Sairaalahavaintoja 3: Sormet

Minun sukupolveni oppi lapsena tekemään sormillaan monenlaista tarkkaa ja hyödyllistä, kuten kaunokirjoitusta. Paineltavia nappuloita ei silloin liiemmin ollut. Moni kuitenkin tottui myöhemmällä iällä nappuloihinkin, minä ensimmäisten joukossa, kun 1988 ostin tietokoneen.

Sairaalassakin minulla on sormille naputeltavaa: tabletti ja puhelin. Lisäksi sairaala tarjoaa kaksi säädintä. Toisella voi nostaa ja laskea sängyn päätyjen korkeutta, toisella kutsua hoitajan ja sytyttää / sammuttaa lampun.

Nämä ovat kyllä aika epäkäytännöllisiä vekottimia. Johdot ovat solmussa. Säätimet putoilevat liukkaalta pöydältä tai jäävät tarjottimien ja hoitotarvikkeiden kasassa alimmaiseksi. Vehkeiden sijainti on huono, varsinkin potilaalle, joka aristavien haavojen vuoksi ei pääse kääntämään kylkeä ja ojentamaan kättä.

Toive innovatiiviselle sairaalasuunnittelijalle. Suunnittele näille kapuloille koukku pöydän tai sängyn laitaan, jotta kampuraisinkin potilas onnistuu ne pyydystämään makuuasennossa kouraaansa. Sitten vasta näppäristä sormista on hyötyä.

 

 

Sairaalahavaintoja 2: Suu

Kummallista. Vuosiin en ole tainnut syödä niin epäterveellisesti kuin nyt sairaalassa. Jokaisella lounaalla ja päivällisellä lihaa, enimmäkseen nautaa. Jokaisella aterialla makea jälkiruoka. Tuoreita kasviksia ei juuri ollenkaan.

Aterioilla ja aterioiden väleissä tarjoillaan sokerisia mehuja. Jugurtit myös sokerisia ja rasvaisia. Leipä sentään rukiista tai täysjyväistä valkoista, mutta päällä kinkkua ja rasvaista juustoa, kuten kuvan iltapalassa. Huomatkaa poikkeukselliset kaksi tomaattiviipaletta!

Nirppanokaksi minua on sanottu. Se on joidenkin mielestä suunnilleen sama kuin kasvissyönti..Siihen suuntaan olen vahvasti painottunut koko aikuisikäni (kala poikkeuksena). Kai sellaisenkin ruokavalion olisi sisään kirjautuessa voinut valita, mutta jäi tekemättä, kun luulin, että terveellisyyssuosituksia joka tapauksessa noudatetaan.

 

Sairaalahavaintoja 1: Varpaat

 Sairaalassa leikkauspotilaille laitetaan kireät tukisukat. Ne estävät veritulppia. 

Nyt olen neljä päivää pitänyt tukisukkia. Yksi epäluuloinen miete on herännyt. Eikö isovarpaan veritulpasta ole niin väliä? Vai eikö isovarpaaseen edes tule veritulppaa? Vai ovatko nämä minun tukisukkani rikki ja ne pitäisi parsia?

Säikähdys

Helmikuussa kävin lääkärissä. Terveyskeskuksen uusi lääkäri oli kuin nuoruuteni ihana hippityttö – parikymppinen kikkarapää kaunotar. Ja hyvin perusteellinen. Koskaan en ole istunut vastaanotolla niin pitkää aikaa. Tunti siinä meni, jos ei ylikin. En ymmärrä, miten sellainen oli mahdollista keskellä terveyskeskuksen kiireistä päivää. Kiireen tuntua ei ollut ollenkaan – kaikki huolet ja murheet juteltiin läpi. Voin sanoa, että tämä oli elämäni miellyttävin ja luottamusta herättävin vastaanotto.

Yhden oudon häiriön hän verikokeen tuloksista huomasi. Minulla on anemia. Syyn selvittämiseksi hän kirjoitti lähetteen epämiellyttävän tuntuiseen tutkimukseen.

Kuvassa näkyvän oven takana seurasi ikävä yllätys. Iso vanha lääkärisetä sanoi löytäneensä pahanlaatuisen kohdan, jonka koepala lähtee patologille. Lisäksi hän kirjoitti lähetteen kiireellisiin jatkotutkimuksiin.

Kunnon säikähdys, täytyy myöntää. Enhän minä tunne itseäni ollenkaan sairaaksi.

Sen jälkeen olen juossut tutkimuksesta toiseen. Uudessa verikokeessa anemia oli kaikonnut. Rautatabletit tepsivät. Patologi ei löytänyt koepalasta pahalaatuista. Tomografiassa ei löytynyt mitään pesäkkeitä. Kirurgi selosti, miten operaatio tehdään. Anestesialääkäri kyseli jos vaikka mitä. Pikkuisen tulin valehdelleeksikin.

Leikkauspäivä lähenee. Halu lähteä karkuun kasvaa. Epäselvää on tuon pahanlaatuisuuden kanssa, kun tähystäjälääkärin lausunnossa lukee yhtä, patologin toista.

Minulta leikattiin tulehtunut umpisuoli 1965, ja muistijälki siitä on kamala. Nukutuksessa naamalle laitettiin märkä rätti, ja siinä tuli tukehtumisen tunne. Herättyä yskiminen sattui haavaan. 

                                     (Bartholomaeus Anglicus,  1200-luku)

Ehkä kokemusmielikuvani tapahtumasta ei ole aivan ajantasainen.

Töölöntorin blogi jää nyt tauolle ja Dessu itse sairauslomalle (tai karkumatkalle). Tauon pituutta en osaa arvioida. Toivotan lukijoille hyvää kesää.