tiistai 25. toukokuuta 2010

Jet lag

Dessutom on palannut matkoiltaan Töölöntorin laidalle.

Ensin olin monta hellepäivää Längelmäveden rannalla. Siellä kirjoitin päivät ja saunoin illat. Kirjoitustyö paahteessa (auringon, ei saunan) oli tuskaista, sillä Dessutom ei ole erityisempi auringonpalvoja. Sortsit kuitenkin löytyivät lipaston laatikosta. Kesäkodin hellepäivän sijaintini on lepotuolissa suuren Terijoensalavan varjossa. Nyt kuitenkin puusta puuttuivat lehdet, joten varjoa piti hakea vanhan hirsituvan seinustalta. Siinä naputtelin läppäriin parisenkymmentä sivua tekstiä, jota työselosteessa kutsutaan nimellä Muistio (promemoria). Sen loppusijoituspaikaksi tuli klassinen Mercantil-mappi Vuoronvarausliiton arkistossa.

Pysyvämpi muisto työstä jää Nordea-pankin minulle lähettämään tiliotteeseen. Se ei ole vielä tullut, mutta kun se tulee, sen sijoituspaikaksi tulee mappi, jonka kannessa on oravan kuva ja teksti ”Kansallispankki”. Mappi sijaitsee alahyllyllä Töölöntorin huoneiston kirjastossa Runeberginkadun puoleisella seinällä.

Varotoimista huolimatta paistetta pääsi osumaan valkeaan nahkaani sen verran, että Dessu olisi ihon punotuksen osalta voinut tuntea rantaleijonan itsetuntoista ylemmyyttä, elleivät eräät vartalon muut - pysyvämmät - ominaispiirteet vaikuttaisi päinvastaiseen suuntaan.

¤ 

Sitten matkustin virkamatkalle Amsterdamiin. En ole koskaan suostunut pitämään lentomatkustamisesta. Ei se pelkoa ole vaan yleistä vastenmielisyyttä. Lentäminen on matkustamiselle samaa kuin hampurilaisen syöminen kulinarismille.

Olen nuorempana matkustanut paljon. Mieleen jäävimpiä ovat olleet liftausmatkat. Sillä keinoin matkustimme ystävän kanssa kerran 40 vuotta sitten Amsterdamiinkin. Siitä ei matkustamisen nautinto voi paremmaksi tulla. Amsterdamiin pääsy oli viimeiseen asti epävarmaa, yhtä hyvin olisimme voineet päätyä vaikkapa Berliiniin. Kyllä sekin olisi kelvannut.

Juolahti ohimennen mieleen, että olisinkohan vieläkin voinut mennä Tukholman eteläpuolella E4-moottoritien kiihdytyskaistan laitaan tutulle paikalle peukalo pystyssä. Olisiko näyttänyt omituiselta, jos Suomen edustaja olisi saapunut eurooppalaisten vuoronvarausjärjestöjen yhteistyö- ja suunnittelukokouksen arvovaltaiseen edustajajoukkoon rinkka selässä? Ongelman olisi tuottanut ainakin puvun kuljetus repussa. Liftauskulttuuri on myös muuttunut vuosien varrella. Ei liftareita enää useinkaan näe. Kuuttakymppiä lähestyvä äijä taitaisi jäädä siihen Tukholman moottoritien kiihdytyskaistan laidalle.

Juna on myös Dessun kokemuksessa miellyttävä matkustustapa. Aikoinaan olin muutamana kesänä interrailaamassa. Nuorena sellainen maittoi, enää ei, sillä matkoilla joutui usein yöksi nukkumaan aseman odotushalleissa. Sen sijaan laatumatkustaminen junassa olisi edelleen mukavaa. Muistoissa ovat päällimmäisinä monet yöjunat Moskovaan. Makuuvaunut, teetarjoilut, hilpeät venäläiset seurueet, kohtuulliset yömyssyt… 

Mieliharmi nousee siitä, etten päässyt henkilökohtaisesti kokemaan ”Idän pikajunaa” Pariisista Istanbuliin. Agatha Christie kuvasi sitä unohtumattomasti. Myös Mika Waltari kirjoitti houkuttelevia tekstejä junamatkastaan Istanbuliin.

Tyylikkäin matkustustapa olisi kuitenkin hevosten vetämät vaunut. Tällä en tarkoita sellaisia kyytejä, joita Villin lännen elokuvat esittävät. Niissä intiaanit aina hyökkäävät ilkein aikein matkaajien kimppuun. Ei sellainen meininki sovi Euroopassa. Tarkoitan sellaista matkantekoa, jota Eduard Mörike kuvaa kirjassa ”Mozartin matka Pragiin” (Mozart auf der Reise nach Prag - 1856). Sellainen hyvän matkan pitäisi olla.

Kirjassa Mozart on vuonna 1787 vaimonsa kanssa lähtenyt Wienistä Pragiin johtamaan Don Juanin ensiesityksen. Matkaa tehdään vaunuissa, joita vetää kolme postihevosta.

Elämän huolien ja vaivojen vastapainoksi matkalla pysähdytään viettämään hilpeitä juhlia. Eräänkin kreivin hovissa siro ja koristeellinen hilpeys on päällimmäisenä Mozartin käytöksessä. Hän suutelee daameja kädelle, esittää leikillisiä sutkautuksia ja imartelee laulajatarta, joka esittää hänen säveltämänsä teoksen. Arkipäivää ja huolia ei näy, kaikki on ihanteellista, lähes hurmioitunutta. 
¤ 
Mozartin tavalla matkaa pitäisi nykyisinkin tehdä. Sillä tavalla näkee, kokee ja muistaa matkustaneensa. Lentosuhaaminen ei tuota elämyksiä, tulee vain tympääntyminen.

Väsymys on vaivannut Dessua jo kaksi päivää matkan jälkeen. Sen nimi on kai jet lag?

2 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Mainio mielikuvitelma mielimatkustamisesta. Mutta missä ne halvatun kreivit hoveinensa nykyään oikein piileskelevät?

Minulle tuli mieleen toinen vaihtoehto, matka skootterilla tai parilla, seurasta riippuen. Majatalosta toiseen, sadepäivinä jotain muuta tehden, esimerkiksi pikkuteitä pitkin läpi Saksan ja Italian. Se olisi oma mielimatkani, joka tosin ei enään voi toteutua.

R. E. Dessutom kirjoitti...

Tuossa on kyllä ideaa. Skootteri on tullut Dessutominkin mieleen. Olin joskus kauan sitten Vespa-miehiä. Malli tuli kai Marcello Mastroiannilta elokuvasta La dolce vita.

Vespailu loppui kuitenkin kun tuli kypäräpakko. Se ei oikein sovi herrasmiehen tyyliin. Siinä on vähän samaa kuin lähtisi juoksemmaan julkisesti. Molemmissa menettää kaiken arvokkuutensa.

Tosin en tiedä, onko Saksan ja Italian kyläteilläkin nykyisin kypäräpakko.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...