Käsite ”ruokapiiri” tarkoittaa joukkoa ihmisiä, joka ostaa ruoanlaiton raaka-aineensa yhteistilauksena joltakin lähiseudun viljelijältä. Sen tilaamisessa ja jakelussa tarvitaan talkoomeininkiä, ja sitä tuntuu nykyaikanakin löytyvän. Suosituimpia tuotteita ovat juurekset, marjat ja viljatuotteet sekä monenlaiset lihavalmisteet. Useat tuottajat välittävät myös ulkomaisia luomutuotteita, yleisimmin hedelmiä.
Luomuruokaa käyttävät ruokapiirit ovat reaktio suurten kauppaketjujen teollisia valmisteita vastaan. Dessun mielestä syytä onkin protestoida. Dessu on syvästi ärtynyt kauppaketjujen myymälöiden tasoon. Töölöntorin liepeillä ei ole jäljellä ainoatakaan tasokasta ruokamyymälää sen jälkeen kun Nybergin Herkku lopetti. Aikoinaan täällä oli kauppahallikin, Tunturikadulla, siinä mihin sitten tuli Q-teatteri. Mutta se on mennyttä aikaa. Nykyisistä Alepoista ja K-marketeista ei saa edes kunnollista leipää. Kaikki on jättiläisleipomoiden mautonta bulkkitavaraa muovipussissa.
Pienessä putiikissa olisi miellyttävämpi asioida. Tässäkin - kuten nykyisin kaikessa - on bisnesajattelu ajanut laaduntavoittelun ohi. Manner-Euroopan suurissa kaupungeissa näkee vielä jostakin kumman syystä pikkuputiikkeja. Ruokakulttuuri kukoistaa vielä.
Dessua ihmetyttää, miksi helsinkiläiset ruokakaupat häviävät laadussa maaseudun pikkupaikkakuntien marketeillekin. Leipä-, liha- ja kalatiskejä ei täällä ole kuin Kauppahalleissa. Tavallisissa myymälöissä kaikki on pakattu muoviin. Kesäasuntoni lähiseudun myymälät ovat laadukkaampia, niissä bulkkituotteiden rinnalla on usein pientuottajien laatutavaraa. Jokapäiväinen rievämme - olisipa sitä Helsingissäkin.
Pitäisi ajaa esikaupunkien markettiin, niissä saattaa olla tuorettakin tavaraa. Dessu innostuu silloin tällöin nousemaan viereisen ununu-talon edustan pysäkiltä bussiin ja ajamaan Kannelmäen markettiin. Bussi 41 vie melkeinpä ovelta ovelle. Siellä on jopa tuoretta kalaa. Mutta markettiin tai muuhun ostoshelvettiin meno tökkii sielua, ihan periaatteen vuoksi. On siinä ekologinenkin näkökulma. Tomaatteja Espanjasta, lampaanlihaa Uudesta Seelannista.. Olen näissä asioissa vastarintamiehiä. Siksi tavallisimmin ostan Alepasta paketin Reissumies-ruisleipää enkä juuri muuta. Sillä pärjää.
Dessu voi vain harmitella, ettei hän itse varmaankaan koskaan voi osallistua minkäänlaiseen ruokapiiriin, ellei sitten eläkkeellä. Dessu menisi mielellään mukaan, mutta esteenä on se, että hän syö ruokansa jokseenkin säännöllisesti työpaikan ruokalassa ja liikkeellä ollessaan ravintoloissa.
Jos olosuhteet olisivat toisenlaiset, Dessu voisi olla kasvissyöjä. Opiskeluvuosina kollektiivissa asuessaan hän aika pitkälle olikin. Sen kokemuksen perusteella tiedän, miltä tomaatin pitäisi oikeasti maistua, kun se kasvatetaan luonnonmukaisesti. Mutta marketeista ei sellaista saa. Längelmävedellä kesäisin kasvatan mausteyrttejä kotitarpeiksi ja ystäville tuliaisiksi. Enkä tumpelo ole kokkinakaan.
Onkohan tämäkin sitä kuuluisaa muistin likiarvoisuutta, kun tuntuu että ennen oli laadun tajua ruoassakin? Kokonaan eri asia tietysti on, kuka pystyi sitä laatua itselleen ja perheelleen ostamaan.
6 kommenttia:
Kun minä aikoinaan muutin "maaseudun rauhaan" lähikaupassa oli lihat ja kalat tiskillä josta käytiin sanomassa "300 gr sikanautaa, kiitos". Tuli ihan lapsuus mieleen, Helsingissä nuo sanat sai sanoa Hakaniemen hallissa. Pari vuotta myöhemmin lihat ja kalat siirtyivät muovirasioihin. Syynä oli että nuoret (jossa on tulevaisuus...) eivät ostaneet tiskiltä. Kauppias pyysi ihmisiä kertomaan miksi he mielummin ostavat muovirasia lihaa/kalaa. Yksi nimetön lappu jäi hyvin mieleeni "kun muovirasian päällä on ruoka-ohje kuinka se valmistetaan". Meidän kauppiaalta kun kysyt ohjetta saat sellaisen ohjeen että varmasti maistuu kertoo mitä lisukkeita ohjeen kera sopisi. Olen jopa saannut viini suosituksenkin. Ja kaikki ohjeet ilmaisia ja kaupan päälle vielä ystävällinen hymy ja mukavan päivän toivotus :) Niin ja tälle kauppiaalle kun kerroin että noudan laktoositonta ruokavaliota, kaupasta löytyi seuraavalla viikolla paljon erinlaisia laktoosittomia tuotteita.
Millonkas Nybergin Herkku lopetti. Siellä isäni kävi melkein viimeisiin autolla-ajovuosiinsa asti Lauttasaaresta ruokaa hakemassa.
Äitini huomasi että olin oppinut lukemaan vasta kun luin ununu-talon seinää. Keski vähän aikaa ennen kuin tajusi... :)
Nybergin Herkussa asioin pikku-tyttönä, samoin siirtomaaliikkeessä (nimi unohtunut), joka oli torin vastakkaisella puolella Runeberginkadun kulmassa. Perhetutut veivät pienen vieraansa herkkujen ääreen. Eteläisemmässä osiossa oli herkkukauppoja tusinan verran ja palvelut olivat tuotteiden lisäksi ruhtinaallisia. Vasarankin sai kauppiaalta lainaksi. Hiivankin palvelualtis kauppias toi kotiin, jos oli unohtunut. Pientä extraa saa jouluksi tai syntymäpäiväksi uskollisuudesta. Mitä ei ollutvalikoimassa, sitä hankittiin vaikka Ranskasta.
Nykyinen ympäristöni on edelleen pieniä liikkeitä pullollaan. Lihat ostetaan likakaupasta, kalakaupan tiski on tuoretta kalaa pullollaan, samoin keskiviikon aamutunteina torikojut. Kuumaa leipää sää leipomoista...ja ne kaupat menestyvät. Eroja laadussa ja valikoimassa tietenkin on, joten en ihmettele lainkaan miksi ajetaan 30 min autolla tiettyyn puotiin. Se on se palvelu ja hyvä laatu, joka panee
liikkeelle. Hinta, se on jo aikaa sitten unohtunut, kun istutaan ruokapöytään aterialle!
'Sivummalta seuraaja'
Pieni yksityiskohta:
Dessu puhuu Ununu-talosta, samoin kommentaattori. Ikääkuin se olisi itsestäänselvä kaikille. Tälläinen maailaistollo ei tunne sellaista paikkaa vaikka pitää itseäänsä kohtailisen sivistyneenä.
Mikä ihme on Ununu-talo? Selittäkää.
Tarmo
Muistin varaisesti Töölöntorin puoleisessa päässä, Topeliuksenkadun puolella on UNUNU -talo. Ikkunoiden alla lukee sen nimi. - Matkaa sen verran, etten voi tarkistaa, jos vaikka olisi siirretty :-)) Pienenä tyttönä laskin niitä ikkunoitakin...
'Sivummalta seuraaja'
Dessu otti kameran ja meni Topeliuksenkadulle ottamaan kuvan ununu-talosta. Se ehkä antaa asiasta sanoja selvemmän käsityksen.
Ks. seuraava blogi.
Lähetä kommentti