Lipponen

Älkää säikähtäkö!  Otsikko ei tarkoita Paavoa. Se tarkoittaa Pekkaa.

Ei Paavolla ja Pekalla paljon yhteistä olisikaan, mutta jotain sentään. Hienoja titteleitä. Toinen on (entinen) pääministeri, puhemies ja kunniatohtori. Toinen on prinssieversti ja Rantasalmen sulttaani.

Minulla on nippu Pekka Lipposen seikkailuista kertovia kioskikirjoja 1950 -  60-luvulta. Uhkarohkeasti luin nyt yhden. Edellisestä kerrasta on puolisen vuosisataa. Nousi mieleen muistoja.

Päähenkilö on merkillisen ristiriitainen tyyppi - voisi luonnehtia vastakohtaisilla termeillä: suomalaisjuntti ja maailmanmies. Pekka seikkailee ja joutuu vaaroihin milloin missäkin päin maailmaa tehdessään "ahväärejä". Nykymaailman normien näkökulmasta hän olisi ongelmaäijä. Rehvastelevassa savolaispuheissa on rasismia, hän on kovasti nuorten naisten perään ja läpsäyttelee sorjia neitosia peffalle. Näkäräiset ja isot pihvit maistuvat. Neuvokkuus ja oveluus pelastavat monesta pulasta, vaikka kielitaitoa sopiikin epäillä puutteelliseksi.

Kirjanippuni on peräisin maalaistalosta läntisessä Keski-Suomessa, jossa vietin muutamia kesäviikkoja iäkkään sukulaispariskunnan hoivissa useana kesänä 1960-luvun alussa. Olin silloin vähän toisella kymmenellä. Kirjat löytyivät ullakolta ja lukupaikaksi vakiintui hyvä piilopaikka aitanvintillä. johon sain siirretyksi leveän patjan. Siinä selälläni luin Lipposia kaikki sadepäivät. Lukukaveriksi sain naapuritalosta samanikäisen Ellun.

Ellua voisi näin jälkikäteen ajatellen pitää ensimmäisenä tyttöystävänäni - tosin ei siinä merkityksessä kuin  seuraavia tyttöystäviä muutamaa vuotta myöhemmin puberteetin pamahdettua päälle. Lipposten lukemiseen Ellu kuitenkin liittyy niin vahvasti, että en vieläkään osaa lukea kirjaa ilman ajatusta vieressä aitanparvella makaavaa Ellua.

Uskonnollisuuteen taipuvainen emäntä taisi olla vähän epäluuloinen, mitä aitanvintillä puuhailemme. Ihan aiheetonta epäluulo ei ollut, sillä pientä vipinääkin oli. Jotain lääkärileikkiä taisi uimareissuilla olla.

Uimassa kävimme etäämmällä olevan metsälammen rannalla. Vaatteiden vaihtopaikaksi meille neuvottiin pajupöheikön takana oleva pieni näkösuoja. Emännän ajatus varmaankin oli se, että sinne näkösuojaan menisimme vuorotellen suojaan toistemme katseilta, mutta me tulkitsimme luovasti ja menimme sinne yhtä aikaa.

Siellä kai muistan ensimmäisen kerran katsoneeni mieskatseen. Tajusin, että tuohon kohtaan Ellulle kasvaa tissit. Vielä ei ollut. Mielikuvani meni jotenkin siihen suuntaan, että muilta osin Ellu pysyy aivan saman näköisenä kuin nytkin mutta tissit kasvavat valtavat kuin joillakin emännillä, joita olin nähnyt nuorempana äitini kanssa saunassa. - Pilallehan siinä menee Ellu jos niin huonosti käy.

Ei ollut minussa herännyt Lipposen meininki. Eipä oikein herännyt myöhemminkään. Ellun kasvamisesta en tiedä, sillä en ole kuullut hänestä niiden vuosien jälkeen.

 

Vähän onnellinen

 

Hetken kestävä onnen häivähdys, kun astuin ulos rokotusasemalta laastarilappu käsivarressani. Hyvin outo tuntemus.

Suomen kielessä "vähän onnelliseksi" kutsutaan hölmöjä, vähä-älyisiä, yksinkertaisia, tärähtäneitä, hidasälyisiä. "Onk se vähän onnellinen?" tiesi kysyä jo Nykysuomen sanakirjan slangisanasto.

Ranskalainen kirjailijamestari Gustave Flaubert ennakoi tämän mestarillisesti miettiessään, miten onnellisuus syntyy. Onnellisuuden edellytykset ovat hänen mukaansa terveys, itsekkyys ja typeryys. Niistä tärkein on typeryys, sillä sen puuttuessa muistakaan ei ole apua.

Näinhän se tietysti on.

Jostakin, en muista mistä, olen merkinnyt muistivihkoon tämän: "Onnellisuus on yliarvostettua. Saisi riittää että on iloinen silloin tällöin." Tämä kyllä toteutui siellä rokotusaseman ulko-ovella.

Onnellisuusoppaat kuulemma käyvät hyvin kaupaksi. Minulta tämä genre puuttuu. En oikein usko, että onnellisuus löytyy, kun yrittää vain olla myönteinen ja kuuntelee konsulttia. Suomen kansa on runossa onnen kätkemiseen opetettu. Amerikassa on toisin. Siellä kuuluu hokea I´m fine, vaikkei olisikaan.

Imre Kertész, unkarilainen nobelkirjailija, on tässä sukukansallisesti suuntautunut:  "Onnen vaatimus ja luovuus eivät sovi yhteen. [ -  - ] Onnellisena eletty elämä on yksinkertaista elämää ja sen vuoksi mykkää. Toisin kuin laululinnut, ihminen puhuu ennen kaikkea huolistaan. Ajattelu on ihmisen voihketta."

Bussimatkalla rokotuspaikalta kotiin, kolmannen rokotusannoksen aiheuttamassa hybriksessä, en malttanut olla nousematta bussista kauppakeskuksen kohdalla. Hirmuinen pakkanenkaan (-14°) ei haitannut. Ajattelin, että tapahtumaa täytyy juhlistaa. Menin ostoskeskuksen juomakauppaan ja ostin viiniä. En poikennut krouviin, vaikka siellä oli alkamassa Happy hour.

Kotitorin kulmalla keksin vielä, että tunnetun laulun mukaan onnellisuudessa pitää olla mukana myös surun kuiskaus. Niinpä ostin kioskista ison suklaalevyn. Suklaasta minulle nousee aina näppylöita naamaan.

(Kuva: Tuija Vuolle ja Mauno Blomqvist elokuvassa Eros ja Psykhe, ohj. Timo Linnasalo 1998, kirj. Eeva-Liisa Manner 1959) 

 

 

Kättelypäivä

Hartaasti odotettu kättelypäivä on täällä taas. Sattuneesta syystä kuitenkin ilman kättelyä.

Kuten tiedetään, moni on suhtautunut aika pilkallisesti tähän vuoden ylivoimaisesti suosituimpaan televisio-ohjelmaan. Minä yhtenä siinä irvijöiden joukossa. Sitten kuitenkin moni on katsonut tämän suositun televisio-ohjelman - ironista asennettaan korostaen, tietenkin. Minä yhtenä siinä ironisten katsojien joukossa.

Vaan mitäs nyt katsot, kun ei kätellä! Yle ei edes osoita luovaa ongelmanratkaisukykyä lähettämällä uusintana jonkun vanhan vuosikerran kättelyjonon. Niitähän luulisi arkistosta löytyvän.

Vahingon paikkaamiseksi laitan tähän kaksi kuvaa ajalta, jolloin vielä juhlat pidettiin. Isot pidettiinkin satavuotispäivän kunniaksi (2017)

- Mitä itsenäisyys Teille merkitsee? on ollut perinteinen toimittajan kysymys juhlijoille.

Minulle itsenäisyys on Suomen kieltä, kulttuuria, tiedettä, taidetta, kirjallisuutta. Eteenpäin katsovaa mieltä, avointa, suvaitsevaista yhteiskuntaa, kansainvälisyyttä, humanismia. Ja kansaa ja sen omalaatuista luonnetta ja kulttuuria, maisemaa, maaseutua, hiljaisuutta, vuodenaikoja. Ja lippu on kyllä poikkeuksellisen kaunis.

Ihmetellen olen pannut merkille, että nykypäivän yltiöisänmaalliseksi julistautuneissa piireissä kirjallisuus ja kieli eivät näytä olevan erityisemmässä arvossa. Kirjallisuusharrastuksesta ei ole missään merkkiäkään ja ainakin nettifoorumeilla näkyvä kielenkäyttö on ... no, jätän hienotunteisesti luonnehtimatta.

Vanha kansakoulu yritti sinnikkäästi istuttaa meihin nationalistis-uskonnollista isänmaallisuutta opettamalla suuren määrän runoja ja lauluja, joissa luvattiin "puolestas elää ja kuolla" ja verta vuodatettiin ja sankareita palvottiin. Tämä asenne ei oikein minuun tarttunut. Laulujen sanat ovat kyllä hyvin pysyneet ulkomuistissa.

Juhlamieltä kohottamaan liitän tähän aivan toisenlaisen runon. "Oodi Suomelle" puhuu isänmaan ilmeikkäästä kielestä ja kirjallisuudesta. Nimeltä mainitaan kymmenen kirjailijamestaria: Aleksis Kivi, Kalle Päätalo, F. E. Sillanpää, Hannu Salama, Kaarlo Kramsu, Saima Harmaja, Eino Leino, Otto Manninen, Viljo Kajava, Elvi Sinervo ja päälle päätteeksi vielä kielioppiprofessori Emil Nestor Setälä.

Epäsuoremmin, teoksen tai aiheen kautta, viitataan Pentti Haanpäähän, Kalevalaan, Eppu Normaaliin, P. Mustapäähän, Arvo Turtiaiseen ja Aaro Hellaakoskeen sekä monenkirjavaan joukkoon elämäntavoiltaan  boheemeita kirjailijoita. Taitaa olla piilotetummin vielä muitakin...

 

 

Toisin kuin minä

                                                           

HS julkaisi äskettäin (su 28.11.21) kaksi röntgenkuvaa vierekkäin. Otsikko kertoi, että tältä näyttävät koronan ruhjomat keuhkot.

Katselin keuhkojen kuvia tarkasti. Toisessa kuvassa mustan ja harmaan alueen värikontrasti oli vähän voimakkaampi, toisessa haaleampi. Minun silmäni eivät kuitenkaan mistään osanneet päätellä, kumpi kuvista esitti sairaita keuhkoja, kumpi terveitä.

Piti lukea teksti, ja vähitellen asia selvisi. Selväksi kävi myös, että sairaiden keuhkojen vauriot ovat poikkeuksellisen vakavan näköiset. Vaurioista näkyi, millaista taistelua sairaaloiden teho-osastot joutuvat nykyisin käymään.

Mutta minä en vieläkään nähnyt muuta kuin vähän tummemmat ja vähän vaaleammat keuhkokuvat. Luulen, että suuri enemmistö lehden lukijoista on yhtä lukutaidottomia kuin minä. Lehtijutun tavoite oli varmaan säikäyttää lukijoita ottamaan rokotteita ja suojautumaan kaikin keinoin. Luulen, että hyvä tarkoitus ei kuitenkaan onnistunut siitä yksinkertaisesta syystä, että ei tuollaiseen pysty muu kuin asiantuntija.

Minun kohdallani ei osaamattomuudesta tällä kerralla koitunut vahinkoa, sillä asenne on kunnossa ilman säikähtämisiäkin. Luotan asiantuntijoihin. Kaksi rokotusta on saatu ja ensi viikolla on aika varattuna kolmanteen. Tässä välissä on jo saatu myös kausi-influenssarokote.

Joskus on kyllä koitunut vahinkoakin.

Puolenkymmentä vuotta sitten terveyskeskuksen vastaanoton päätteeksi lääkäri käski mennä laboratorion kautta. Piikki käsivarteen pistettiin ja verta imettiin. Muutaman päivän päästä lääkäriltä tuli tekstiviesti, että kalium on 3,0.

Aha, hyvä tietää tämä, ajattelin. Mietin kai hetken, onko 3,0 hyvä vai huono, mutta siihen se jäi. Vuoden verran meni, kunnes kävi ilmi, että se oli huono.

Siitä koitui kaikenlaista harmia. Tutkittiin, otettiin kokeita, mitattiin ja lääkittiin. Olisi kuulemma ollut helppo selvittää, että 3,0 ei ole viitearvojen mukainen. Netistä olisi löytynyt.

Mutta kun minä olen neuroottisen arka kaikenlaisten sairausasioiden suhteen. Lapsena ja vielä nuorenakin luin lehtien lääkäripalstoja ja heti huomasin itsessäni jokaisen käsittelyssä olleen sairauden kaikki oireet. 

Käännekohta tuli silloin, kun luin jostain Eeva-lehden lääkäripalstalta kääntyneestä kohdusta. Heti tunsin itsessäni siinäkin kerrotut oireet. Siihen loppui lukeminen.

Siitä asti olen tuntenut itseni terveeksi.

On kyllä tullut viime aikoina mieleen hieman epäsovinnainen ajatus. Voisikohan olla niin, että ainakin osa näistä rokotekriitikoista ja muista salaliittoteoreetikoista on kulkenut tuota samaa reittiä kuin minä naistenlehtien palstoilta saatujen pelkojen ohjaamana? Ja siihen juuttuen, kaiken tiedon torjuen. Jopa asiantuntijoiden korona-tiedon torjuen, toisin kuin minä. 

    (Kuva: Viktor Tardieu - 1923)