"Inhimillinen elämä on puutteellista. Metsäteollisuuskaan ei ole täysin onnistunut pyrkimyksissään. Maassa on vielä metsiä, ja niinpä on tälläkin hetkellä mahdollista eksyä metsään.
Eksyminen ihmiskohtalona saattaa uhata milteipä ketä tahansa: sienestäjää, metsämiestä, suunnistajaa, kotoaan paennutta urbanistia, metsänleimaajaa, vesakkomyrkytyshelikopterin alle kiirehtinyttä luonnonsuojelijaa.
Eksymistapahtumassa muodostuu erikoislaatuinen ihmissuhde, jonka osapuolina ovat eksyjä ja etsijät. Eksyjä pyrkii useimmissa tapauksissa takaisin sivilisaation piiriin, ja tässä hankkeessa etsijät yrittävät häntä auttaa.
Auttaminen on sikäli poikkeuksellista, että se tapahtuu matkan päästä; tässä suhteessa se on verrattavissa lähinnä nk. kaukoparannukseen.
Etsimisen intensiteetti on paljolti motivaatiokysymys: miten korkeassa asemassa oleva eksyjä ennen eksymistään oli; nauttiiko hän yleistä empatiaa vai ei; millaiset ovat säät ja kuinka eksyjäporukan muonitus pelaa.
Eksyjältä odotetaan myös omia ponnistuksia, jotta kadotettu yhteys (kadotettuun?) ihmiskuntaan jälleen löytyisi. Ei saa jäädä paikoilleen veltosti löhöämään, puhumattakaan siitä, että piiloutuisi näreikköön.
Eksyjän tulisi äännellä. Jos on trumpetti mukana, siihen voi puhaltaa. Taivaan sinessä yli kiitäville lentokoneille kannattaa huitoa.
Rukoilla voi myös, vaikka siitä lieneekin hyötyä vain siinä tapauksessa, että eksyjä aikaisemmin on pysytellyt miten kuten nk. kaidalla polulla. Hankaluuksiin joutunutta maailman lasta tuskin mikään henkivoima mielellään auttaa.
Eksyjä voi niinikään tehdä nuotioita, jos hänellä on tulentekotaito ja tikkuja mukana. Kannattaa kuitenkin katsoa, ettei polta koko metsää; vaikka se näkyykin hyvin, niin siinä voi palaa itse mukana ja tulee omaisille kovat korvaukset. Myöskään kansantaloudellisesti metsäpalo yhden ihmisen takia ei ole perusteltua.
Suomi on pieni maa, ja useimmissa tapauksissa eksynyt löydetään. Etsijät juoksevat kaikin hänen luokseen, takovat selkään, puhuvat yhteen ääneen, tarjoavat paukun ja kinkkuvoileipiä. Hänet otetaan reppuselkään ja kiidätetään lähimpään ihmisasuntoon, ja siellä hän saa laveasti kertoilla kokemuksistaan. Tämä koetaan terapeuttisena, koska ihmiset niin harvoin viitsivät kuunnella toisiaan.
Eksyjän hoito ei kuitenkaan saa päättyä tähän. Jälkihoidon yhteydessä tulisi selvittää teon motiivit; mikä sai henkilön päätymään näin epätoivoiseen ratkaisuun. Onneton lapsuus, kurjat perheolosuhteet? On muistettava, että eksyminen on aina vakava vetoomus lähimmäisille.
Kussakin tapauksessa ratkaistaan, tuleeko jatkossa kysymykseen suljettu vai avohoito. Neuvottelut sielunhoitajan kanssa ovat aina paikallaan. Näin pyritään estämään eksymisen uusiutuminen. Eksyneiden etsiminen nimittäin on kansantuotteen kannalta tuottamatonta työtä, eikä kaikkia metsiä aidatakaan voida. "
Origo, Jouni Lompolo 24.9. 1936 - 20.4. 2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti