Viisas rangaistus

Vanhoja lehtiä selaillessa osui taas kerran eteen huomattavan kiinnostava kirjallisuuteen liittyvä uutinen. Ranskalainen kirjailija Victor Hugo (1802 - 1885) antoi sen myötä uudenlaisen näkökulman meille nykyajan lukijoille.

En ole Hugon teoksia vuosikymmeniin lukenut. Opiskeluaikana tuli kyllä tutuksi. Heti piti katsoa, että onhan Kurjat hyllyssäni. On kyllä, mutta en muistanutkaan, että ruotsiksi (nimellä Samhällets olycksbarn - pehmeäkantinen kolmiosainen painos vuodelta 1911). Olen ostanut sen tukholmalaisesta divarista opiskellessani kirjallisuutta Tukholman yliopistossa 1970-luvun alussa.

Kyllä tämä nyt pitää lukea uudestaan lehtiuutisen näkökulmaa samalla tarkkaillen. Olen tästä kohtalaisen hiljattain nähnyt hieman tyhjänpäiväisen sarjafilmin, ja tietysti muistissa on hieno elokuva, pääosassa Jean Gabin, on tuttu. Vahva muistijälki on siis tallella, mutta kirja on kuitenkin se pääasia.

Entä se uusi näkökulma...

Voisiko tätä ideaa käyttää laajemminkin? Muita kirjoja (elokuvia?) samaan käyttöön? Kotimaisia? Millaisiin rikoksiin? Tätäpä nyt jään miettimään.

 

 

Mikä on muuttunut?

Joskus kauan sitten, myyttisellä 1970-luvulla, oli yleistä, että kirjailijat ja taiteilijat ottivat kantaa maailman tapahtumiin. Jotkut suorastaan protestoivat. Syitä protestointiin kyllä löytyi.

Sitä tietysti paheksuttiin. Taiteen ei pidä olla osallistuvaa.

Nyt olen huomannut, että taas taiteilijatkin protestoivat. Syitä kyllä löytyy.

Jääköhän tästäkin vuosikymmenestä jäljelle vain huono maine?

Joskus, ei kovinkaan kauan sitten, oli joillakin tahoilla yleistä vastustaa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Protestit olivat äänekkäitä, jopa polttopulloja heiteltiin.

Nyt olen huomannut, että vastustus on yhtäkkiä kaikonnut.

Mikähän on muutoksen aiheuttanut? Ettei vaan...

(Kuva: Benetton  / Teksti: Pekka Parkkinen: Jos minä maatani rakastaisin -1967)

 

Kierrätetty paha olo

Lukiovuosieni luokanvalvoja / äidinkielenopettaja osui usein asian ytimeen. Se taito on valitettavan harvinaista.

Poissaolojen selvittämisessä hän oli tarkka. Lähtökohtana hän piti sitä, että kaikki poissaolot ovat lintsauksia. Siitä ei tarvinnut antaa selvitystä - hän uskoo sen ilman selvitystäkin. Jos joku poissaolo vastoin oletusta EI ole lintsaus, siitä oppilaan pitää antaa tarkka selvitys, sillä se kuulostaa hyvin epäilyttävältä.

Kerran joku onneton kiltti tyttöoppilas oli kirjoittanut poissaolonsa syyksi "paha olo".

Siitäkös luokanvalvoja riemastui: "Poissaolon syyksi ei kelpaa ´paha olo´, sillä ajattelevalla ihmisellä on aina paha olo."

Tämä viisaus osui minuun niin, että kirjoitin sen muistivihkooni muiden aforismien, sitaattien ja paradoksien jatkoksi. Niitä hän, äidinkielen opettaja, oli määrännyt kerättäväksi vihkoon vähintään sata kappaletta, siis saman määrän kuin biologiassa kasveja herbaarioon.

Viisauksille tulisi käyttötarve äidinkielen ylioppilasaineessa, sillä mietelause tai parikin tekee vaikutuksen lautakunnan sensoriin. Kun on suuri määrä hyviä sitaatteja muistissa, aina niistä löytyy sopiva, olipa aineen otsikko mikä tahansa.

                                                                       (Jan Steen:  Teacher - 1668)

Minä olin kerännyt sitaatteja vihkoon paljon enemmän kuin sata. Mutta kuinkas sattuikaan, ylioppilasaineessani tuli juuri tälle opettajan lohkaisulle sopiva käyttöpaikka - alkuosaltaan vain hieman sovellettuna.

Palautekeskustelussa opettaja hieman muikistellen kysyi, mistä minulle näin osuva viisastelu oli löytynyt. Tunnustin kiitollisuudenvelkani.

Opettaja tunnusti, ettei sitaatti ole hänen itsensä keksimä. Hän oli sen jostain lukenut ja kirjoittanut muistivihkoon, sillä muistissa oleville viisauksille tulee käyttöä äidinkielen opettajan työssä, sillä osuva mietelause kerran tai pari tunnissa tekee vaikutuksen fiksuihin oppilaisiin.