Suu tuohesta

 

"Dessun suu on tuohesta tehty." Näin lausui suorapuheinen sihteerini neiti B. taannoin, kun tuskastui siihen, etten pärjännyt viinintunnistuskilpailussa. Kalliit ja halvat viinit menivät minulta sekaisin, kun niitä sokkotestissä maisteltiin, luokiteltiin ja arvioitiin. 

En olisi halunnut osallistua koko testiin, sillä viinit eivät ole minun osaamisaluettani. Henkimaailman hommasta on kai kyse, kun joku tunnistaa sokkona viinimerkin ja vielä vuosikerrankin. Minä en tunnista. Nuorena opiskelijana tutuksi tulivat Liebfraumilch, Feteasca, Rioja Tinto, Algerialainen, Marlin omenaviini ja muutamat muut, mutta eivät ne mielestäni mitään suuria herkkuja olleet. Olut maittoi paremmin. 

Virkatyöhöni on vuosikymmeniä kuulunut istua iltaa asiakkaiden ja kontaktiryhmien kanssa hienoissa ravintoloissa. Kalliit viinit kuuluvat asiaan. Maistelen toki niitä seuran vuoksi, mutta olen hyvin pidättyväinen. Keskusteluun tarvittavan viinintuntemukseni olen hankkinut enemmänkin alan kirjallisuudesta, en niinkään omakohtaisista aistihavainnoista.  

*   *   * 

Kesäasunnollani vieraili taas tänä kesänä muutamia kokouksista tuttuja kollegoita etelän viinimaista. Oriveden Alkosta hankin juomia illanistujaisiin. Tapana on kuitenkin ollut jo vuosikausia, että mainio naapurini T. hankkii tarpeen tullen etelän vieraiden maistettavaksi myös aitoa eksoottista suomalaista perinnejuomaa. Näin tehtiin tänäkin kesänä, kun tuli kaksi herrashenkilöä Italiasta. T. tuntee seutukunnan ja osaa auttaa kesänaapuriaan tällaisissakin hankinnoissa. 

Ei sitä paljon ollut, pieni puteli vain. Minun mielestäni se oli väkevää ja pahaa, aivan helvetin pahaa, kuten aina ennenkin. Kunhan vähän näön vuoksi huuliani kostutin. Mutta italianherrat riemastuivat: se on vähän kuin grappaa. 

Olen joskus Roomassa käydessäni maistanut grappaa sen verran että tiedän. Ei minun tuohisen suuni makuun sekään. Mutta italialaiset kiinnostuivat, kun heille kerrottiin, että tämä suomalainen perinnejuoma edustaa yksityistä yritteliäisyyttä ja on kotikonstein valmistettu ja paja on ollut metsässä. He halusivat reseptin. Toinen italialaisista herroista oli koulutukseltaan kemisti. Hän halusi oppia ja kokeilla kotona. 

T. on monitaitoinen mies, ja niinpä hän osasi ohjeet. Minä tulkitsin. Paperille kirjoitettiin resepti ja piirustettiin tarvittavat pannut, pöntöt ja putket.  

Taitaa käydä niin, että jossakin Milanon seudulla alkaa kohtapuoliin pannu pulputtaa. Ties vaikka joudun tuotosta  maistamaan, sillä minulla näyttäisi myöhemmin talvella olevan taas edessä työmatka Italiaan. 

Kuvassa ei ole kesänaapurini T. vaan perinnejuoman valmistamisen suurmestari Tippavaaran isäntä Kankkulasta.