Huhtikuu on kuukausista julmin

 

Kuljeskelin Töölön rannoilla. Lumi on jo jalkakäytäviltä poissa, mutta penkkoja ja liukkaita kohtia on jäljellä. Ei voi kulkea vapaasti, pitää kiertää ja varoa liukastumispaikkoja.  

Kaikki on likaista. Lumi ei ole valkoista vaan harmaata sotkua. Talven hiekoitukset pölyävät autojen pyöristä. Vasta ydinkeskustan kadut on lakaistu.   

Minä en ole vielä ottanut autoani käyttöön. Se seisoo kaverini omakotitalon tyhjässä tallissa kaukana Vantaalla. Siellä se on seissyt koko lumisen ajan, poistin sen käytöstä, irrotin vakuutuksista. Edes talvirenkaita en siihen vaihtanut. En halunnut hienon Yarikseni joutuvan enää aurauslumikasojen alle Töölöntorin lähikaduilla. En tarvitse autoa muuhun kuin kesäajoon mökilleni. Odotan lumen lopullista sulamista, vasta sitten otan auton käyttöön.  

Puistojen käytävät ovat vielä osittain jäässä. Keskuspuiston poluille on nyt hengenvaarallista mennä, sillä ne ovat puiden varjossa eivätkä vielä lähelläkään sulamista. Puistojen nurmikot ovat ruskeita ja täynnä sotkuja - rumia. Puistojen kauniit puut näyttävät rumilta. Jopa suosikkipuuni hevoskastanja Yliopiston kirjaston nurkalla on aivan kelvottoman näköinen.  

Meidän pohjoinen luontomme ei toteuta itse sitä idylliä, jonka tuntematon runoilija kirjoitti ihmisille ohjeeksi kyltteihin, joita joskus kauan sitten pystytettiin puistojen reunoille. Eipä ole kylttejä enää näkynyt.  

Onneksi pääsen julman kuukauden loppupuolella pakoon. Lähden saarelle nimeltä Malta. Siellä on uskoakseni kauniimpaa.