Olen etsinyt
monelta taholta tietoja kihdistä. Sellaisenkin tiedon olen löytänyt, että kihti
on aivan erityisesti kuninkaallisten, aristokraattien ja nerojen tauti. No,
kihti minullakin on, vaikka en mikään kuninkaallinen tai aristokraatti ole.
Sitä olen
yrittänyt selvittää, voinko tulkita päässeeni taudista eroon, kun minkäänlaista
vaivaa ei kohta kahteen vuoteen ole ollut. Jokohan uskaltaisin syödä silakkaa
ja juoda olutta, edes pikkuisen. Ei tästä selvää saa.
Aiheeseen
perehtyminen on johdattanut minut syvälle historiaan kuninkaallisten sukujen
pariin. Erityisesti on noussut esiin keisari Kaarle V. Hän kärsi paitsi
Habsburgien suvulle tyypillisestä sisäsiittoisesta (?) leuasta, myös poikkeuksellisen pahasta
kihdistä. Kaarle ei syönyt purentavaivoistaan välittämättä juuri muuta kuin
punaista lihaa, ja siitä se kihti kai paheni ja teki hänet vähitellen
raajarikoksi. Näin kirjassa kerrrotaan.
Mielenkiintoinen
tyyppi tämä Kaarle vaikuttaa olleen muutoinkin. Leuka kankeana ja varvas
kipeänä hänellä oli tapana puhua monella kielellä, mutta ei mitä tahansa kieltä
kenelle tahansa. Kaava meni näin:
Sitä vaan jäin
miettimään, miksi juuri nämä kielet näihin tarkoituksiin. Jotain logiikkaa?
Kaarle V (Cristopher Amberg 1532)
3 kommenttia:
Kyllä siinä entisiin tapoihin palaamisessa riskinsä on. Ei kannata.
Tärkeä kannanotto, samaa itsekin aavistelin, pessimisti kun olen, vaikka salaa toivoin kirjoituksista luvan löytäväni. Silti tunnustan, että yhden paistetun silakan syksyllä söin ja yhden muikun kesällä Mäntän torilla, eikä tullut ongelmia! Siitä mieleen leimahti hetken kestänyt ja oudolta tuntunut optimistinen olo. Kukapa nyt ei kaipaisi paluuta kadonneisiin muistoihin!
"Kaarle V puhui rakkaalleen italiaa, diplomaateille ranskaa, Jumalalle espanjaa ja hevoselle saksaa."
Siltä osin tuo on selvä, että diplomatian kieli on ranska, edelleen ja ihan virallisesti. Tämä tulee ilmi joissakin protokollaan liittyvissä asioissa, esimerkiksi ministeriöiden kirjeenvaihdossa. Wikipedia kertoo myös, että ranska oli Kaarlen äidinkieli.
Itse puhuisin Jumalalle latinaa, koska se on minusta hienoa ja vaikuttaa arvokkaalta. Osaan sitä valitettavasti paljon vähemmän kuin haluaisin. Latinan opiskelu on "to do"-listallani. Mitähän tuo englannin "to do" on latinaksi?
Rakkaalleni puhuisin mieluiten ruotsia, koska se on kaunista ja koska olen kovasti pohjoismaalainen ihminen sielultani (ja ruumiiltani).
Espanjaa osaan puhua, mutta en tykkää siitä enää yhtään, joten vaikenen visusti aina kun espanjankielisiä osuu kuuloetäisyydelle.
Italia on liian melskaavaa, jotta sitä haluaisin opetella.
Usein eläimille puhutaan kaikkein intiimeimmin. Eläin voittaa läheisyydessä jopa rakastetun. En tiedä päteekö tämä Kaarleen. Epäilen, että kyse on vain leukailijoiden ilkeämielisyydestä. Hevosen ääntely saattaa joidenkin mielestä muistuttaa saksaa.
Terveisin,
Räkätti Pahanilmanlintu
Lähetä kommentti