torstai 18. huhtikuuta 2013

Haasteellista



 

Blogeissa kiertää haasteita ja kyselyitä. Olen vähän huono sellaisissa, sillä usein ne jäävät. Tällä kerralla yritän kohentaa huonoa mainettani ja vastata samalla kerralla peräti kahteen haasteeseen. En ole aikoihin mihinkään kyselyyn osallistunut, joten ehkä on aika parantaa tapansa.  

Haasteita kuuluu jatkaa. En kohdista haastetta kenellekään nimeltä mainiten. Jatkakaa, hyvät lukijat, jos haluatte. Älkää jatkako, jos ette halua. 

HAASTE 1 :

1. Mikä kirja olisi paras kuvailemaan sinun elämääsi?
Vaihtelee vuosittain, mutta juuri nyt niitä on kaksi, samaa aihepiiriä mutta eri näkökulmasta:
Yoshida Kenko: Joutilaan mietteitä
Tom Hodgkinson / Matthew De Abaitua (toim.) Matkaopas joutilaisuuteen
 
2. Luetko runoja?
Kyllä, kaiken aikaa, hitaasti, yleensä yhden päivässä.

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?
Mieluummin divareissa. Aika usein Pentinkulman päivillä ja Vanhan kirjallisuuden päivillä. Välillä myös Mukkulassa.

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?
Ikiaikainen suosikkini Pentti Haanpää on jokseenkin kokonaan filmaamatta, vaikka hänen tekstinsä hyvin siihen muotoon taipuisivatkin. Eivät kuitenkaan taitaisi olla kaupallisesti kannattavia aiheita.
 
5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea, muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?
Ensimmäisenä tulee mieleen Tolstoin Sota ja rauha.

6. Onko sinulla salaisia lempikirjoja, joita et kehtaa paljastaa?
Kelpaisikohan tähän Apollinairen "Hirveä Hospodar"? Tai sitten Anni Polva, joka on piilossa kesämökin kirjahyllyssä (ks. kuva).

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?
Kiinnostavimmat taitavat olla jo tuonpuoleisessa.

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?
Olisikohan Josef Knecht (Hermann Hessen Lasihelmipelin "Magister"). Toinen olisi Faust.
 
9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikka et välttämättä hänen kirjoistaan pitäisikään)?
Tässä kysymyksessä mieleen juolahtavat sellaiset vähän keskimääräistä viekkaammat, kuten Mark Twain, George Bernard Shaw, Eugene O´Neill ja August Strindberg. Ja Haanpää tähänkin.

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
Divarista löytyi Kerstin Ekmanin Händelser vid vatten.

11. Mitä luet juuri nyt
Monta kirjaa menossa yhtä aikaa, kuten aina. Päällimmäisenä tuo ed. kohdan Ekman. Muita: La grande parade (kuvataidekirja) / Eeva-Liisa Manner: Varokaa voittajat / Heikki Salo: Kahlekuningaslaji - laululyriikan käsikirja /  Ville Ranta: Eräänlaisia rukouksia (sarjakuva) / Päivi Lehtola: Järven syvyyden mittaaminen /

====================================

HAASTE 2 :

Jos olisin vesi, olisin Längelmävesi. Sen rannalla vietän kesäni. 
Jos olisin kukka, olisin vanamo - "Tuoksut vanamon ja varjot veen..."
Jos olisin eläin, olisin kanarialintu. 
Jos olisin soitin, olisin sähkökitara.
Jos olisin hedelmä, omena (valkea kuulas)
Jos olisin talo, olisin vanha hirsitorppa, jonka raot on täytetty sammaleella. 
Jos olisin kirja, olisin nahkakantinen kootut teokset.
Jos olisin maisema, olisin kesäyön näkymä saunan laiturilta järvenselälle.
Jos olisin juoma, vaahtoava tuopillinen keskikaljaa.
Jos olisin puu, olisin kukkiva pihlaja.
Jos olisin joku, olisin nuori ja notkea.

 

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...


Haasteesta kaksi, eläin ja soitin olivat yllättäviä :D

Vanamo (Linnea) on yksi lempi kukistani, maltan tuskin odottaa kesän tuloa. Esikoiseni sai toiseksi nimeksi samaisen nimen, pieni, suloinen ja viaton.

Mukavaa matkaa jos ei en ennen sitä muista toivottaa :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Miten mies voi olla kanarialintu?

Dessu kirjoitti...


Olin kahden vaiheilla kohdassa "jos olisit eläin". Vaihtoehtoina olivat varis ja kanarialintu.

Variksen puolesta puhui realistinen näkemys nyky-olotilasta, siis jotenkin "...vanha vanha varis / nuokkuu hiljaa pellon aidalla / taivas harmaa, sataa, syksy on...".

Tuli ristiriita todellisuuden ja haaveen välille. Päädyin miellyttävämpään vaihtoehtoon, vaikkakin voi aavistella, että se on ikävöintiä maahan, jota ei ole;)

Ihmettelyä herättänyt vastaus "sähkökitara" kysymykseen mikä soitin? tarkoittaa lähinnä sellaista soundia, joka kuuluu Agents-Pulliaisen kitarasta.

Dessu