keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Uusi aloitus


Minusta on taas tullut kulkumies. Olen syksyn ja talven mittaan reissannut enemmän kuin aikoihin. Normaalitilassahan en Helsingistä poistu kuin kesäisin.

Kulkureittini on kuitenkin ollut koko ajan sama. Ääripisteet ovat pitkäaikainen kesäkotini Längelmäveden rannalla ja uusi kesäkotini Ruotsinpyhtään suunnalla. Käynnissä on muutto.

Muuttohommissa olen pelkkä apumies. Kuskina ja kantajana on nuori assistenttini farmari-Volvollaan. Siihen mahtuu ällistyttävän paljon muuttolaatikoita. Oma Yarikseni olisi tässä puuhassa poikkeuksellisen huono. Keväämmällä pitää vielä tehdä yksi muuttomatka isommalla autolla, johon mahtuu huonekaluja, kuten sohva, astiakaappi, pöytä, tuoleja ja pihakalusteet.

Minä toki valitsen, mitä otetaan kyytiin. Valinta on vaikeaa. Minä kun en tahtoisi luopua mistään, mutta pakko on. Vanhassa oli tilaa vaikka kuinka, uudessa paljon vähemmän. Kaikki ei mahdu.

Assistentti hieman virnistelee valinnanvaikeuksilleni. Viimeksi hän ehdotti, että kiivetäänkö ottamaan linnunpöntöt puista kyytiin.

Niitä on aika paljon, jos kaikki pitkin metsiä ja rantoja laittamani pöntöt lasketaan. Minulla on ollut verstas liiterin päädyssä. Sen isolla vananaikaisella höyläpenkillä olen pönttöjä rakennellut. Verstaalle olen katsonut paikan myös uuden kesäkodin piharakennuksessa, mutta vanha höyläpenkki ei sinne mahdu. Jotain korvaavaa keinoa on keksittävä, sillä työkaluja olen jo muuttanut. Nekin ovat vuosikymmenien ikäisiä, vasara, hohtimet, höylä, pora, talttoja, sahoja, kirveitä ja muuta puusepälle tarpeellista. 


Aion siis rakentaa uusia linnunpönttöjä uuden kesäkodin puihin ja rannalle Pitäisiköhän muuttokuormaan ottaa sellaisiakin tavaroita kuin leveitä laudanpätkiä ja kirvespölkky. Sahapukkia ei oikein kehtaa, se vie mahdottomasti tilaa. Liiterin täysi pino klapeja pitää myös jättää. Sydän itkee, sillä ne ovat itse kaatamiani puita, itse paikalle kiskomiani, sahaamiani, pilkkomiani ja pinoamiani. Vuosikausiksi niitä olisi riittänyt saunan lämmitykseen.

Nyt kaikki on aloitettava alusta.
 


sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Puuttuuko mitään?

Puuttuuko mitään?

Kyllä, kissa ja koira ja piippu. Ja juoma, kun on tuo tipaton tammikuu.

                                (Charles Spencelayh: Tea time)

perjantai 10. tammikuuta 2020

Jotain logiikkaa?


Olen etsinyt monelta taholta tietoja kihdistä. Sellaisenkin tiedon olen löytänyt, että kihti on aivan erityisesti kuninkaallisten, aristokraattien ja nerojen tauti. No, kihti minullakin on, vaikka en mikään kuninkaallinen tai aristokraatti ole.

Sitä olen yrittänyt selvittää, voinko tulkita päässeeni taudista eroon, kun minkäänlaista vaivaa ei kohta kahteen vuoteen ole ollut. Jokohan uskaltaisin syödä silakkaa ja juoda olutta, edes pikkuisen. Ei tästä selvää saa.

Aiheeseen perehtyminen on johdattanut minut syvälle historiaan kuninkaallisten sukujen pariin. Erityisesti on noussut esiin keisari Kaarle V. Hän kärsi paitsi Habsburgien suvulle tyypillisestä sisäsiittoisesta (?) leuasta, myös poikkeuksellisen pahasta kihdistä. Kaarle ei syönyt purentavaivoistaan välittämättä juuri muuta kuin punaista lihaa, ja siitä se kihti kai paheni ja teki hänet vähitellen raajarikoksi. Näin kirjassa kerrrotaan.

Mielenkiintoinen tyyppi tämä Kaarle vaikuttaa olleen muutoinkin. Leuka kankeana ja varvas kipeänä hänellä oli tapana puhua monella kielellä, mutta ei mitä tahansa kieltä kenelle tahansa. Kaava meni näin:



Sitä vaan jäin miettimään, miksi juuri nämä kielet näihin tarkoituksiin. Jotain logiikkaa?

                                                    Kaarle V   (Cristopher Amberg 1532)