Opi perusasiat

                                                        

Aikomus oli ostaa kirja pihakirppikseltä. Ei ollut kallis, vain kaksi euroa. Kaupankäynti sujui mukavasti siihen asti, kunnes ostos piti maksaa. Olisi pitänyt olla Mobile Pay. Eihän minulla sellaista ole.

Olen ajatellut, että se on kännykkään kiinni kasvaneiden teinien kotkotuksia, jota aikamies ei tarvitse. Ei se niin taida olla. Nyt yritän perehtyä, oppisinko.

 -       -       -

Kävin sairauden kaksivuotiskontrollissa. Mitään huolestuttavaa ei löytynyt. Seuraava kontrolli viiden vuoden kuluttua. Siihen pitää itse tilata lähete omalta terveysasemalta, kutsua ei tule.

Aika epäluotettava systeemi. Miten viiden vuoden kuluttua huomaan, että nyt? Pysyykö muistissa, että oli 2025 silloin, kun edellisen kerran kävin? Ehkä olikin 2026? Vai sittenkin 2024?

Paperinen kalenteri vuodelle 2030 ei ole vielä ilmestynyt, joten en voi siihen merkitä muistutusta. Elektroniseen kalenteriin voisi merkitä, mutta sellaista en ole käyttänyt. Nyt kai on pakko sellaisen käyttö opetella.  

 -        -        -

Kävelyintoni on takavuosista hiipunut. Alaselkä kiukuttelee pitkistä vaelluksista. Tämä harmittaa, blogiinkaan ei ole näillä näkymin luvassa täydennystä tunnisteeseen ”Kävelykierros Helsingissä”.

Katselin hieman ihmetellen, kun suunnilleen minun ikäiseni naishenkilö nappasi apteekin edestä sähköpotkulaudan, näppäili siihen jotakin ja lähti huristamaan helmat hulmuten Topeliuksenkatua kirjaston suuntaan.

Olen minä lapsena potkulaudalla ajanut, mutta sitä piti oikeasti potkia. Olen ajatellut, että sähköpotkulaudat ovat teinien kotkotuksia. Ei se niin taida olla. Oppisinko, uskaltaisinko?

 

Ihan kiva

                                                                (offthemark.com)

Pistäydyin Tukholmassa. Siellä olivat kaikki nuoruuteni nostalgiapaikat tallella. Mitäpä vanha setä voisi muuta matkaelämystä toivoakaan.

Vähän jäin miettimään, ovatko tutut kelpo tukholmalaiset ihan oikeasti innostuneita euroviisulaulustaan, siitä Bada bada bastusta, vai vieraskoreastiko he sitä minulle ylistivät ja uskovat taas voittavansa. No, onhan se minunkin mielestäni ihan kiva.

Ruotsalaiset ovat kyllä tunnettuja ylisanoistaan. Kyllä sen lyhyellä käynnilläkin pani merkille. Kun ruotsalainen käyttää sujuvasti superlatiivia, suomalainen vähättelee, ironisoi tai lieventelee kehumisiaan sanoilla aika, melko, ihan jne.

                                                               (Maailma liekeissä)

Sopivasti kotimaahan palattua löytyi Hufvudstadsbladetista (7.5.2025) kolumni juuri tästä aiheesta. Amerikkalaista mallia siinä korostetaan.

Minä tunnen vielä vuosikymmenten jälkeenkin syyllisyyttä harkitsemattomista sanoista, joilla taisin pahentaa muutaman suomalaisopiskelijan alemmuuskompleksia. He eivät minun vuokseni saaneet kuulla superlatiiveja, vaikka olisivat niitä ansainneet. Kirjoitin kerran täällä tuosta tapauksesta. Kirjoitus löytyy täältä: KLIK.

(Hufvudstadsbladet 07.05.2025)

                

 

Mestarit?

 

Pitäisi ehkä ruveta lukemaan professori Matti Klingen (1936 – 2023) muistelma- ja päiväkirjatuotantoa. Kirjoja on yhteensä lähes 60. Yhtään ainutta en ole lukenut, mutta kiinnostus heräsi, kun luin Kai Ekholmin kirjoittaman henkilökuvan nimeltä Mies jolla oli Matti Klingen kasvot (2024.

Harvoin olen lukenut yli 500-sivuista kirjaa yhtä nopeasti. Kansalliskirjaston entinen johtaja Ekholm on säilyttänyt mestarikirjoittajan tasonsa. Tätä kirjaa ei kehtaa laskea käsistään jonkin niin vähäpätöisen syyn kuin nukkumaanmenon takia. Voihan sitä nukkua joskus toiste.

Ekholm ei kohtele tuttavaansa Klingeä helläkätisesti. Lukija saa naurunsa ja nautintonsa, jolla arvon professoria kuvataan. Varsin erikoinen tämä henkilö kieltämättä oli, herrasmies mutta vaikea ihminen, hovimenoja ja herrakerhoja arkipäivässäänkin harrastava, oppineisuutta pursuava  ja akateemisia eliittiseuroja rakastava mutta toisaalta vastustajia kohdatessaan vähän kuin henkinen katutappelija ja tavallista rahvasta tapamestarimaisen töykeästi kohteleva. - ”Matti on kiipijä, katsoo ihailevasti  ylöspäin ja polkee alaspäin.”

En koskaan saanut nauttia Klingen opetusta, mutta kyllä hänet kadulla usein huomasi. Hän oli viimeistellyssä pukeutumisessaan arkenakin eräänlainen yhden miehen akateeminen juhlakulkue, joka näkyi kauas ja herätti ansaittua hilpeää huomiota.

Ekholm asettelee Klingeä kohdalleen suomalaisten intellektuellien ja mestarikirjoittajien joukossa.

 

Tätä joukkoa jäin miettimään. Ovatko tässä kaikki parhaat? Ihan kaikkia en tunne riittävästi osatakseni ottaa kantaa (Jansson, Brotherus, Skyttä, Okker). Muut suunnilleen hyväksyn listalle, kuitenkin edellyttäen, että kaunokirjallisuuden edustajilta (Koskenniemi, Donner) mukaan lasketaan vain tietokirjatuotanto. Muut on helppo hyväksyä mukaan.

Listalta puuttuvia nimiä mietin, niitä et minores. Ja ihan erityisesti mietin, keitä tuo pahoiteltu mieslinjaisuus jätti listalta pois.