hän kaikessa rauhassa istuskeli miettimässä, vetäisikö vielä toisenkin saappaan jalkaan.

Noinhan elämänasenteen pitäisi olla. Oikeastaan minäkin olen aika lailla samanlaiseen taipuvainen. Pysähtyneisyyden tila. Hitaus. Mihin tässä muka kiire on?

Paitsi että ulkopuolelta tulee vaatimuksia päinvastaiseen. Kävin äskettäin jo neljännen kerran noin vuoden sisällä syömässä pikaruokaa. Tällä kerralla siinä hampurilaispaikassa, joka sijaitsee Stockmannia vastapäätä Mannerheimintiellä ja jonka minä olen oppinut tuntemaan nimillä Primulankulma / Baker´s.

En minä tietenkään itse sinne olisi mennyt, mutta kun sihteerini vaatii aina hampurilaista silloin kun pidämme työlounaan kaupungilla. Minusta se on sotkuista syömistä. Majoneesia tarttuu viiksiin ja partaan ja roskia kertyy iso kasa. Jos itse saan päättää, valitsen mieluummin slow foodia. Mutta siinä menee puoli päivää, niin kuin runoilijalla saappaansa kanssa. Ei sihteeri sellaiseen ehdi. Hänellä on aina kiire - töitä muka!

Hitaus on elämänasenne, johon kannattaa pyrkiä vaikka ei onnistuisikaan. Minä noudatan nopeusrajoituksia. Koskaan en ole saanut ylinopeussakkoa. Minä pidän hitaista elokuvista, sellaisista kuin Aki Kaurismäen, joissa ei tapahdu mitään mutta rivien välissä tapahtuu sitäkin enemmän. Niissä on hiljaisia ja vaatimattomia henkilöitä, jotka köyhyydessäänkin elävät arvokkaasti. Siitä huolimatta ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että Bruce Willis ja Sylvester Stallone yhtäkkiä ilmestyisivät paikalle pistämään omituisen porukan järjestykseen ja varmistamaan turvallisuuden.

Haaveet on haaveita. Tosielämässä syön hampurilaisia ja pistän nopeasti kengät jalkaan - molemmat. 




2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Sinua saattaisi miellyttää Alexander Paynen uusi mustavalkoinen elokuva Nebraska. On muuten kummaa, että amerikasta tulevat toimintaelokuvien lisäksi ne kaikkein kaurismäkeläisimmät elokuvat kuten Jim Jarmuchin työt.

Hitaus ja työelämä eivät tahdo millään sopia yhteen.

Kari Rydman kirjoitti...

Siitä Primulasta sai 50-luvulla parasta pappilan hätävaraa. Sinne menin aina yliopistolta, ennen kuin kotiin. Minä en noita muita nimiä paikalle tunnekaan.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...