Dessun kiinnostus pohjautuu siihen, että hän oli kesällä aikeissa lähteä itse tutustumaan näyttelyyn. Muutamien yhteensattumien vuoksi aie kuitenkin jäi toteutumatta. Olen kuitenkin jälkeenpäin lukenut näyttelystä kaiken materiaalin, mitä olen käsiini saanut.
Ohjelmassa paikalla olivat toimittaja Minna Joenniemen kanssa koreografi Tero Saarinen, kuvataiteilija Jaana Partanen ja arkkitehti Tuomas Toivonen. Ison-Britannian paviljonki sai raadilta voittopisteet, Espanja jäi viimeiseksi. Suomen osastolle ei menty.
Yle yritti kyllä parhaan taitonsa mukaan kuvata paviljonkeja, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Arkkitehtuuri ei taipunut televisiokuvaan, katsojalle ei välittynyt kokonaisuus. Ulkokuva vielä onnistui mutta sisätilojen hahmottaminen oli mahdotonta.
Runoraati toimii televisiossa paremmin kuin Taloraati. Runojen esittely ja pisteytys on ollut onnistunut keino popularisoida suuren yleisön vieroksumaa taiteen lajia.
Expon rakennuksista sai omituisen käsityksen. Sisältö oli monessa tapauksessa täyttä performanssia. Joku raatilainen ilmaisi tunnelmansa osuvasti: ”On tehty pömpeli isolla rahalla.”
Pariisin maailmannäyttelyssä oli aikanaan liikkuvat jalkakäytävät, mutta myös pysyväksi osoittautuneita taideteoksia. Shanghaista en tiedä. Oli valtavia screenejä, valtavaa kuvavyörytystä, valtavaa äänimassaa. Jääköhän siitä mitään?
1 kommentti:
Maailman Expot ei ole koskaan oikein sytyttäneet muuten, kuin lukemalla tarkkaan kaikki kirjoitukset niistä. Arvelen sen johtuvan siitä, että joudun käymään tiheään pienemmissä näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Ne ovat tylsiä tarjonnaltaan, ilman herätystä, ilman a-haa-elämystä.
Tämän saman havainnon olen tehnyt juuri askettäin nykytaiteen gallerioissakin. Ei mitään järin kiinnostavaa, ei mitään, joka saisi kukkaron nyörit avautumaan. Mielenkiintoisinta ehkä on taulun koon ja neliöhinnan suhde - molemmat ovat pilvissä!
'Sivummalta seuraaja'
Lähetä kommentti