Tiedon probleemi

Luin lehdestä hämmentävän uutisen. Paavi ei enää kiistä evoluutiota ja alkuräjähdystä.

Eipä kauan mennytkään. Vasta äskenhän sieltä myönnettiin, että se kiertää sittenkin. Kohta varmaan saamme kuulla, että naisesta on muuhunkin kuin omenan antajaksi.

Miten käy nyt Raamatun luomiskertomuksen? Pilallehan suuri kertomus menee tällaisesta poukkoilusta.

Piti oikein kaivaa esille aiheeseen liittyvä hieno runo.

P. Mustapää: Tiedon probleemi (1969)

                             (Aadam, se on ihminen  - Augustinus)

Ja yhä puhutaan,

kun varjo Aadamin

vaeltaa eksyksissä

ja ajattelee aikaa

muinaista Eedenissä.

Hän Eeva, henkäys, mielessään

vaeltaa yksinään.

Kolkolla retkellään

hän osuu sattumalta

portille Eedenin

ja kysyy vartijalta

pääsyä muurin taa.

Ei, eipä mikään estä:

kirous muinainen

ei nykyaikaan kestä.

Niin, kyllä tulla saa.

Isämme Aadami

juurella Tiedonpuun

yhyttää paikan vapaan

ja siihen istahtaa.

Hän madon havaitsee

lehvissä, vanhaan tapaan

mielessä petoksen ansa.

Ja tutut omenat

riippuvat oksistansa.

Isämme Aadami

odottaa ikävissään.

Ei hymyilyä missään,

ei taive olkapään

kuvastu lähteen peiliin,

ei oksan värähdys,

ei käsi, ojentuva

hedelmään.

Lahjavinkkejä

Helsingin Sanomissa oli kirjoitus, joka yllättäen vahvisti miehistä itsekuvaani. En sittenkään taida olla ihan niin omituinen mies kuin yleensä kuvittelen.

Kirjoitukseen oli kerätty neljä äijää istumaan vierekkäin penkille ja miettimään, millaiset isänpäivälahjat ovat onnistuneita. Heidät oli pistetty testaamaan kirjalahjaa, kosmetiikkalahjaa ja tekniikkalahjaa. Kahdessa kohdassa minä olin kyllä raadin kanssa eri linjoilla mutta yhdessä kohdassa vallitsi yllättäen yhteisymmärrys. Sellaiseen en ole tottunut.

Ensin ne kaksi kehnoa:

Äijäraati oli innostunut saamaan lahjaksi kirjan nimeltä Horna. Sen on kirjoittanut Ilkka Remes. Yksi tosin sanoi aina lainaavansa kirjat  kirjastosta, ettei kodin hylly turhaan täyty kirjoista. Toiselle Remes oli outo kirjailija, mutta takakannen teksti herätti kiinnostuksen.

Miten sen nyt hienotunteisesti ilmaisisin. Minä en missään nimessä suostuisi lukemaan yhtään ainutta Remeksen kirjaa. Kahta kokeilin joskus vuosia sitten ja sain poikkeuksellisen vastenmielisen käsityksen. Yhtä reuhaamista ympäri maailmaa, ammuskelua ja räjähdyksiä ja actionia. Ei hitusen vertaa mitään kiinnostusta herättävää. Onneksi voin olla turvallisin mielin siitä, ettei minulle tätä kirjaa kukaan keksi lahjaksi edes miettiä.

Tekniseksi vekottimeksi lahjavinkkilistalle oli valittu älypuhelimeen liitettävä lisälaite ja sovellus, joka etsii kadonneen esineen, esim. avainnipun. Tämä oli kaikkien raatilaisten mielestä loistolahja. Vähäisenä harmin aiheena kävi ilmi, että sovellus ei raatilaisten älypuhelimissa toiminut, mutta loistolahja silti. Tuleepa mukavaa puuhasteltavaa.

Minä en tuollaista lahjaa sinänsä vastustaisi, mutta tarpeeton se olisi. Minulta ei avainnippu ole koskaan kadonnut, ei yhtä ainoaa kertaa. Kun astun kotiovesta sisään, avain on aina oikeassa kädessä ja minulla on oven vieressä oikealla puolella avaintaulu ja siinä tyhjä koukku. Siihen pistän avaimen aina ensimmäiseksi, jotta saisin käden tyhjäksi sulkeakseni oven perässäni, en koskaan mihinkään muualle. Kun lähden ulos, viimeiseksi ennen oven avaamista otan avaimen siitä koukusta ja työnnän sen aina oikeanpuoleiseen housuntaskuun, en koskaan mihinkään muualle. Ei ole paljon tarvetta kadonneen avaimen etsimiselle. On vain kaksi paikkaa, koukku ja tasku. Niistä löytyy. Aina.

Sitten se yksi yksimielisyyden aihe.

Kosmetiikka-alan lahjavinkki on Lumenen voidesarjan silmänympärysvoide ja kasvonaamio.

Tällaisista eivät raatilaiset innostu, etenkään silmänympärysvoiteesta. En innostu minäkään, siinä olen äijä. Ei ole mitään kokemusta enkä ole havainnut silmänympäryksissä erityisempiä tarpeita voiteille. Sama pätee kasvonaamioon. Sellainen tuskin minulle onnistuisikaan, kun on parta - puolen sentin sänki, joka peittää leuan, posket ja kaulan.

Minun kosmetiikkani on partavesi. Sitä minulle annetaan myös lahjaksi, isänpäivänäkin, ja se tulee tarpeeseen ja päivittäiseen käyttöön. Usein kuulee valituksia, että suomalaiset miehet ovat epäsiistejä possuja ja tarvitsisivat kosmetiikkaa. Voi olla näinkin. Kuva on elokuvasta "Rakkaus alkaa aamuyöstä" (ohj. Jarno Hiilloskorpi 1966).

Turistimme tutustuu

Kävin reissussa Pohjanmaalla. Matka sujui rattoisasti junakyydissä. Pendolino on verraton vehje matkustaa kauas, sillä matka Helsingistä Vaasaan sujuu kolmessa ja puolessa tunnissa. Jos ajaisi autolla, kuluisi kaksinkertainen aika.

Nopeuden haittapuoli on siinä, että maisemat vilisevät ohi liian nopeasti. Maisemien katselulle on myös harmillinen kilpailija. Monitori katseen puoleensa. Siitä näkee junan nopeuden reaaliajassa, ja sitä jää väkisinkin seuraamaan. Ei hyvä. Mieluummin katselisin ikkunasta Pohjanmaan lakeuksia, mutta vähän väliä yllättää itsensä tuijottamasta katossa kiikkuvaa kojetta.

Asuin hotellissa. En ole koskaan erityisemmin viihtynyt hotelleissa. Nukkuminen sujuu huonosti, sänky ei ole koskaan mukava. Aamiaisella tulee ahneuksissaan syödyksi liikaa, vaikka kuinka etukäteen päättää, että en ota kuin yhden sämpylän ja päälle vain yhden viipaleen juustoa. Mutta ei, aina tulee otetuksi toinenkin sämpylä ja kananmuna, kinkkuviipaleita ja nakkeja, kun sellaisia kerran on valmiiksi katettu. Sitten tulee ähky olo, ja harmittaa.

Vapaa-aikaa ei paljon jäänyt, mutta vähän kuitenkin. Matkoilla tulee aina himo kulkea katselemassa kauppoja. Yksi antikvariaatti tuli koluttua, muuten oli tyydyttävä tavarataloihin siinä toivossa, että niissä olisi erilaista kuin Helsingin tavarataloissa. Ei ollut. Valkotakkiset kosmetiikan myyjät seisoivat pääoven vieressä kojuissaan tarjoamassa kauneudenhoidon palveluja. En suostunut, vaikka olisi ehkä ollut syytä.

Yksi erikoisuus kaupungin tarjonnasta löytyi. Sattumalta poikkesin paikkaan, jossa myytiin minulle outoa tavaraa. Monenlaista juomasekoitusta olen elämässäni kurkkuuni kaatanut, mutta en koskaan tällaista. Pisti mietteliääksi. En vielä ostanut mutta otin esitteen mukaan. Loppukaneetti on erityisen omintakeinen: "Älä juo kiviä."

Tätä pitää vielä miettiä. Mahtaako olla edes hyvän makuista?