keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pöljä mies II

Ensikäynti kesäkodissa talven jälkeen toi tietoisuuteen asian, jonka mieluummin olisin unohtanut.

Lapiolla yritin vähän muokata yrttitarhaani ja haravalla huiskia kekoon viime kesän koivunlehtiä. Nyt ovat hartiat ja käsivarret arat, ettei meinaa takkia saada päälleen puetuksi. Kirveellä yritin vähän pilkkoa koivuklapuja ja kerätä niitä pinoon. Nyt ristiselkä kipuilee, ettei meinaa sängystä ylös päästä. Vähän yritin kyykistellä repiäkseni irti viime kesän kuivuneita korsia. Nyt ovat reidet kankeat, ettei meinaa kävelemään päästä.

Olen siis rapakunnossa.

Tämän tiedon havainnollinen kokeminen tuottaa päässä vielä enemmän kipua kuin lihaksissa. Missä se sanottiinkaan, että tieto tuskaa lisää?

Uutta tämä ei ole - sama toistuu joka kevät. Ihmetellä täytyy, miksi minä pöljä päästän itseni rappeutumaan joka ikinen talvi. Syksyllä oli aikomus pitää huolta kunnosta. Ostin suksetkin ja aloin hiihtää Keskuspuistossa. Aika vähiin jäi - ei tullut 100 km täyteen.

Työmatkojen kävely on ainoa melko säännöllinen liikuntani. Töölöntorilta Kruununhakaan on matkaa yli kaksi kilometriä. Tänä talvena tuli kuitenkin aika paljon poikkeustilanteita, jolloin kävely ei käynyt. Välillä kadut olivat lumesta tukossa, välillä hengenvaarallisen liukkaat. Sitten nyrjähti nilkka, sitten tuli flunssakuume, sitten pitkittynyt yskä (vaivaa vieläkin).

Kaupungissa asumisen harmillinen puoli kunnon ylläpitämisen kannalta on se, että luontevaa hyötyliikuntaa on vaikea keksiä. Voin toki välttää hissiä ja nousta portaita pitkin, mutta en oikein voi ottaa lumilapiota ja mennä lumitöihin Töölöntorille. En oikein voi ryhtyä talon korjaus- tai kunnostustöihin, sillä huoltoyhtiö tekee ne. En oikein voi ryhtyä mihinkään arkityöhön, liikuntaa saadakseni pitää aina lähteä johonkin kauas, ja siinä itsekuri helposti pettää. 

* * * 
Kaiken harmin lisäksi lähestyy se tuomion päivä, jolloin minun on taas määrä mennä Eeva-lääkärin puolivuotistarkastukseen. Minulla on tarkat ohjeet ja tavoitteet, joiden mukaan olisi pitänyt elää. Viikon tai pari viime käynnin jälkeen niitä onnistuin kohtuullisesti noudattamaankin. 

Vaaka minulla on kylpyhuoneessa, mutta kertaakaan en ole sille astunut. Miksipä astuisin, sillä housunkauluksen kireys kertoo kaiken tarvittavan. Jos painossa on tapahtunut muutoksia, niin ei ainakaan tavoitteeksi asetettuun suuntaan. Vaaka vain lisäisi tiedon tuottamaa tuskaa, ei sitä pidä tahallaan kasvattaa.

Eeva-tohtori määräsi omenoita välipalaksi. Alussa se sujui hyvin, sitten huonommin, nyt taas hyvin. Omenoita on iso kassillinen odottamassa. Syön niitä nyt joka päivä. Ehkä ne ehtivät tepsiä ennen tarkastusta.

Eeva-lääkärin vastaanotolle menoa olen ennenkin pelännyt, ja syystä. Siitä muistikuvia täällä .
(Kuvassa omenapuu kukkii Längelmäveden kesäkodissani alkukesällä 2010).

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Raput, omena ja kylpyhuoneen vaaka ovat hyviä seuralaisia. Tosin rappuja tulee kävellä, omenia on hyvä syödä. Vaa'an päälle kannattaa astua!

Olen ottanut tavakseni astua vaa'alle aamuin, illoin. Siksi tiedän, että viimeiset 35 vuotta olen painanut +/- kilon heitolla aina saman lukeman. Painoa tarkkailen lähinnä sen vuoksi, ettei lukema lähde laskuun. Liikun paljon, syön ruokaa, ehkä toisinaan enemmän herkkuja. Kuiva, ryppyinen rusina en haluaisi olla, mutta ilmeviivoista, niistä minä pidän. Ne kertovat ilon ja murheen olleen elämässä läsnä :-)
'Sivummalta seuraaja'



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...