Vilua ja nälkää

Villasukat jalkaan ja makuuhuoneen ikkuna yöksi kiinni. Tähän on taas tultu. Minusta on tullut vilukissa.

Ne villasukat ovat kyllä kauniit, kirkkaanpunaiset. Vähän liian väljät, sillä ne pyörivät helposti jalassa niin että kantapää kääntyy eteen. Ja liian paksut - ne eivät mahdu kenkään kun lähden kävelylle. Crocseihin mahtuisivat, mutta niillä ei tällainen muotitietoinen herra ei kehtaa kaupungissa ulos mennä.

Maalla kehtasin. Vain omassa pihassa.

Voikohan olla mitään tyylittömämpää pukeutumista kuin crocsit ja verryttelyhousut? Minulla molemmat olivat käytössä kaiken kesää - siis maalla.

Tätä kai joku kaupunkilaissnobi voisi sanoa kapinalliseksi käyttäytymiseksi (ikäkapinaksi? kultaisen / varttuneen iän kapinaksi?) Vielä kun olisi ollut Hankkijan lippalakki, niin kapinallisuutta ilmaiseva imagoposeeraus olisi ollut täydellinen. Ja miksei verkkopaitakin, mutta silloin taitaisi mennä jo liikaa turhapuroiluksi.

Crocsit ovat kyllä mukavat, se on myönnettävä. Ne saa jalkaan kumartumatta, ja se on tärkeää, kun usein lähtee ulos ja kohta palaa. Onnistuu helposti yöllä pimeillä portaillakin, kunhan muistaa, mihin kohtaan on ne riisunut.

Ettei mene liialliseksi kehumiseksi, pitää moittiakin. On crocseissa kaksi vikaa. Sateen jälkeen ei oikein voi pitää sukkia. Kun lähdin saunarakennuksen pienestä kirjoituskamaristani päärakennukseen syömään, matkalla on nurmikkoa. Siitä ei kuivin sukin selviä, sillä crocseissa on reunoilla ja päällä reikiä. En oikein ymmärrä, miksi. Miksi ne eivät voisi olla umpinaiset? Märät sukat ovat ikävät, mieluummin siitä menee paljain mutta palelevin varpain. Crocseilla ei myöskään kannata mennä hiekkatielle. Aina siinä pyörähtää kivensiru jalan alle eikä sitä saa pois pohjan kulhomaisesta kourusta ravistamalla. Pitää ottaa kenkä käteen ja kääntää ylösalaisin.

 

Villasukat ovat parhaat sisällä. Olen kokeillut myös Reinoja ja huopatossuja. Lämpimiä nekin ovat, mutta eivät sovellu lukunojatuolissa istumiseen jalat pyllyn alla, sillä niissä on kovia reunoja.

Tänä jouluna taitaa olla vaikeaa ostaa uusia villasukkia, sillä ilmeisesti perinteiset joulumarkkinat Vanhalla ylioppilastalolla ja Senaatintorilla perutaan epidemian vuoksi. Ehkä minun olisi syytä ensi kesänä ryhtyä omavaraiseksi villan tuottajaksi. Kesäkotini ympäristö olisi oivallista lampaiden pitoon. Varastorakennusten romukätköistä löysin kahdet karstat ja kolme rukkia. Eiköhän niillä pääsisi alkuun. Ja minähän osaan kutoa. Tai ainakin nuorena osasin, kunhan sain apua vaikeissa kohdissa, sellaisissa mutkapaikoissa.

Ai niin vielä tuo otsikon lupaama nälkä? Se riivaa tähän aikaan yöstä, kun olen syömättä klo 18:n jälkeen. Poikkeukset melko harvinaisia.

 

Sen vanhana oppii

Äskettäin tuli tilanne, jossa perinteen mukaisesti piti tanssia julkisesti. Se aiheutti etukäteispaineita, sillä tanssi on minulta jäänyt vähälle harjoitukselle sen jälkeen kun twist meni muodista.

Nyt piti tanssia oikein paritanssia yleisön katseiden kohteena. Onneksi tiesin varautua jo kuukausia etukäteen. Ymmärsin pyytää osaavaa yksityisopetusta. Opettaja ymmärsi syvällisesti stressaavan tilanteeni, ja taitavana pedagogina hän eteni kärsivällisesti odottamatta liikoja.

Vanhoina hyvinä aikoina kaltaiseni rokkijätkät eivät tanssineet valsseja, tangoja ja sen sellaisia (paitsi erään E:n kanssa Vehkakosken tai Hartun tai Rönnin rantalavoilla kesäisin, mutta E:n kanssa se oli aina hidasta, hyvin hidasta. Ei siinä paljon askelkuvioita opittu.)

Yksityisopetuksesta huolimatta pelotti, mutta karkuun ei päässyt eikä humalaan voinut juoda. Kasvomaski hieman helpotti, sillä punotus pysyi piilossa.

Hyvin se kuitenkin sujui. En tallannut kenenkään varpaille enkä edes morsiamen laahukselle. Videotallennukselta olen tarkalla katseella tutkinut suoritustani ja kelvolliseksi havainnut. Tallennukselta on lisäksi herännyt epäilyjä, että paikalla oli muitakin entisiä rokkijätkiä. Miten lie sulhanenkin - -

*   *   *

Ihan aasinsillan käyttökelpoisuutta osoittaen liitän loppuun vanhan mestarin Nils Ferlinin valssirunon (1930 - suom. Leena Krohn). Se ei mitenkään muuten kuin tanssin nimen osalta liity edellä kuvattuun juhlaan, mutta hieman ehkä siihen ilmapiiriin E:n kanssa siellä entisillä rantalavoilla.

(Kuva:   Beryl Cook)

 

Tolkun ihminen

 Tarkoitus oli, että aloitan kesällä polkupyöräilyn vuosien tauon jälkeen. Olin nimittäin huomannut, että uuden kesäkotini piharakennuksen tallissa on kaksi ihan kelvollisen näköistä polkupyörää. Ja lähiseudun kylätiet olivat oivallisessa kunnossa.

 Ei tullut mitään. Kummankaan polkupyörän takarenkaassa ei pysynyt ilma.

Nyt tietysti joku näppärä lukija voi ajatella, että korjasin renkaat  En korjannut, en uskaltanut. Minulla on siitä touhusta huono kokemus muutaman vuosikymmenen takaa. Korjaukseni rikkoi silloin myös päällysrenkaan, kun en osannut hellävaraisesti irrottaa sitä

Nuori sukulainen oli kyllä luvannut korjata renkaat, mutta hänelle löytyi joka käynnillä kiireellisempääkin korjaamista. Siinä ne pyörät sitten seisoivat somasti vierekkäin pihassa koko kesän. Satulat sentään ymmärsin suojata sateelta sinisillä roskapusseilla.

Lohdutin itseäni poliittisesta viestinnästä kuulemallani tiedolla. Viime eduskuntavaalien alla eräs nyt jo entinen ministeri kertoi  vastustavansa maahanmuuton ja naisten oikeuksien lisäksi polkupyöräilyä, sillä se on moraaliposeerausta, hyvesignalointia ja fillarikommunismia. Tolkun ihminen ei moiseen sorru.

Kävelyretket yöllä pitkin kyläteitä pääsivät sen sijaan kesän mittaan kohtalaisen hyvin käyntiin. Siinä on jotain lumoavaa.

Kävelyt pitää tehdä viipyillen, usein pysähtyen, ympäristöä havainnoiden. Kiirettä ei kannata pitää. Uutuudenviehätys teki kävelyihin lisäviehätyksen: oli ensimmäinen kesä näillä kyläteillä. Entisen kesäkodin rantatiet Längelmävedellä olivat 40 vuodessa käyneet vähän liian tutuiksi. Mikään ei koskaan muuttunut. Nyt kaikki oli uutta, linnunlaulukin.

Längelmävedellä kylän väki oli vuosikymmenien mittaan tottunut tapoihini, kuten yökävelyihini. Aina silloin tällöin joku kyläläinen ajoi autolla ohi ja näki minut tallustelemassa tai seisoskelemassa tien varressa. Nyt autoja kulki ehkä hieman enemmän, sillä tien varrella on enemmän asutusta. Jäin miettimään, mitähän ne miettivät huomatessaan oudon kulkijan kylätiellä aamuyöstä.

Kävelyyni on vähitellen tullut omituinen piirre. Huomaan yhä useammin  kääntäväni kädet selän taakse ranteesta kiinni pitäen. Vähän kuin Aku Ankan isovatsaiset rahakroisokset arvovaltaa lisäämään. Minulla se tuntuu tarpeelliselta pitämään selän ryhtiä suoremmassa. Ryhdillä tuntuu olevan kummallinen pyrkimys etukumaraan, mikä tekee askelista painavia. Selkä väsyy kovasti, kun se joutuu joka askeleella punnertamaan ryhtiä suoraksi. Siihen kädet selän takana tuovat kevennystä. Huomasin saman ilmiön iäkkäässä Jörn Donnerissa, kun hän sattui kadulla tai kapakassa vastaan tulemaan - lyhyilläkin matkoilla aina kädet selän takana ja ryhti kumara. Onkohan tämä jokin iän lisääntymisen myötä ilmenevä ongelma?