maanantai 7. marraskuuta 2011

Kaiken vanhan kohtalo

Pitäisi siivota ullakko ennen pakkasten tuloa. Aloitin tänään. 

Hyllyt ovat täynnä vuosikymmenien mittaan kertynyttä tavaraa. Olen asunut tässä Töölöntorin kulmalla yli 30 vuotta. Systemaattinen siivoustyö pitäisi varmaankin tehdä arkeologin asenteella, jotta kaikki tarpeellinen tulee havaituksi eikä mitään arvokasta tule heitetyksi menemään.

Aloitin viisaasti takimmaiselta alahyllyltä. Siellä on otaksuttavasti vanhin kerrostuma. Ensimmäiseksi käteen osui telttapussi. Se jos mikä on olennainen osa henkilökohtaista historiaani. Ei sitä ainakaan voi hävittää.

Vein pussukan ullakolta alas asuntooni ja avasin pussin suulla olevan rusettisolmun. Halusin katsoa teltan kunnon. Pyöritin lattialla käärön auki mutta huomasin, että teltan laskoksista varisee kuivunutta roskaa: havunneulasia, koivunlehtiä, ruohoa... Salin matto piti rullata alta pois seinustalle, paljas lattia on helpompi lakaista.

Muistan melko varmasti, missä ja milloin teltta oli viimeksi käytössä. Se taisi olla 1980-luvun alkupuolella Lahden Mukkulan kirjailijakokouksessa. Oli sadetta ja kylmää, harmitti asua teltassa mutta hotellit olivat täynnä. Muistan lähtötunnelmat. Oli kunnon myrsky, teltta oli kokoon kääriessä melkein lähdössä tuulen mukana lentoon, sade kasteli, paleli, kiukutti. Päätin että telttailu saa nyt osaltani loppua ikuisiksi ajoiksi.

Päätös on pitänyt. Salin lattialle varisseet roskat ovat siis melkein 30 vuoden takaa. Aika hyvin säilyneitä roskia! Tarkemmin katsoen huomaan teltan pinnassa homepilkkuja. Teltta taisi jäädä märkänä pussiin. Taitaa olla pilalla?

Muistan ostaneeni teltan Tukholmasta, Odenplanilla sijainneesta urheiluliikkeestä vuonna 1970. Olin lähdössä liftausreissulle Keski-Eurooppaan. Piti olla sellainen teltta, joka on kevyt kantaa rinkkarepussa. Paljon sen kanssa matkustinkin, monena kesänä pitkin Eurooppaa, joinakin kesinä liftaten, toisina kesinä interreilaten. Pisimmät reissut veivät Välimerelle asti. Päälle vielä kotimaan retket, kaksi ensimmäistä Ruisrockia varsinkin.

Muistojen kätköistä kaivelin esiin myös matkakokemuksia. Amsterdam on päällimmäisenä. Teltassa yöpyneitä matkaseuralaisia ja reissussa tavattuja hetken ihastuksia tuli mieleen. Vanhoja valokuvia on albumissa, pitääpä selata.

Kurkistin telttaan sisälle. Lattialla oli tyhjä purukumin suojapaperi. Xsylitolia ei ollut vielä keksitty tai en ainakaan ollut vielä ottanut sitä käyttöön. 

Nenä tunsi homeen hajun. Ei tällä teltalla enää taida mitään tehdä. En usko enää lähteväni reissuun. Tai jos lähden, voin ostaa uuden, homeettoman. Roskiin vaan.

Metalliset kepit otin kyllä talteen, taidanpa viedä maalle hernekepeiksi. Samoin kippurapäiset narupiikit. Kyllä niille jotain käyttöä keksin. 

Telttakankaan käärin takaisin rullalle, tungin pussiin ja vein ulos roskakatoksen energiajae-keräysastiaan. Polttavatpa sitten telttani ja saavat siitä energiaa. Jos tulen katumapäälle, minulla on vielä maanantai-iltapäivään asti aikaa. Jäteauto tyhjentää säiliöt silloin.

(Kuvassa ollaan Helsingborgissa 1971 odottamassa lauttaa Ruotsista Tanskaan. Teltta on juuri TÄMÄ, kintut eivät muistaakseni ole minun. Kuva on otettu ns. Coca-Cola-kameralla, josta kerron tarkemmin  täällä).

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Ihmisen mieli on kummallinen. Sitä muistaa ihmeellisiä asioita kun löytää "aarteita"... Kävitkö hakemassa teltan ennen roska-autoa?

Roope Dessutom kirjoitti...

En hakenut. En päässyt edes vilkuttamaan roska-autolle.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...