torstai 3. marraskuuta 2011

Terapian tarve

Kävelen melkein päivittäin työmatkallani Töölöstä Kruununhakaan Narinkkatorin poikki. Jo viime talvena havaitsin, että jotain rakennetaan vanhan linja-autoaseman kulmalle, Forumin puoleiseen päätyyn. Jossain vaiheessa luin lehdestä, että siihen tehdään kappeli.

Ensin minulle tuli käsitys, että siihen on tulossa jonkinlainen helsinkiläinen Pantheon, kaikkien jumalien temppeli. En tiedä, mistä käsitys tuli, mutta se taitaa olla väärä. Viimeisimmän ymmärrykseni mukaan siitä on tulossa nimenomaan ev.luterilaisten kappeli. Muut jäävät ilman.

Valmiiseen kappeliin mahtuu kuutisenkymmentä ihmistä. Kustannusarvioksi on ilmoitettu 1,5 miljoonaa. Kirkko ja kaupunki -lehden mukaan sinne palkataan toiminnanjohtaja, pappi, diakonityöntekijä, nuorisotyöntekijä ja kolme suntiota. Yhteensä seitsemän virkaa. Todellisuudentajuisesti varaudutaan myös ovenvartijan ja järjestysmiehen palkkaamiseen, sillä vilkkaalla paikalla voi olla pyrkyä sisätiloihin myös ei-toivotuilla kävijöillä.

Kappelista suunnitellaan design-vuodelle uutta nähtävyyttä. Havainnekuvissa onkin näkyvissä erikoinen muoto. Siitä on tulossa pyöreä, rakennusmateriaali on puu. Julkisivu tehdään ”vaakasuuntaisesta sormijatketusta puusoirosta, joka on esitaivutettu ja kuultokäsitelty”. Näin kerrottiin lehdessä. Kuva ei vielä kerro mitään tulevan rakennuksen ulkonäöstä.

Rakennuksen idea on olla hiljentymistila. Sellaista totisesti tarvitaankin juuri siinä ostoshelvettien ympäröimässä rumassa kaupunkitilassa. Eri asia sitten on, kenen hiljentymistila siitä tulee. Pitäisin erinomaisena, jos se oikeasti ja asenteettomasti olisi avoin kaikille uskonnoille ja myös uskonnottomille. Siinä bisnespainajaisten risteyspaikassa olisi varmasti tarvetta terapeuttiseen hiljaiseen hetkeen muillakin kuin ison kansankirkkomme jäsenillä. Minäkin voisin pysähtyä työmatkallani, mutta kirkonmenoista ja pappien tyrkytyksistä en välittäisi.

(Kuva on parin viikon takaa. Rakennuksen takana vasemmalla puolella on Forum ja oikealla puolella Koiton talo. Klikkaamalla kuva suurentuu).

5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Voi kun minäkin saisin kävellä töihin ja takaisin. Täällä maaseudulla joudun ajamaan n tunti päivässä siitä ilosta että käyn töissä. Tuntuu lomakossa kun käy tankkaamassa...

Anonyymi kirjoitti...

Hulppean hintainen terapiatalo henkilökuntineen.
Mutta toisaalta kirkon teeman kannalta mikään ihmisen raha ei korvaa sielun hintaa iankaikkisuuteen, joten raha kanavoidaan tarkoitukseensa.
Kuka taho punnitsee hiljentymis-salin saldon, arkkipiispako vai toiminnanjohtaja.
Jokainen kynnyksen ylittänyt kävijä voi tuntea sen sisimmässään.

Kirkkoa ei välttämättä tarvita esimerkiksi bubiin voihan sielläkin hiljentyä tuobin ääreen ja sulkea mielen korvansa mietiskelyyn.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Hiljentymistä kaipaisin. Suomalainen hiljentyy yleensä mökilllä, saunassa tai metsässä. Mutta myös ruokapöydässä, hississä, kotona, melkein missä vain. Lähden huomenna Yhdysvaltoihin, siellä ei hiljennytä missään, ei edes hississä.

Dessu kirjoitti...

Juuri näin. Minulla hiljentyminen tapahtuu luonnonmukaisesti kesäisin Längelmäveden rannalla. Lähellä on jopa paikka nimeltä Hiljaistenmiestenlaakso.

Rauhan saavuttaminen laiturilla kesäyössä ei kuitenkaan tarkoita, että kaipaisin ympärivuotista eristäytymistä maalle. Olen oppinut kaupunkilaiseksi ja pidän siitä, enimmäkseen. Tulee kuitenkin hetkiä, jolloin hiljentyminen tekisi hyvää.

Sellaisia hetkiä tulee erityisesti melskeisissä bisnespaikoissa, kuten Kampin keskuksessa ja Forumissa. Kappeli tulee niiden viereen. Sijainti siis on hyvä. Mutta harmillisesti hiljentyminen on sidottu yhteen ideologiaan. Vain jäsenille, ei muille!

Dessu

Dessu kirjoitti...

Hyvää matkaa toivotan Heidille. Siellä et todellakaan hiljenny vaan joudut jokapaikan melskaamiseen. Olen kokenut.
Kotiin palaaminen itsessään tuntuu sen jälkeen retriitiltä.

Dessu