Korona jyllää, ilmasto lämpenee, ikijää sulaa, sademetsät aavikoituvat, köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat, rasismi ja natsismi voimistuvat, egoismi valtaa alaa, valheellinen tiedonvälitys ja hömppäviihde syrjäyttää viisauden, vähemmistöjä sorretaan, tasa-arvo kangertelee, maailman johtajina sekopäitä. Ja nyt kaiken huippuna Ukraina.
Eikö tässä mitään hyvää ole? Onko toivoa?
Olen yrittänyt tarkkailla ajan merkkejä. Kyllä sieltä häivähdyksiä paremmastakin löytyy, mutta ei kovin vahvoja vielä. Ympäristöliike, #metoo, ihmissoikeusjärjestöt, avustusjärjestöt.
Ukrainan sodan toinen päivä toi järkytyksen rinnalle kiinnostavan huomion. Tämä sota aiheutti yllättävän nopeasti yllättävän voimakkaan vastareaktion ympäri maailman. Tässä taitaa olla aineksia isoon protestiin.
Mielen nousee oman nuoruuden suurin draama: Vietnamin sota.
Se aiheutti 70-luvun alussa valtavan protestiliikkeen kaikkialla. USA joutui mahdottomaan tilanteeseen sotansa kanssa, jonka kaikki iljettävyydet - huippuna joulunpyhien jättiläispommitukset 1972 - näkyivät televisiossa kaikkialla maailmassa ja aiheuttivat USA:n näkökannalta erittäin vahingollista nuorison siirtymistä poliittisesti väärään suuntaan.
Voisikohan tässä Ukrainan järkytyksessä olla aineksia johonkin samanlaiseen? Protestit, boikotit ja pakotteet ovat olleet nopeita. Jopa urheilutapahtumat ovat joutuneet mainehaitan edessä osallistumaan.
Voiko Venäjän kansa loputtomiin sietää hallitsijoitaan, jos ovat jatkuvasti maailman halveksunnan kohteina, elintaso jatkuvasti heikentyy, kansalaisvapauksia ei ole ja sota tuhoaa. Eivät venäläiset ihmiset tyhmiä ole, kyllä he tajuavat, missä ongelman aiheuttaja on. Vähän saamattomia he kyllä saattavat joskus olla, mutta rajansa kaikella.
Jos tämä protestitrendi lähtee lentoon niin kuin Vietnam aikoinaan, tästä voi tulla pahan kehityksen käännekohta.
