Tip tap ja rati riti

Dessu yritti katsoa Teemalta Jean Renoirin elokuvaa Tohtori Cordilierin testamentti, mutta se ei lähtenyt imemään, vieläkään. Muistan yrittäneeni ennenkin. Selvästikin vieras aihe hienolle ohjaajalle. Kaikille sattuu harha-askelia.

Sen sijaan kaivoin hyllystäni vanhojen aikakauslehtien arkistoa - siellä on nippukaupalla löytöjä Längelmäveden kesätorppani ullakoilta ja aitoista. Käteen osui kellastunut ”Joulusanoma lapsille” vuodelta 1931. Siitä oheiset näytteet (klikkaamalla suuremmiksi!)

Lehden yleissävy on tietenkin topeliaanis-uskonnollinen. Lehden tekijöinä on kulttuurin merkkihenkilöitä, kuvittajana Venny Soldan-Brofeldt ja päätoimittajana Aune Krohn.

Yllättävin löytö on L.Onervan kirjoittama ”Enkelien joululaulu”, säveltänyt Leevi Madetoja. Nuorena luin Onervaa aika lailla, mutta tällainen ei ole ennen osunut kohdalle. Tämä on minulle vieras laulu, enkä tiedä, onko tämä yleisesti tunnettu teos. Ei ainakaan soi radiossa niin kuin Tip tap ja Rati riti ralla. Ehkä blogia lukevat musiikkimiehet tuntevat? 

Topeliukselta on lehdessä tietysti katkelma (Jouluyö). Muita kirjoittajia ovat Yrjö Karilas, Lempi Vihervaara, Ellida Erling, Aili Havas, Maikki Rainio, Selma Pankakoski, Saimi Retulainen sekä tuntemattomiksi jäävät H.P., M.S. ja K.B. (ehkä Kersti Bergroth?)

Luin lehden aika tarkasti läpi. Hyvin mielenkiintoinen retki nyky-Dessulle vieraaseen mielenmaisemaan. Mutta jopa Dessu on joskus ollut lapsi. Lehti toi tutulta tuntuvan tuulahduksen kaukaa menneisyydestä, sillä vielä 50-luvun lopun kansakoulussa ilmapiiri oli juuri tällainen.

¤ ¤ ¤ 

Samalla Dessu huomaa ajan riennon. Ollaan jo jouluviikolla, ja Dessu istuu tässä kirjoittamassa joutavia jaarituksia, vaikka piparkakut ovat leipomatta ja himmeli askartelematta.

Ei käy laatuun. Heti huomenna ryhdyn hyödylliseen puuhaan. 

Dessun blogi jää nyt tauolle. Toivotan lukijoille joulurauhaa.

Vaarallinen paikka

Edellisellä kerralla kirjoitin korruptiokeikasta ravintola Manalassa. Kirjoituksen lopussa lupasin palata aiheeseen ja kirjoittaa Jaskan grillistä, joka sijaitsee Manalan ulko-oven edessä.

Hieman kaduttaa, että lupasin, mutta täytyy pitää lupaus. Katumus perustuu siihen, että olen pitkään vältellyt asioimista mainitussa grillissä. Välttely taas perustuu henkilääkärini Eevan tiukkaan suositukseen - määräykseen? - että minun pitää syödä omenoita ja pysyä etäällä nakkikioskeista (eli snägäreistä, kuten minua urbaanimpi väki niitä kutsuu). 

Eeva-tohtorin määräyksen takana ei suinkaan ollut huoli siitä, että joutuisin nakkikioskin jonossa tappeluun, mikä sinänsä on alituisesti vaaniva vaara Jaskan grillinkin öisessä jonossa kuten Suomen kaikkien nakkikioskien jonoissa. Nakkikioskitappeluthan ovat, kuten tiedetään, pysyvä osa elävää suomalaista kansanperinnettä. 

Eeva-tohtori oli huolissaan kolesterolistani.

Niinpä en ole pysähtynyt Jaskan grillille pitkään aikaan, vaikka siitä ohi usein kävelenkin, sillä se sattuu sijaitsemaan kotimatkani varrella keskustasta Töölöntorille. En ole tarkistanut asiaa, mutta olen aika varma, ettei siellä myydä omenoita.

Sen sijaan siellä myydään suuria ja rasvaisia annoksia, ja kauppa käy hyvin öiseen aikaan. Asiakkaita tulee paljon siitä kulman takana sijaitsevasta talosta, jossa on 14 pylvästä ja leveät portaat. 

Grillin omistajan kaupallisesta hoksaavuudesta todistaa, että asiakaskunta on hyvä myyntivaltti. Niinpä ruokalistan annosten nimet ovat osa suomalaista poliittista historiaa. Viereinen kuva ei ole kovin terävä, mutta klikkaamalla sen saa suuremmaksi ja ehkä lukukelpoiseksi. Tutunnimisiä annoksia löytyy.

Muutama vuosi sitten satuin lukemaan New York Timesin matkailutoimittajan Helsingin-reissulta kirjoittaman jutun. Hänkin oli päätynyt yöllä Jaskan grillille. Tallensin kirjoituksen mutta en tullut merkinneeksi muistiin päivämäärää enkä ehdi nyt etsiä. Liitän jutun tähän:

Helsinki´s Grub Club


Each night in Helsinki, Finland, a random assortment of people, from celebrities to the living dead, line up in front of a tiny metal hutch tucked behind the Finnish parliament building. Inside the kiosk sits an old woman sporting granny glasses and a Soviet-era dye job that tints her hair an iridescent tangerine. Two outsize condiment dispensers hang, udderlike, from the ceiling; meat patties in puck form are lined up in front of a grill. The Finns have a word for their proudest national characteristic: sisu, or, roughly, “guts.” It takes sisu — a lot of sisu — to eat at Ykkos Jaskan Grilli.


I first learned about Jaskan Grilli at a bar called Tori, in the Punavuori district, Helsinki's pleasantly chill answer to Manhattan's West Village. Lotta, a stylish young Finn, explained the basics: The Grilli has been around for about 25 years, it opens at 7:30 p.m. and closes at 4:30 in the morning, and it's where everyone goes when the bars close. It's known for sandwiches crammed with ambiguous meat stuffs and covered in outlandish quantities of raw garlic. “If you were to hang out at Jaskan Grilli for two weeks, you would meet the who's who of Finland,” she said. “And the who's not.”


Lotta's boyfriend and his mates, a boisterous group ranging in age from 22 to 50, tried to convey to me the peculiar genius of Jaskan's. Apparently there are two traditions. You buy a half liter of milk to wash down your sandwich. And you fight. Fight? “Yes, normally, there is always a fight,” said one of the friends, a television cameraman in his 40s. “A good fight. Then you hug a little bit, and go have some sausage and milk.”


“It's drunk food,” said a banker. “Gourmet crap, I call it,” chimed in another. They all started talking at once. On many nights, some farmer will drive from more than 100 miles away just to get his fix. On weekends, the queue can extend more than 300 feet. One time the filmmaker Renny Harlin supposedly offered to buy everyone a sandwich if he could jump the line. “Everyone is in the same mood,” a Swedish businessman said. “A lot of after-parties start there. Place to pick up girls, also.”


At 2 a.m., we headed over. Lotta began to translate the menu. The first item is “hot dog.” After that, things get esoteric. There is the famous Jaskan Special (meat pie, beefsteak, ham patty, sausage), and the infamous Kannibal (big meat pie, beefsteak, fried egg, two ham patties, ham, sausage and all 14 condiments), from which I'm told no one has ever returned alive. The other items are named after celebrity regulars: the Tarja Halonen, for the Finnish president; the Kansalainen, after Tapani Kansa, a Finnish crooner; and my favorite, the Salarakas, or “Secret Lover,” in honor of the salacious tabloid speculations surrounding a prominent Finnish businessman.


The ancient server, Aliisa, chatted with us. Old Jaska, who started the Grilli, sold it 16 years ago. (Where is he now? “He likes to go on vacations in Thailand.”) Aliisa has seen year after year of Finns sidle up to her window. “They come to tell me they're pregnant, to show me their baby. Now their children come.”


At that moment, a middle-aged man in a two-tone windbreaker wandered up. He wouldn't have been especially notable but for his young companion, who held up an umbrella for him, sheltering him from the rain. “He is the Dr. Phil of Finland,” Lotta whispered. “He had a TV show for a few years, but they canceled it, because no one in Finland has any problems.” I asked him about his Grilli habit. “I come once a week,” he said. “What they do here is garlic. Fresh garlic. You eat it and can never speak to another person thereafter.” He quickly became grand. “Before McDonald's came to our country, it used to be there was a grilli on every corner. Every country has its own fast food that was destroyed by American cultural imperialism!” He laughed, then bade us good night.


My experience in the notorious queue had been so civilized. But I'd been warned that times had changed. Fights at Jaskan Grilli were rare now, the milk on offer lactose-free. I shouldn't have worried, though. Two hulking Mafioso types exited a taxi and lurched toward us. I turned and thanked Aliisa and started to walk away. “Thank you very much,” one of the men mimicked, in an admirable approximation of my mid-Atlantic wheedle. I wanted to turn and give him a special greeting from Brooklyn, but I kept walking. My sisu failed me, I suppose.

Jouduin Manalaan

Dessu istui iltaa äskettäin ravintola Manalassa. Kyseessä oli ns. sidosryhmätapaaminen, suomennettuna korruptiokeikka eli lasku firman piikkiin. Manala on sellaiseen hyvä paikka. Lisäksi Dessulla on sieltä lyhyt kotimatka. Töölöntorin nurkalle sieltä kävelee viidessä minuutissa.

Lehdistä olen huomannut viime aikoina monia juttuja, joissa Manala on mainittu. Olen tullut ymmärtämään, että siellä on rillutellut moni muukin epämääräinen asiakas.

Yksi Manalan vakioasiakas, varattomaksi miljonääriksi luokiteltu liikemies, vangittiin juuri viime viikolla. Hän piti kuulemma hovia Manalassa poliitikkojen kanssa, ja siellä niitä kuuluisia vaalirahoja suhmuroitiin.
Toisen uutisen mukaan muutama päivä sitten Manalan naapuritalon pomomies oli tullut ravintolaan nauttimaan ”tavalliset ruokajuomat” ja sitten alkanut huudella naapuripöytään sopimattomia. Siinä naapuripöydässä sattui istumaan saman naapuritalon vähän pienempi pomomies, joka aiemmin oli työmaalla pitänyt puheen, jossa oli irvinyt sitä isompaa pomoa.

Iltapäivälehtiinhän sellainen huutelu päätyy, kun se naapuritalo sattuu olemaan aika merkittävä laitos, enkä nyt tarkoita Kansallismuseota vaan sitä toisella puolella sijaitsevaa taloa, jossa on kadun puolella 14 pylvästä. Ja Manalassa päivystää aina joukko journalisteja, jotka kyllä kuulevat kaikki huutelut, saati sitten muut kuiskutukset.

Dessu ei ole Manalan vakioasiakas. Ilmapiiri ei ole aivan hänen makuunsa. Dessu viihtyy paremmin toisessa töölöläiskapakassa, Elitessä, joka ei ole kaukanakaan. Manalan talolla on kuitenkin melkoinen historia, siellä on tehty muutakin politiikkaa kuin vaalirahoja ja naapuripöytiin huutelua, esim. perustettu aikoinaan jääkäriliike. Talon nimi on Ostrobotnia eli Botta. Sen juhlasalissa opiskelijat ovat bailanneet vuosikymmeniä ja siellä Dessukin nuorena miehenä kävi monta kertaa tyttöseuraa pyydystämässä. Samassa talossa sijaitsee myös kuuluisa St. Urho´s Pub, jonka Urkki itse kävi aikoinaan avaamassa. Vieressä on myös jazz-kapakka Storyville, jossa olen muutaman kerran käynyt kuuntelemassa mm. Claes Anderssonin trion soitantoa.

Manalassa korruptiokeikalla käytyään ja lehdet luettuaan Dessu tunsi pienen hetken itsensä tärkeäksi: hän oli käynyt lähellä valtaa ja julkisuutta ja paikkaa, jossa tapahtuu suuria asioita, valtakunnan politiikan ja liike-elämän keskiössä. Sellainen hivelee hiljaisen ja vetäytyvän miehen mieltä.

Manalan mainoslause on ”Pirulliseen nälkään, helvetilliseen janoon”. Hyviä soppalounaita siellä tarjotaankin, ja sopuhintaan, niin kuin opiskelijoiden paikassa kuuluukin. Ilta-aikaan, ja erityisesti yöaikaan, varsinainen ruokahoukutus sijaitsee kuitenkin Manalan vieressä, heti ovesta ulos astuessa. Siinä nimittäin sijaitsee yksi Helsingin - ja Suomen - kuuluisimmista ravitsemuslaitoksista nimeltä Jaskan grilli. Siitä kirjoitti pitkän jutun jopa New York Times.

Palaan Jaskan grilliin lähipäivinä. Se ansaitsee oman kirjoituksen.

Terapian tarpeessa

Tähän aikaan vuodesta ilmapiiri kiristyy. Sen aistii työpaikoilla, ainakin meillä Vuoronvarausvirastossa. Meillä väki kulkee kireänä ja kiukkuisena kaikkialla muualla paitsi äijien salaisessa tupakkaloukossa, joka sijaitsee viisi kerrosta varsinaisen työkerroksen alapuolella ja siitä vielä pitkät ahtaat kierreportaat syvälle luolaan, joka joskus on ollut pannuhuone. Tasa-arvosyistä pitää tähdentää, että vaikka paikka tunnetaan nimellä ”äijien luola”, kyllä siellä kolme naistakin käy. Myös Dessu käy, vaikka joutui lopettamaan tupakoinnin yli 10 vuotta sitten, sillä vaikka luolassa on tunkkaista, ahdasta ja rumaa, siellä on ennen kaikkea miellyttävän leppoisaa. 

Kireyden aistii myös kaduilla ja erityisesti suurissa tavarataloissa, joihin menemistä kannattaa välttää mielenrauhansa säilyttääkseen.

Vaikka oudompi voisi toisin luulla, syy kireyteen ei ole poikkeuksellinen sää vaan lähestyvä joulu, jota myös rauhan juhlaksi jossain kutsutaan. Joulun valmistelua emme voi mitenkään välttää.

Miten säilyttää mielenrauhansa kiihtyneessä ympäristössä?

Se on vaikeaa, mutta konsteja on. Dessun hyenkilökohtaiset terapeuttiset konstit ovat - äijien tupakkahuoneen ja tavarataloboikotin lisäksi - hiljentyä kotona Ingmar Bergmanin ja Jean Renoirin hienoimpien elokuvien katseluun sekä kodin ja työhuoneen systeemien suunnitteluun.

Parasta terapiaa minulle on miettiä sellaisia tärkeitä asioita kuten maustepurkkien optimaalista järjestystä keittiön hyllykössä tai vaatekaappien systeemeitä kätevyyden näkökulmasta. Mausteet aromeiden mukaiseen järjestykseen ja paidat henkareihin siihen järjestykseen, missä otan ne käyttöön.

Tai kirjahyllyt: miltä näyttäisi, jos järjestäisinkin kirjat aakkosjärjestyksen sijaan jotenkin toisin.

Ehkä kirjan selkämyksen värin mukaan, vaikkapa sateenkaaren värijärjestykseen? Punaiset vierekkäin, keltaiset, siniset, vihreät… Tai suuruusjärjestykseen? Vasempaan laitaan suuret kirjat ja siitä vähitellen pieneneviä. Tai vuosiluvun mukaan? Alkuun vanhimmat ja siitä kohti uutuuksia. Tai hankinta-ajan järjestykseen? Vai olisiko parempi järjestää ne käyttötarpeen mukaan, vasemmalle ne, joita tarvitsen kaiken aikaa, ja oikealle ne, joita en käytä koskaan? Vai ryhtyisinkö anarkistiksi ja pistäisin kirjat aivan sattumanvaraiseen järjestykseen, sekoittaisin ne kuin lottokone pallot?

Entä miten pidän pään kirkkaana kokouksissa, joissa joudun vähän väliä istumaan. Puheenjohtajana en voi muuta kuin yrittää päästä äkkiä valmiiksi. Silloin pitää kuunnella, mitä väki sanoo. Mutta entä kun en ole puheenjohtaja? Mitä mietin? Längelmäveden kesiä? Nuoruutta? Naisia? Mukavia? Lottoriviä?

¤  ¤  ¤ 
Kyllä joulupaniikilta voi suojautua, jos on mahdollisuus vetäytyä, mutta kaikilla ei ole. Jotkut näyttävät jopa nauttivan ryntäilystä.

Jos oikein kireälle menee, ei auta muu kuin ottaa kemikaaleja. Tämä on ollut hyväksi tunnettu keino jo vuosikymmeniä, kuten vanhasta mainoksesta näkyy (klikkaamalla suuremmaksi)

Ilmoja pidellyt

Dessu on luopunut kolmesta piintyneestä tavastaan.

1. Hän on ostanut Stockmannilta pitkälahkeiset kalsongit (ja jopa ottanut ne käyttöön!)
2. Hän on sulkenut yöksi makuuhuoneen tuuletusräppänän.
3. Hän kävelee uutta reittiä työmatkansa Töölöntorilta Kruununhakaan ja takaisin.

Moista uudistusvimmaa en muista aiemmin tapahtuneen. Tämä viimeistään todistaa, että varttuneesta iästään huolimatta Dessu on säilyttänyt nuorekkaan dynaamisuutensa ja kykynsä ennakkoluulottomiin ja radikaaleihin uudistuksiin.

Jos uudistumistahti jatkuu ja edelleen voimistuu, kukaties joskus koittaa se päivä jolloin alan a) katsoa televisiosta formula-ajoja b) juoda piimää ja c) harrastaa kansantanhuja.

Uudistusvimma johtuu arktisesta hysteriasta, joka on iskenyt niin Dessuun kuin ilmeisesti kaikkiin muihinkin helsinkiläisiin. Tilanne kaupungissa on vakava.

Hysterian ensimmäinen oire ilmeni hiihtoretkellä, jonka tein uusilla suksillani Keskuspuistossa. Tuli tuntemuksia, jotka viittasivat horkkaan. Matkanteko piti keskeyttää Ruskeasuon maneesin kohdalla ja kääntyä takaisin. Matkaa kertyi vain kilometrin verran suuntaansa. Seuraavana aamuna sama horkka tuntui jo työmatkalla. Silloin sen tein: menin Stockmannille.

Seuraavaksi horkka iski yöllä. Ei ikkunassani häävinkään kokoinen tuuletusräppänä ole, mutta se piti yöllä nousta sulkemaan. Näin en muista aikaisemmin käyneen. Kesät talvet se on ollut raollaan.

Sitten itsenäisyyspäivän lumikaaos aiheutti kävelyreitin pakkomuutoksen. Tavallinen reittini Etu-Töölön pikkukatuja pitkin keskustaan oli tukossa. Jalkakäytävät olivat auraamatta, olisi pitänyt kahlata polvia myöten nietoksessa. Runeberginkatu oli jotenkuten aurattu, joten siirsin kulkuni sinne, vaikka ei sekään hyvässä kulkukunnossa ollut.

Kampin keskuksen nurkalla tuntui, että on syytä siirtyä sisäväylälle. Pitkä ikävä halli, jota pitkin kuljin kohti Narinkka-toria. Vähän ennen ulos joutumista käännös oikealle ja kapeaan kiemurtelevaan käytävään, joka johtaa Forumiin.

Puolivälissä käytävää on absurdi kummajainen, jota en ymmärrä. Yhtäkkiä käytävällä on edessä lyhyet liukuportaat ylöspäin. Niiden jälkeen muutama askel tasaista ja sitten on samanmittaiset liukuportaat alaspäin. En ymmärrä syytä, miksi tarvitaan sellaiset, vaikuttaa kiusanteolta. Minkäpä teet, kiertää ei voi. 

Forumissa menen kahdet liukuportaat alaspäin, aivan pohjakerrokseen, ja sieltä jatkan edelleen maanalaista käytävää kohti asematunnelia. Siellä Jehovantodistajasetä on aina vakiopaikallaan myymässä lehtiä. Jatkan kompassiaukion kiertäen Ateneumin suuntaan, edelleen katutason alapuolella. Vasta Makkaratalon reunalla joudun nousemaan ulos, mutta siinäkin vain ylittääkseni Keskuskadun, sillä World Trade Centerin läpi pääsen sisäkäytävää pitkin. 

Ulos joudun menemään vasta Mikonkadun ja Yliopistokadun kulmassa, ja siitä on matkaa työpaikalle enää muutamia satoja metrejä, Senaatintorin ohi.

Tällaista oikoreittiä en ole ikinä ennen käyttänyt, mutta nyt on ollut melkein pakko, jos aion kävellen päästä perille. Jalkakäytävät ovat monin paikoin tukossa.

On ilmoja pidellyt. Vielä reilu neljä kuukautta sitten näytti ihan hyvältä, kuten kuvassa näkyy. Siinä Terhi ennustaa ihan hyviä kelejä (klikkaamalla kuvan saa suuremmaksi).

Yksi vuosi

Dessun blogilla on tänään juhlapäivä. Se täyttää yhden kokonaisen vuoden. Sitä tässä juhlin.

Kuten tunnettua, Dessu on vähän yllytyshullu. Hänet saa ryhtymään kaikenlaisiin kummallisiin puuhiin, jos vain yllyttäjällä on kykyä puhua hänet vakuuttuneeksi. Niin tässäkin kävi.

Blogista on tullut varsin erilainen kuin alussa kuvittelin. Tästä oli tarkoitus tulla pienten, muutaman rivin pituisten kirjoitusten sarja, satunnaisten mieleenjuolahdusten ja ajankohtaisten tapahtumien ja mielipiteiden nopea kommenttipalsta.

Ei tullut.

Kuvittelin, että lisäilen kirjoituksia ehkä yhden tai korkeintaan kahden viikkovauhdilla. Sillä vauhdilla olisin päässyt korkeintaan sataan kirjoitukseen vuodessa, sillä selvää oli, että kesällä en kolmeen kuukauteen tietokoneeseen koske. Myös useita ulkomaanmatkoja oli tiedossa, eikä niidenkään aikana blogeille jää aikaa. Eikä viikonloppuisinkaan, sillä olen lähes aina menossa.

Tuli 183 tekstiä. Keskimäärin joka toinen päivä (tai siis joka toinen yö). Olen hämmästynyt, ei niin paljoa pitänyt tulla, eikä varsinkaan näin pitkiä.

Lukijoita on kertynyt runsaasti, kuten sivun reunassa alhaalla oleva laskuri kertoo. Kaiken lisäksi laskuri alkoi raksuttaa vasta huhtikuussa, kun en aikaisemmin hoksannut sitä siihen laittaa. Lukijoita on viime aikoina ollut päivässä keskimäärin 30 - 40, suuri osa aika vakituisia.

Yksi kirjoitus (ja varsinkin siihen liittyvä kuva) tuottaa lukijoita sivuilleni ylivoimaisesti eniten. Sen sivun aihe on malliesimerkki siitä edellä mainitusta Dessun yllytyshulluudesta. Hakukoneiden sanat ”alaston”, ”naisia nakuna”, ”paljas peppu” ja muut vastaavat johtavat kirjoitukseeni, joka ilmestyi 29. huhtikuuta 2010. Tunnelmaan sopivasti siis vapun aatonaattona. Erityisen usein Googlen kuvahaku näyttää johtavan toiveikkaan etsijän katsomaan tallennustani.

Vaikutelmaksi tulee kuitenkin, että hakijat eivät taida olla aivan tyytyväisiä sivuni antiin, sillä Stat Counter näyttää, että juuri kukaan heistä ei jää sivuilleni pientä hetkeä pidemmäksi aikaa. Harmittaa, jos tuotan toiveikkaalle etsijälle pettymyksen. Minun pitää kai harkita tarjontani laajentamista tälle innosta hehkuvalle ihmisjoukolle.

Alkusyksystä lisäsin You might also like -linkin. Se on osoittautunut tehokkaaksi, sillä moni lukija näyttää käyttävän sitä. En ole ehtinyt perehtyä, voiko sen valintoihin jotenkin vaikuttaa. Minusta näyttää, että se tarjoaa aina samoja sivuja luettavaksi ja unohtaa harmillisesti suurimman osan vanhoista kirjoituksista.

Kiitän lukijoita kiinnostuksesta. Erityisen suuri kiitos kommentteja esittäneille. Pahoittelen, etten läheskään aina ole ehtinyt vastata kommentteihin. Luen ne kyllä aina, mutta yleensä vasta myöhään yöllä, sillä päiväsaikaan minulla ei useinkaan ole tilaisuutta katsoa, mitä täällä blogimaailmassa tapahtuu.

Joululahjavihje

Joulu lähestyy ja lahjoja pitäisi antaa. Sopivan lahjan keksiminen on usein vaikeaa. 

Erityisen vaikeaa se on kiireisille ja tehokkaille uraihmisille, tällaisille kuin Dessu, joka ei oikein ehdi edes kotona istua blogia kirjoittamassa. Tähän aikaan vuodesta työvelvollisuuksiin kuuluu melkoinen putki edustustilaisuuksia, joissa pitää istua ja seurustella firman vieraiden kanssa pitkälle yöhön.

Siksi tyydyn tällä kerralla tarjoamaan hyväksi todistetun lahjavihjeen.

Hyvät herrat, ottakaa tästä mallia. Tällaisen lahjan antajalle suosio on taattu pitkäksi ajaksi seuraavan vuoden puolelle asti.

Hyvät naiset, lukekaa mainos tarkasti. Siinä on hyödyllinen vihje, miten lahjan saa. Tonttu voi tulla ikkunan taa...

Modernin runouden virasto

Paljon on ollut irvistelyä suomalaisten liikelaitosten uusista nimistä. On syntynyt Itellaa ja Destiaa ja ties mitä.

Miksi eivät kelpaa perinteiset nimet, joista sai käsityksen, millä alalla putiikki toimii? Mitä vikaa oli entisissä nimissä ”Posti” ja ”Tielaitos”?

Vastaukseksi olemme saaneet selityksiä kansainvälistymisestä, dynaamisesta brändistä, suomenkielisen nimen imagohaitasta jne. Suomeksi sanottuna hienostelunhimosta.

Selitykset eivät kelpaa Dessulle. Eivät ole kelvanneet myöskään Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselle. Siellä on oltu aktiivisia ymmärrettävän viranomaiskielen vaatimisessa. On tehty ehdotus kieliasun ymmärrettävyyden parantamisesta ja määräyksen ottamisesta mukaan seuraavaan hallitusohjelmaan. Kannatan lämpimästi.

¤ ¤ ¤ 

Dessu ei suostu pistämään rahojaan siihen pankkiin, joka on ottanut nimensä Kalevalasta mutta ei suostu kirjoittamaan nimeään kielemme perinteisten oikeinkirjoitussääntöjen mukaisesti vaan keikailee yhdysviivan ja ison alkukirjaimen virheillä.

Mutta äskettäin Dessu riemastui huomatessaan lehdessä ilmoituksen, joka sisälsi aivan ennennäkemätöntä kielenkäytäntöä. Selvästikin on syntynyt virasto, joka hakee nimensä ja logonsa muodot 1960-luvun runouden modernismista. Sanojen katkaisukohdat ja jakautuminen riviltä toiselle sekä yhdysviivojen pois jättäminen edustaa uutta, 60-luvun dadaismista ja surrealismista ihanteensa etsivää ilmaisua.  Kuva on tässä vieressä.

Jos Väinö Kirstinä olisi vielä hengissä, voisin epäillä, että hänet on palkattu tämän viraston julkaisujohtajaksi. Kirstinä oli hieno runoilija, ja juuri hän vahvimmin edusti sitä typografista runouskeinoa, jonka Liikennevirasto on nyt ottanut nimessään käyttöön. Ei Kirstinä ensimmäinen laatuaan ollut, esim. ranskalaiset symbolistit käyttivät keinoa jo vuosisadan vaihteessa ja Aaro Hellaakoskellakin oli samansuuntaisia kokeiluja, mutta Kirstinä vei tyylin pitkälle. 

Liitän tähän näytteen Kirstinän runotyylistä. Klikkaa runo suuremmaksi ja katso tarkasti hänen sanojaan kuviossa, niiden katkaisupaikkoja riviltä toiselle, niiden välimerkkejä, typografian kokonaisuutta. Se on silkkaa modernismia. Kirstinän viitoittamalla tiellä Liik  enne  vira  sto nyt etenee. 

En tiedä, missä määrin liikenneministeri on toiminut alaisensa viraston uuden linjan taustavaikuttajana, mutta jos on, ministeri Linden olisi tällaisella näytöllä vahva ehdokas seuraavan hallituksen kulttuuriministeriksi.

Jäämme odottamaan jatkoa. Toivottavasti näemme lähiaikoina Liik  enne  vira  ston julkaisevan laajempia tekstikokonaisuuksia tällä raikkaalla tekniikalla, joka ensimmäistä kertaa tuo visuaalisen runoustaiteen osaksi valtionhallintoa.

Kirjalistat

Kirjalistat-haaste

Blogeissa kiertää haaste, jossa on lueteltu kirjoja. Pyydetään lihavoimaan ne, jotka olen lukenut. Päiviltä tämän käyttööni lopulta nappasin. Esitän kiitokseni.

Taidanpa osallistua, tässä Linnan kutsujen kättelyjonoa sivusilmällä seuratessa. Pitäähän sitä sivistynyttä vaikutelmaa tavoittelevan herrasmiehen olla nenä terävänä tarkkailemassa televisiosta vuoden tärkeintä spektaakkelia, kun itse en päässyt sinne esiintymään. Yleissivistyksen puutteesta voitaisiin Dessua moittia, jos en huomenna Vuoronvarausliiton kuppilassa osaisi kommentoida kolttujen kauneutta.

En pidä tarjolla olevia kirjalistoja kovin onnistuneina. Kukahan ne on laatinut ja millä perustein? Joiltakin osin aika kummallisia valintoja, joiltakin osin kyllä aivan o.k. BBC:n listalla on aika monta teosta, joista en ole kuullutkaan

Ensimmäinen lista on peräisin BBC:ltä, jälkimmäinen Keskisuomalaisesta, lapsuuteni kotikaupungin maalaisliittolaisesta valtalehdestä. Lieneekö Teppo Kulmalan laatima lista?

= = =

BBC:  Have you read more than 6 of these books? The BBC believes most people will have read only 6 of the 100 books listed here. Bold those books you've read in their entirety.

1. Pride and Prejudice – Jane Austen
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte
4. Harry Potter series – JK Rowling
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6. The Bible
7. Wuthering Heights – Emily Bronte
8. 1984 – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott
12. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier
16. The Hobbit – JRR Tolkien
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23. Bleak House – Charles Dickens
24. War and Peace – Leo Tolstoy
25. The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis
34. Emma – Jane Austen
35. Persuasion – Jane Austen
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood
49. Lord of the Flies – William Golding
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov
63. The Secret History – Donna Tartt
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce
76. The Bell Jar – Sylvia Plath
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98. Hamlet – William Shakespeare
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl
100. Les Miserables – Victor Hugo



Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

Tulkitsen väljästi. Kun ehdolla on kokonainen sarja (Isä Camillo, Viisikot ym.), tulkitsen lukeneeni, kun olen lukenut aika monta mutta en kaikkia.  Kummallinen ehdotus on esim. Shakespearen kootut (BBC 14). Aikamoinen lukija pitää olla, jos on ne kaikki lukenut. Minä en, vaikka monia olelnkin.

Kysytään myös listalta puuttuvia.
Pääosa suosikeistani puuttuu:  Strindberg, Tshehov, Ibsen, Gorki, de Maupassant, Calvino, Kafka, Faulkner, Brecht, Mann...  Lyriikka kokonaan. Kotimaisista Haanpää, Canth, Sillanpää, Wuolijoki, Viita...
Parempi kokonaisuus oli mielestäni koottu esim. kirjassa "Sata kirjaa" (Papinniemi - Puttonen, Atena-kustannus 2003). Se ei unohtanut mitään lajityyppiä.

Toimenpiteitä hyvinvoinnin edistämiseksi

Dessu yritti kireiden pakkasten päivinä käyttää hyväkseen luonnon tarjoamaa mahdollisuutta raikastaa huusholliansa. Kannoin suuret matot ja vuodevaatteet ulos ja siirsin vaatekomeroissa kiikkuvia vaatteita parvekkeelle yöksi. Vanhimman sohvan patja ja tyynyt joutuivat myös kokemaan arktisen yön. Tavoitteena oli karkottaa kutsumattomia vieraita. Jostain muistan lukeneeni, että vuodevaatteisiin ja muuhunkin ilmestyy helposti pölypunkkeja. Ne eivät näy eivätkä ole haitallisia, mutta eivät silti ole toivottavia kotieläimiä. Muutama tunti pakkasessa riittää häätämään ne pois.

En tietenkään tiedä, onko niitä ollut, kun ne eivät näy eivätkä tunnu, mutta varmuuden vuoksi.

Vaatteita siirrellessä yksi pukupussi antoi aihetta erityisen mietteisiin. Se sisältää frakkipukuni. Se on joutunut olemaan pussissaan koko vuoden käyttämättömänä. Eikä uutta käyttöä ole näköpiirissä. Edes itsenäisyyspäivän vastaanotolle ei ole kutsua kuulunut. Onkohan Itella sählännyt kutsukirjeen johonkin väärään osoitteeseen?

¤ ¤ ¤ 

Torstaipäivänä töiden jälkeen poikkesin Aurora Karamzinin museoon katsomaan valokuvanäyttelyä. Museo sijaitsee sopivasti työmatkani varrella Finlandia-talon ja uuden musiikkitalon välissä, ja valokuvataide on minun mieleeni, aivan erityisesti vanhaa Helsinkiä esittävät kuvat. Viime talvena samassa museossa oli Signe Branderin kuvien näyttely, josta kirjoitin täällä 10. huhtikuuta (”Vanha herra ja minä”).

Nyt kuvat ovat paljon uudempia, vuosilta 1969 - 1979, kuvaajina Simo Rista ja Eeva Rista. Näyttelyn nimi on ”Asfalttia ja auringonkukkia”. 

Hieno näyttely, todella vaikuttava. Tunnelmaa parantaa se, että kuvat Helsingin kaduilta ja pihoilta ja tapahtumista esittävät suurelta osin sellaisia kohteita, jotka olen itsekin nähnyt ja joiden aikakauden olen itse elänyt.

Kokemus ei lopu siihen, kun lähtee Hakasalmen huvilasta ulos. ”Asfalttia ja auringonkukkia” on myös nettinäyttely, ja siellä on kuvia paljon enemmän kuin museon seinille mahtuu. Lisää kuvia luvataan sitä mukaa kun niitä digitoidaan.

Liitteenä olevassa kuvassa on aiheena Chile-solidaarisuuskonsertti syksyllä 1974, kohta sotilasvallankaappauksen jälkeen. Konsertti pidettiin vanhassa messuhallissa täällä Töölössä, Mannerheimintie 17:ssä. Olin paikalla itsekin. Klikatkaapa kuvaa suuremmaksi ja katsokaa kuvan vasemmassa laidassa katsomon eturivissä näkyvää niskaa. Minä, Dessu, se en ole, mutta saatatte tuntea miehen, vaikka kasvot eivät näy.
Liitän tähän näyttelyn tiedot:

Näyttely Hakasalmen huvilassa
Simo Ristan ja Eeva Ristan Helsinki-valokuvia 1969 – 1979
14.10.2010 – 27.2.2011
Mannerheimintie 13
ke–su 11–17, to 11–19
VAPAA PÄÄSY

Nettinäyttelyyn pääset tästä:

http://www.asfalttiajaauringonkukkia.fi/   tai    
http://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/ 

" ne talot ovat tyhjentyneet..."

Pakkasella tulee kaipuu kesään. Muistoihin nousee tapauksia niiltä päiviltä, jotka olivat täysin toisenlaisia kuin pimeä ja hyytävä nykyhetki.

¤ ¤ ¤ 

Viime kesänä Dessu ajoi Kuopiosta Jyväskylän kautta Längelmävedelle. Kesän kuumimmat päivät olivat juuri silloin laskeutuneet yllemme. Kyydissä oli Dessun kahdeksanvuotias tyttärentytär Sohvi, joka oli saapunut Brysselin-kodistaan isoisiensä luo kesänviettoon. Tästä ajomatkasta kirjoitin äskettäin.
(ks. 16. syyskuuta julkaisemani kirjoitus ”Aarretta etsimässä”).

Olennainen yksityiskohta matkanteossa oli sopimus, että pysähdymme uimaan jokaisessa tien varrella näkyvässä järvessä. Niitä riittikin.

Vähän Jyväskylän jälkeen poikkesimme reitiltä syrjään. Se oli minun ideani, sillä halusin näyttää Sohville erään vanhan syrjäisen talon, jossa vietin monta kesäistä viikkoa pikkupoikana. Vanha sukulaistalo on nyt ollut jo neljännesvuosisadan asumattomana ja asukkaat kymmenkunta vuotta haudassa. Talo on vielä jotenkuten pystyssä mutta se on surullinen näky. Pihamaa ja pellot ovat pöheköityneet, paikat repsottavat, ihmiselämän merkit ovat poissa. 

Pihakivellä istuen Dessu kertoi Sohville muistojaan.

Talossa asui Esko, viisikymppinen vanhapoika, äitini sukulainen. Hänellä oli muutama lehmä, hevonen, lampaita, kanoja, koira ja kissa. Hänellä oli myös piika, Hilja. Kotona muistan puhutun, että Hilja on jotenkin ”elää synnissä”.. En oikein ymmärtänyt vaikka sanan merkitys olikin alakoulun uskonnontunneilla tullut hämärästi selvitetyksi.

Muistan hetken, kun minut tuotiin kesänviettoon. Oli ilta, Hilja teki voileipiä. Hän halkaisi ruisleivän ja levitti paksulti voita palasten päälle. Maidon hän haki ulkokellarista, ”kuopasta”. Sitten Hilja sanoi hiljaisella äänellään: ”Siunaa Jeesus ruokamme”, vaikkei itse syönytkään. Hilja katseli vierestä kun minä ja Esko söimme leipiä. Hilja oli nimensä mukaan lähes puhumaton ihminen - luulin nimen tulleen siitä. Leipä ja maito maistuivat niin että muistan maun vieläkin. Kaupungin kauppamaito ei vetänyt vertoja.

Tuvassa oli hirsiseinät, ja sitä kiersi leveä hirsipenkki. Yhdellä seinustalla oli leivinuuni. Seinällä riippuivat vierekkäin enkelitaulu ja mandoliini ja iso kehystetty taulu, jossa oli vanha partainen mies, vähän kuin joulupukki. Piirongin päällä oli pienempiä kuvia, yhdessä minä vanhempieni kanssa.

Esko-setää ei paljon näkynyt. Hiljainen hänkin oli ja touhusi enimmäkseen ulkotöissä. Hilja hoiti sisätyöt ja eläimet. Hilja opetti minut lypsämään. Ei siihen sanoja juurikaan tarvittu. Sain sanattoman mallin ja kärsivällisen opastuksen. Opin sen taidon ihan oikeasti, uskoisin osaavani vieläkin, vaikka en ole vuosikymmeniin päässyt kokeilemaan. Tuvassa oli myös veivattava vekotin nimeltä separaattori. Hilja näytti, mitä sillä tehdään. Oli myös kirnu. Sillä tehtiin se leivän päälle levitetty herkullinen voi.

Eskon kanssa pääsin kalastamaan. Lähellä oli järvi ja saunarannassa oli hyvältä tuoksuva soutuvene - siinä oli sama tuoksu kuin Jyväskylän rautatieasemalla. Vuorotellen soudimme, vuorotellen vedimme pitkääsiimaa tai nostimme katiskat. Rannalla oli pöytä, jolla Esko perkasi kalat, ja kissa istui vieressä odottamassa syötävää. Perkaamistaitokin olisi ollut hyvä oppia, mutta niin ei käynyt. Eskosta ei ollut opastajaksi - hän teki itse.

Kissan nimi oli Nallikka ja se oli jotenkin äkäistä sorttia. Syliin sitä ei saanut, se tappeli vastaan ja pakeni aitan alle. Kerran se raapaisi minua pahasti kädensyrjään. Siinä näkyy vieläkin arpi yli puolen vuosisadan takaa.
Totuin elämään ja kulkemaan talossa, sain vapaasti mennä mihin tahdoin. Navetta ja talli olivat mieluisia, aitat ja riihi olivat jännittäviä tutkimuskohteita. Vain yksi paikka oli suljettu, sinne oli ovi kiinni. Se oli tuvan viereinen huone. Ovenraosta näin, että siellä oli vaaleat tapetit ja leveä sänky, sinne Esko ja Hilja menivät nukkumaan. Minä asuin vinttikamarissa. Sinne mentiin eteisestä jyrkkiä portaita. Ne olivat niin jyrkät, että Hiljan oli niitä paha nousta. Ylhäällä oli vaikka mitä vanhaa tavaraa. Siellä minä makoilin pienen ikkunan ääressä ja luin Pekka Lipposia.

Ruoaksi Hilja laittoi yleensä perunaa ja soosia. Se maistui. Iltapäivällä pidettiin kahvipaussi, mutta minulle ei kahvi maittanut, Hiljan leipoma pulla kyllä maittoi. Kahvin tilalle minulle kaadettiin isosta lihavasta pullosta vaarinkaljaa. Se vaahtosi ja maku jäi mieleen. Esko tarjosi välillä askista vanhanpojanpastilleja - tai ”-pastillereita” niin kuin hän itse sanoi. Hän kun oli sellainen vanhapoika. Ne olivat valkoisia soikeita, eivät kovin hyviä, mutta kyllä niitä söi. Hilja tarjoili joskus herkuksi sokeripalan.

Ainoa kerta, kun Esko innostui puhumaan, oli silloin kun kysyin, kuka se joulupukin näköinen setä siinä taulussa on. Hilja meni pois mutta Esko alkoi kertoa, että ei se ollut sukulainen vaan ulkomaalainen mies, joka on köyhien ihmisten puolella kaikkia ilkeitä herroja vastaan. Hyvä mies, joka on kirjoittanut paljon viisaita kirjoja. Se mies lupaa antaa valtaa työmiehille. Ja myös naisille, sitä muistan Eskon erityisesti painottaneen.

¤ ¤ ¤
Muistelin Sohville oloani tässä talossa, kun istuskelimme siinä pihakivellä. Sisälle emme päässeet, sillä ovi ja ikkunat oli laudoitettu kiinni, mutta osoitin kellarikuopan, josta Hilja haki maitoa, osoitin aitanalusen, johon Nallikka meni karkuun, näytin haavan arven kädenreunassani. Näytin vintin ikkunan, jonka ääressä luin Lipposia. Näytin, missä ennen oli riihi ja aitta. Sitten menimme rantaan. Saunaa ja venettä ei enää ollut mutta järvi on. Kävimme uimassa ja sitten jatkoimme matkaa kohti nykyaikaa.