torstai 8. huhtikuuta 2010

Linnut, linnut

Dessutomilla on vuosikaudet ollut aikomus opiskella yleistä lintuoppia. Opiskelu on ollut tarkoitus toteuttaa itsenäisenä etäopiskeluna kesäkodissa Hiljaistenmiestenlaakson liepeillä Längelmäveden rannoilla. Opiskelumateriaali saapuu paikalle omatoimisesti joka kevät.

Opiskelumenestys on kuitenkin jäänyt korkeintaan välttävälle tasolle. Talven loppupuolella virinnyt hyvä aikomus on aina kesän mittaan hiipunut. Se on ollut vähän kuin petetty uudenvuoden lupaus.

Lintujen tunnistaminen tuntuu vaikealta. Yhtenä masentajana on toiminut kesävieraamme ornitologi, joka tunnistaa joka ikisen pienen piipahduksen ja huomaa kaukana pellon takalaidan kuusessa heilahtavan pyrstön ja kertoo heti nimen piippaajalle ja pyrstön heilauttajalle.

Tunnistan toki ne tavalliset, kuten talitintin, västäräkin, pääskysen ja räkättirastaan. Tunnistan myös harvinaisempia, joilla on selvät tuntomerkit, kuten punatulkun, käpytikan ja närhen - ja käen, äänestä. Muutaman vesilinnun myös. Mutta ornitologi väittää, että siellä näkee ja kuulee vaikka kuinka paljon muitakin ja luettelee nimiä.

Minulle ne muut ovat yhteisnimitykseltään ”lehtolirkku” ja ”rantaruikku”.

En ymmärrä, mikä tässä on niin vaikeaa. Olen ostanut lintukirjan ja rompun, mutta ne eivät isommin auta. Ohjeet ovat kummalliset. Jollakin on pieni harmaa laikku siellä, toisella vähän isompi täällä, mutta eihän sellaista lennosta näe. Yksi laulaa lintukirjan kuvauksen mukaan ”tsirk-tsirk-ka-ka-ui-ui” ollessaan kosioreissulla mutta ”tsirk-kui-kui-tsirk-kui-kui” varoittaessaan muita vaarasta. Dessutomin mielestä linnunlaulun litterointi ei ole ollenkaan havainnollista, mutta sitä opaskirjat ovat täynnä.

Jossakin litteroitiin jopa se tunnetuin ääni, ruislinnun laulu korvissani, mutta sitä en nyt löydä. Mahtoi olla lyyristä.

¤

Dessutom on omasta mielestään hyvä oppimaan kaikenlaista, jopa latinaa. Muutama kesä sitten opettelin ötököitä ja perhosia. Oli hyvä kirja ja oli hyvä yrttitarha. Siinä istuin kuumia kesäpäiviä lepotulissani yrttimaan laidalla kirja kädessä ja katsoin, millaista porukkaa on liikkeellä. Kirja oli havainnollinen, kohteet näki läheltä eikä tarvinnut pähkäillä litteroitujen ääntämysten olemusta. Kohtalainen määrä perhosia, paarmoja, toukkia, matoja, koppakuoriaisia ja muita pieniä olentoja tuli tutuksi.

Sellainen on sopivaa ”kovien” luonnontieteiden opiskelua tällaiselle umpihumanistille. Alkuun pääsin jo kouluvuosina. En sisimmässäni ymmärtänyt, miksi kaverit niin yksiäänisesti vihasivat kasvien keräämistä. Minulle herbaario oli mieluista puuhaa. Keräsin kasveja enemmän kuin oli käsketty. Kuivasin ja kiinnitin ne huolellisesti. Opettelin nimet, myös tieteelliset. Tätä en tietenkään voinut tunnustaa kavereiden kuullen vaan herjasin touhua lauman mukana.

Tunnen suuren määrän kasveja nimeltä edelleenkin, ja olen osaamisestani ylpeä. Eivätkä latinankieliset nimetkään ole unohtuneet.

¤

Mutta ne linnut! Aion taas alkavana kesänä paneutua aiheeseen. Pieni epäusko kuitenkin kytee, sen verran usein aikomuksestani on tullut huti. Lohdutusta pettymykselle tuottaa se, että olen rakentanut linnunpönttöjä pihapiiriin, rannoille ja lähimetsiin. Viime syksyn viimeisiä toimia oli kiertää tikapuiden kanssa siivoamassa pöntöt. Ne ovat valmiina uusille asukkaille. Nimeltä tuntemattomatkin saavat halutessaan asumisoikeuden.

Ei kommentteja:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...