Röhönaureskelua

Dessutom on suhteellisen totinen mies. Vain harvoin hienoinen hymy valaisee hänen karuja kasvojaan. Nauruun hän puhkeaa korkeintaan silloin kun joku tulee ja kutittaa.

Huumori on vaikea laji, lähes mahdoton. Siksi sitä ei pitäisi jättää pelkästään koomikoiden tehtäväksi. Siihen tarvitaan huippuluokan taiteilijaa.

Aristoteles selittää Runousopissa, että ”Komedia on - - moraalisesti alempiarvoisten ihmisten jäljittelyä, ei kuitenkaan niin, että he olisivat kerta kaikkiaan pahoja; naurettava on pikemminkin eräs rumuuden laji. Se johtuu jostakin puutoksesta, rumuudesta joka ei aiheuta tuskaa eikä vahinkoa. Havainnollinen esimerkki on koominen naamio, joka on ruma ja muodoton mutta ei tuota tuskaa.” (suom. Pentti Saarikoski).

Olisi ollut kiinnostavaa lukea Runousopin kakkososa, jossa Aristoteles olisi syventänyt ajatuksiaan komediasta ja huumorista, mutta se on lopullisesti kadonnut. Hassu juttu, sattuuhan näitä. Uskoisimmeko Umberto Ecoa, joka Ruusun nimi -kirjassa kuvaa, miten se katosi?

Dessutom on humoristeille hankala kohde. Jo lähtökohtaisesti epäilen tarjolla olevaa tuotetta matalamieliseksi. Vain harvat huumoritaiteilijat ovat saaneet hyväksyntäni. Yksi sellainen on Chaplin.

Chaplinillakin alkutuotanto meni vielä komedialliseen melskaamiseen. Onhan se tietysti hassua, kun pieni mies, joka on huono juoksemaan, joutuu ison poliisin takaa-ajamaksi. Mestaruuteen Chaplin pääsi vasta pitkissä filmeissään. Niissä koominen elementti yhdistyy ainutlaatuisella tavalla traagiseen. Dessutom pitää elokuvahistorian parhaana koomisena kohtauksena ”Parrasvalojen” pianonsoittokohtausta. Siinä kaksi entistä mestariklovnia, joiden ura ja elämä on kääntynyt jyrkkään alamäkeen, yrittää vanhoilla päivillään paluuta loiston päivien yleisönsuosioon. Yritys näyttää ensin onnistuvan, mutta päättyy kuitenkin viime hetkellä katastrofiin. Kun klovneja näyttelevät kaksi vanhenevaa komedian mestaria, Chaplin ja Buster Keaton, katsoja ei voi välttää ajattelemasta roolihahmojen yhteyttä näyttelijöiden omaan elämään. Katsoja nauraa ja itkee yhtä aikaa. - Sellaisen tunnetilan tuottaminen onnistuu vain mestarilta.

Suomessa huumori on verkkaista ja jähmeää, juuri sellaista kuin kansakin. Siksi se on suosittua. Omaperäisyydessään sitä olisi aika mahdotonta siirtää muualle, jos sitä edes voisi kääntää vieraille kielille. Harvoin suomalainenkaan röhönaurua päästää; hyväksynnän merkiksi riittää hymähdys.

Kirjallisuudessa suomalainen huumori menee aika paljon heimopiirteiden mukaan. On savolaista suulasta kieroilua (Lassila, Tulitikkuja lainaamassa), on pohojolaasta isoottelua (Vaasan Jaakkoo ja Ilmari Turja), on Turun pualen kersantti Hietasen viisastelua jne.

Eniten Dessutom on oppinut pitämään sellaisesta salamielisestä virnuilusta, jonka parhaat edustajat ovat Pentti Haanpää ja Erno Paasilinna. Se on lähellä satiiria, ja sellaisesta Dessutom pitää, ilkeä ihminen kun luonteeltaan on. Maailmalla mestareita riittää Nikolai Gogolista Dario Fohon.

Vappu on suomalaisen elämänmenon ainoa karnevaali, ja karnevaali on yksi huumorin lajeista. Sen olemus on suomalaiselle kansanluonteelle vähän vieras, sillä suomalainen ei helposti riehaannu, paitsi joskus humalassa. Humoristi jokainen suomalainen kyllä uskoo olevansa, mutta oikeasti hän on kuitenkin pessimistinen realisti. Mutta tosissaan yrittämällä karnevaalikin kyllä luonnistuu. 

Dessutom siirtyy nyt muutamaksi päiväksi vappuviuhka kädessä hulinoimaan Helsingin karnevaalielämään. Toivotan lukijoille riehakasta vappua.

(Kuva: Terho / Helsingin Sanomat 30.4. 1992)

Alaston, naku, housut pois

Dessutom on kiinnostuneena tarkkaillut bloginsa kävijämäärän kehitystä. Täällä käy keskimäärin 20 lukijaa päivässä, osa yössä. Vakituisten lukijoiden lisäksi tänne eksyy jonkin verran satunnaisia kävijöitä, jotka ovat Googlen hakusanan ohjaamina päätyneet näille sivuille. Laskuri kertoo, mitkä hakusanat ovat tienviittana toimineet. Se on mielenkiintoista.

Suosittu hakusana on ollut ”paljas peppu”. Muita suosittuja ovat olleet ”seksilelut citymarketissa”, ”pikkupöksyt” ja ”kaula-aukko”. Kaikki nämä sanat todellakin löytyvät Dessutomin blogista, vaikka kovin pornahtavaksi blogiani ei varmaankaan moni vakiokävijä ole hahmottanut.

Jään miettimään, onko googlettaja saanut sitä mitä on hakenut. ”Paljas peppu” on vienyt hänet lukemaan sivua, jossa kirjoitin (13.12. 2009) Jean-Luc Godardin elokuvasta Keskipäivän aave. Liitin kirjoitukseen kuvan, jossa Brigitte Bardot makaa sängyllä mahallaan(!). Paljas peppu siinä kyllä näkyy.

Sanotaan, että Internet on tuonut pornon joka paikkaan. Dessutomin blogi on siis osa tätä kehitystä.

Lisätäkseni kehitystä tähän suuntaan laadin tänään kirjoituksen, joka ymmärtääkseni osuu taas monen googlaajan haaviin. Jo otsikko on tarkoitettu hakusanapyydykseksi.

¤ 

Kertomuksen alkuun tunnustus: Dessu taitaa olla vähän yllytyshullu. Tai ehkä yllytysviisas - en osaa päättää.

Vuonna 2002 Vuoronvarausliiton Helsingin toimistossa muutama naispuolinen kollega sihteerini johdolla alkoi touhuta menoa mukaan amerikkalaisen valokuvaaja Spencer Tunickin Suomen-vierailuun. Idea oli saada suuri joukko alastomia ihmisiä julkisella paikalla otettaviin valokuviin. Tällaisen installaation Tunick oli tehnyt monessa maassa ympäri maailmaa. Nyt oli vuorossa Helsinki. Tunickin mukaan ”alaston iho on teoksissa abstakti elementti vailla seksuaalista viitekehystä”.

Toimiston naiset yllyttivät miehiä mukaan, ja Dessutom kai katsottiin helposti yllytettäväksi. Kun houkuttimeksi asetettiin vedonlyönti, jossa palkintona oli kallis illallinen ravintola Savoyssa, Dessutom päätti suostua, vaikka hirvittikin.

Piti ilmoittautua ja sitoutua. Tapahtuma-aika ja -paikka pysyi salaisena viime hetkeen. Lopulta selvisi, että kuvaus tapahtuu Kauppatorin ympäristössä erään aamuyön tunteina.

Vähän hirvitti, kun lähdin Töölöstä yöllä kävelemään kohti Kauppatoria. Sinne päin vaelsi kuitenkin valtavasti väkeä. Vielä enemmän hirvitti, kun Kauppahallin takana ruvettiin riisuutumaan. Ajatus kulki sellaisia reittejä, että aina ennen kun Dessutom on naisen läsnä ollessa housunsa riisunut, tarkoitus on ollut aivan muu kuin mennä torille.

Kerran nuorena vähän samanlaista oli tapahtunut Kaivopuiston mattolaiturilla, mutta silloin oli tarkoitus mennä kuutamouinnille.

Mutta ei siinä mitään, kaikkeen sopeutuu. Valtava kansanpaljous ympärillä ihan oikeasti häivytti kaikki seksuaalisuuteen suuntautuvat virikkeet, vaikka naisia enemmistö olikin. Siinähän oltiin kaikki Aatamin asussa ja tehtiin niin kuin kuvaaja komensi. 

¤

 Etsin kuvia netistä. Niitä oli yllättävän vähän. Yksi sopiva kuitenkin löytyi. Kun vedätte suoran viivan kuvan oikeasta alanurkasta kohti jalkakäytävän reunassa olevaa sinistä liikennemerkkiä, siinä sentin parin päässä alakulmasta on hieman punakkaihoinen mies vasen poski kohti kameraa ja nenä kohti maata. Se olen minä, Dessutom, ihan nakuna, alastomana, ilman vaatteita, housuitta, munasillaan. Ympärillä on toimiston naisia.

Muutama viikko myöhemmin minulle tarjottiin viehättävässä seurassa loistoillallinen luksusravintolassa.

¤

Tässä siis pornoisia aineksia uusille google-löydöille. Toivottavasti olette löytöön tyytyväisiä.

Kuri ja epäjärjestys

Dessutom kuuluu sukupolveen, joka joutui kotona ja koulussa noudattamaan kohtalaisen kovaa kuria. Koulussa ei paljon elvistelty, vaikka Elvis olikin jo keksitty.

 Alakoulussa oli tiukinta. Joka aamu rukouksen jälkeen opettaja tarkasti viisi asiaa. Korvien piti olla puhtaat, kynsien alla saanut olla töhnää. Lisäksi pulpetille piti nostaa näkyviin nenäliina, ruokaliina ja mustekynän terän puhdistusliina. Ruokaliinaa tarvittiin pitämään pulpetin kansi tahrattomana, sillä ruoka ja eväät syötiin luokassa. Mustekynän puhdistusliina oli pieni pyöreä nippu imukykyisiä kankaanpaloja, jotka oli kiinnitetty toisiinsa napilla. Mustekynä oli pulloon kastettavaa mallia. Mustepullo oli käyrä ja sille oli sopiva kolo pulpetin kannen yläreunassa. Molemmat liinat piti itse valmistaa.

Dessu onnistui elämään ihmisiksi eikä kotiin tullut ikäviä tiedonantoja. Toisin oli naapurin Artolla. Hänelle sattui ja tapahtui ja opettaja tuli kotiinkin käymään ja valittamaan. Huhu kertoi, että Artolle ruvettiin antamaan piiskaa paljaalle pyllylle päivittäin, riippumatta siitä, oliko koulupäivän aikana sattunut mitään. Ikään kuin ennakoiden tulevia kolttosia.

Kyllä Dessukin muistaa piiskaa ja tukkapöllyä saaneensa, mutta ei niistä mitään traumaa jäänyt. Aihetta kai oli, mutta harvoin, syitä en muista. Aikakauden yleissävyksi jäi muistiin, että lapset eivät olleet oikein lapsia vaan heitä kohdeltiin kuin pienikokoisia aikuisia. Keskenään lapset saivat kyllä leikkiä mutta vanhempien seurassa piti käyttäytyä hillitysti ja olla puhdas, kammattu ja huomaamaton.
¤
Oppikoulun puolella meininki muuttui. Pahinta, mitä muistan tehneeni, oli hilata ruotsin kielen opettajan punainen polkupyörä lipputankoon. Pienellä porukalla talvi-iltapäivän hämärässä se onnistui. Lipputangon naru solmuun polkupyörän pinnoihin ja sitten veto ylös. Narun kestävyys pelotti, mutta latvaan se nousi liehumaan. Tapahtunutta selviteltiin mutta syyllisiä ei löydetty.

Syytä ilkityöhön en muista, ehkä sellaista ei ollut. Luultavasti se oli hetken impulssi, sellainen josta eilisessä blogipostauksessani kirjoitin. Opettaja oli ihan mukava mies. Hänet oli helppo ylipuhua viemään luokka lauantain viimeisellä tunnilla fysiikan luokkaan katsomaan rainoja. Siellä oli sellainen rainakone. Valkokankaaksi vedettiin Euroopan kartta takaperin telineeseen.

Toinen röyhkeä temppu oli käydä tupakalla koulun siivouskomerossa. Sitä jatkui viikkokausia, mutta sitten vahtimestari sai vainun ja piti siirtyä ensin vessaan ja kohta myöhemmin metsään. Kiinni ei jääty koskaan vaikka opettajainhuoneessa vainolaisia riitti. Lukioiässä tupakointi tuli vapaaksi ja se oli luvallista teinikunnan huoneessa. Siitä tuli suosituin paikka viettää välitunnit.

Kolmas synti oli lunttaus rippikoulussa. Siitä kirjoitin blogissani 19. tammikuuta 2010 ("Kepulikonstilla naimisiin").  Se laajeni vähitellen joillekin koulutunneille. Jälkeenpäin muistan lunttauksen enemmänkin jännitystä tuottaneeksi seikkailuksi. Varsinaista hyötyä arvosanojen metsästyksessä en usko siitä koituneen.

Rehtori oli pelottava henkilö. Hänen puhutteluunsa joutuminen oli pahinta mitä voi tapahtua. Sen kokeneet kertoivat hurjia juttuja - siinä ja siinä oli, että ehjin nahoin selvisivät.

Dessu oli kai suhteellisen säntillinen oppilas, sillä mitään isoja katastrofeja ei päässyt tapahtumaan. Tosin luokalle jäänti osui kohdalle lukion ensimmäisellä luokalla, mutta sellaista sattui lähes kaikille pojille, monille kahteenkin kertaan, Kangasniemen Patelle jopa kolmeen kertaan. Minulle se tapahtui siinä kohdassa elämää, jolloin kiinnostus urheiluun loppui ja tilalle tulivat rock ja tytöt. Ei silloin ole kohtuullista vaatia, että koulukin kiinnostaisi.