perjantai 18. marraskuuta 2011

Homo

Olin teatterissa. Pirkko Saision kirjoittama ja ohjaama musikaalia ”Homo - outojen ooppera” Kansallisteatterin suurella näyttämöllä miellytti kovasti. Pitkästä aikaa tarjolla on häpeämätöntä kabareeperinnettä. Se tuntuu lahjalta, sillä suomalainen teatteri on ollut kitsas tarjoamaan sellaista.

Mieleen nousee Lilla Teaternin kultakausi, vuosittain toistuneet älykkäät ja pisteliäät revyyt. Siitä on jo kauan, se oli Vivica Bandlerin ja myöhemmin Lasse & Bisse -parivaljakon johtajakautta (= Pöysti & Ulfsson). Tukholmassa älykästä revyytä / kabareeta sai vielä 1970-luvulla nauttia enemmän, tekijöinä mm. Hasseåtage (Alfredson & Danielsson), Kar de Mumma ja Povel Ramel.

Yleisö osasi arvostaa Kansallisteatterin uutta produktiota. Esitys oli melkoista naurun juhlaa, väliaplodeja riitti. Huumori on päällimmäisenä, mutta pinnan alla on vakavaa puhetta ja kokemusta.

Homon tuottaminen kansalliselle päänäyttämölle on mitä ajankohtaisin teko, jota on syytä arvostaa. Aiheesta löydetään paljon tuoretta ja iskevää. Mukana ovat skandaalilehtien lööpit, ja törmäyskurssille nostetaan ideologiat ja uskonnot kotimaisesta fundamentalistisesta kristinuskosta alkaen aina islamiin, kansallissosialismiin ja kommunismiin. Kaikki saavat osansa esityksen karnevalismissa.

Tämä on jotain aivan muuta kuin Kaupunginteatterin viime vuosina tuottamat amerikkalaiset formaattmusikaalit. Tässäkin kyllä lauletaan ja tanssitaan komeasti ja tässäkin ovat kohdallaan musikaalien peruskliseet, sellaiset kuin Cabaret´n musikaaliportaat, mutta välillä taas on muistumia poliittisen laululiikkeen ilmiöistä, oopperasta, etnosta, jopa kirkkomusiikista.

* * * 

Eipä kauan mennyt ennen kuin elävä elämä todisti taas kerran, että parodia on mahdotonta - ne tekevät sen itse.

Tänään me suomalaiset saimme lukea lehdestä, miten kaksi korkea-arvoista parlamentaarikkoa siitä puolueesta, jonka kansanomaista nimeä ei saa turhaan lausua, lausui sanoja Saision näytelmän aihepiiristä. Sävykin oli sama - tosin kansanedustajat eivät esittäneet sanojaan laulaen. Ehkä kurkku oli käheänä?

Kumpikaan ei suostu tulemaan presidentin itsenäisyysjuhlaan. Toista ällöttää, kun homot siellä tanssivat - sotaveteraanikin oli hänelle sanonut, ettei olisi puolustanut maata, jos olisi tällaisesta tulevaisuudennäystä tiennyt. Toinen on vapaamielisempi, hänen puolestaan homot saavat siellä tanssia vaikka lampaiden kanssa.

Just joo. Mielipiteen- ja sananvapaus kaikille suotakoon, aivan erityisesti parlamentaarikoille, ei siinä mitään. Pistää vaan mietteliääksi, mistä aineksista tällainen kumpuaa.

Olen joskus pohtinut enkä parempaakaan selitystä keksinyt, että homofobia syntyy samastumisahdistuksesta. On selvää, että jos me heteromiehet mielikuvissamme mietimme, mitä homoparin kesken siellä vällyjen alla tapahtuu, emme tunne pienintäkään kutsumusta päästä itse sellaiseen puuhaan osalliseksi. Ajatus on vastenmielinen. Siitä se alkaa. Seuraava ajatusaskel on mieltää kaikin puolin epäilyttäväksi ne, jotka haluavat.

En usko, että asialle on mitään tehtävissä, edes teatterin keinoin. Nuori sukupolvi, jota katsomo oli täynnä, on enimmäkseen valmiiksi vapaamielistä. Vanhempi sukupolvi ei sankoin joukoin tule tällaista katsomaan.


Kuka mistäkin pitää, yksi yhdestä, toinen jostakin muusta. Yksi syö mielellään maksalaatikkoa, toinen mämmiä, kolmas koiranlihaa, neljäs toukkia, joku jopa surströmmingiä. Toisille ne ovat kauhistuksia. 

”Homo” on häpeilemättä omalakinen kokonaisuus, piti siitä tai ei. Mutta rakkautta itsetietoinen ja ylpeä homokin kaipaa. Kuten lopussa lauletaan: Oisko jossakin maa jossa saa rakastaa ketä haluaa?” 

(Kuvassa Kansallisteatterin seinällä Saision näytelmän juliste. Klikkaamalla suuremmaksi)

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kiva kun olet taas flunssaton, kiirettä on pidellyt en ole paljon koneelle ehtinyt.

"Oisko jossakin maa jossa saa rakastaa ketä haluaa?" Asia jonka pitäisi olla itsestään selvyys...

Mukavaa viikonloppua :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minulla on lippu näytelmään. Nyt sitten sain kutsun ystävän väitöskaronkkaan samalle päivälle. Näin kävi.Taitaa se akateeminen örvellys voittaa kulttuurikokemuksen. Tai oikeastaan ystävän tärkeä päivä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos avoimesta kirjoituksestasi.

Sateenkaari ihmisiä on maa täynnä. Kyllä niitä siellä korkea-arvoisten parlamentaarikkojen kotiseurakunnissakin käyskentelee.
Suomalainen Kulttuuri hyväksyy oitis juopottelun ja sen myötä valehtelun, näytelmien sivutuotteena ne ovat luonnollisia.

Uskon kyllä aihe valistukseen näytelmienkin kautta.
Sora ääniä on aina ollut maailman sivu.