Kävelykierros Helsingissä 4

 

Kohde 4: Musiikkitalon uusi veistos  

Kävelin Mannerheimintien puoleisesta ovesta Musiikkitaloon ja siitä talon läpi Kiasman puoleiselle pihalle. Olin tulossa katsomaan uutta veistosta (vai olisiko sana patsas kohdallaan?) Olin lehdestä lomalla lukenut patsaan nimen ja tekijän: Laulupuut, Reijo Hukkanen. Olin myös lukenut, että tekijä oli saanut inspiraation Aaro Hellaakosken tutusta runosta Hauen laulu. Lehdessä oli ollut epäselvä valokuva patsaan pystytyksestä.  

Siinä se oli - hyvin suurikokoinen ja monista osista koostuva. Kaikkialta musta. Ensimmäiseksi hahmottui korkealla kelluvia halkopinoja, aivan samanlaisia kuin minulla kesäasunnollani liiterin vieressä. Nämä vaan olivat mustia, minun valkoisia, koivun värisiä.  

Seuraavaksi hahmottui, että halkopinot olivat flyygelin kannen muotoisia. Niin tietysti, patsas ottaa huomioon, minkä talon vieressä sijaitsee.  

Aloin etsiä kaatseellani sitä haukea. Sitä en löytänyt siinä patsaan juurella seisoessani. Kiersin patsasta, etsin kuvakulmia. Se oli vaikeaa, mahdotonta. Patsas on liian suuri läheltä kuvattavaksi. Löytyy vain yksityiskohtia, ei kokonaisuutta.  

Vasta kauempaa katsoen hauki löytyi. Se on kuin torni, 13 metriä. Suu auki, terävät hampaat, halkopinot ovat matalampina ympärillä.  

Mitä enemmän patsasta kierrän ja katselen kauempaa ja lähempää, sitä enemmän pidän näkemästäni. Jury, joka on veistoksen siihen valinnut, on onnistunut. Ei tämä missä tahansa paikassa toimisi, mutta  sopii juuri tähän, Musiikkitalon seinustalle. Väitän, että tämä veistos saavuttaa vielä suuren arvostusaseman Helsingin onnistuneimpien muotokieleltään modernien monumenttien joukossa, samantapaisen kuin Eila Hiltusen Sibelius-monumentti.  

Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla. Tunnen, että kuvista ei saa kunnollista käsitystä teoksesta, se on liian suuri kuvattavaksi. Katsojan pitää päästä aivan viereen, teoksen sisälle. Tässä näkyy vain yksityiskohtia. Teos pitää käydä paikan päällä katsomassa.