Perinteitä rikkoen

Vappuna kuuluisi ryypätä, marssia, laulaa, käydä piknikillä, kulkea valkolakki päässä Esplanadilla, kuunnella puheita, kärsiä krapulaa, käydä silliaamiaisilla ja ylihintaisilla lounailla, heitellä serpentiinejä, töräytellä pillejä, ostaa ilmapallo ja vappunenä.

Minä en tehnyt näistä mitään. Sen kun murjotin kotona ja katselin ikkunasta.

Ei ollut edes simaa eikä tippaleipää. Eikä varsinkaan krapulaa, sillä olen kokonaan kuivin suin krapulaa tuottavista aineksista. Syy ei ole puritaanisessa moraalissa eikä kansakoulun raittiuskilpakirjoituksissa. Syy on varpaassa. Siinä kun kytee kihti.

Ehkä juhannuksena sitten kokeilen, kuinka käy jos maistan. Maalla Längelmäveden rakkailla rannoilla käen kukkuessa, kerttusen yökonserttia kuunnellen. Saunan lämmön varvasta hivellessä.

Esplanadi on Vappuna kamala paikka. En  mahdu tungokseen. Mieluummin katselen kotona elokuvia, sellaisia kuin Teemalta tullut Philomena. Hidasta eurooppalaista, ei tietoakaan mistään actionista. Ketään ei ammuttu, ketään ei kidnapattu, ei yhtään takaa-ajoa. Pääosassa loistava Judy Dench. Minun makuuni sopivaa draamaa.

Kuvassa on Vappu Esplanadilla 1926. Aika väljää. Tulenkantajien ydinryhmä siinä hurvittelee. SKS:n kirja ei mainitse henkilöitä nimeltä, mutta tunnistan Erkki Valan (toinen vasemmalta, olisiko Katri Vala siinä hänen vierellään?), Lauri Viljanen (kolmas oikealta), Elina Vaara (neljäs oikealta) ja tietenkin Olavi Paavolainen (ensmmäinen oikealta, hieman epäilyttävin ottein edessä seisovaa tuntematonta daamia kohtaan).

Lähden tästä Pohjanmaan valkoisen kaupunkiin muutaman päivän visiitille. Juna hiljaista miestä kuljettaa. Palaan viikon lopulla.

Ihmeellinen luonto

Olin lounaan jälkeisillä kauneusunillani, kun kuulin outoa ääntä. Ensin epäilin, että se on iskupora jossakin naapurihuoneistossa. Sitä melua kerrostalossa riittää.

Ei se ollut. Tuntui, että pörinä kuuluu ulkoa. Ajattelin, että joku ajaa kadulla rikkinäisellä pakoputkella tai trimmatulla mopolla. Ei se sitäkään ollut, kun se ei liikkunut mihinkään.

Avasin ikkunan. Lunta satoi, Töölöntori oli valkoinen. Vappuaaton perinnesää oli niin kuin kuuluikin. Ajattelin vahingoniloisena herrasväkeä huomenna piknikillä Kaivopuistossa. Kuohujuoma pysyy kylmänä, ylioppilaslakki saa puhtaanvalkoisen lisäkerroksen. Laulu raikaa kevään kunniaksi.

Mutta entä se outo ääni, pörinä?

Siihen tuli selvyys heti kun ikkunan avasin. Sisään lensi mehiläinen.

Nyt piti tarkistaa wikistä, käytänkö otuksesta oikeaa nimeä. Nämä mehiläiset, ampiaiset, kimalaiset, pistiäiset ja muut ovat lajimääritykseltään minulle hieman epävarmoja. Tämä sisään lentänyt yksilö oli sitä pörrökarvaisinta ja pyöreävartaloisinta sorttia. Mötiäiseksi niitä lapsuuteni kielellä kutsuttiin. Sympaattisen oloinen otus.

Wiki näyttää kuvien kera, että kyseessä oli kimalainen.

Jään vaan miettimään, mikä on tilanne. Mistä tämä tulee? Onko jo näiden aika, huhtikuun viimeinen päivä? Melko aikaisin liikkeellä. Sitä paitsi kivikaupunki ei ymmärtääkseni ole tällaisten luontevinta kotikenttää. Ja vielä lumisateessa ja melkein nollakelissä.

Päädyn ajatukseen, että hän pyrkii luokseni lämpöiseen huoneeseen hengenhädässä. Voisinko minä majoittaa hänet, kunnes sää lämpenee?

Vieras lentää suoraan kirjahyllyyni ja istuu Jörn Donnerin kirjan "Terveenä sairaalassa" selustalle. Vieressä olisi aakkosjärjestyksessä Dostojevsikin "Sorrettuja ja solvattuja". Donner ei kuitenkaan kauaa miellytä. Alkaa lentely ympäri huonetta, törmäilyä ikkunaan.

Ei noin levotonta vierasta voi majoittaa.

Haen astiakaapista juomalasin ja laatikosta vanhan joulukortin.  Vangitsen vieraan ikkunalta juomalasin alle ja hivutan hitaasti joulukortin lasin reunan alle. Sinne jää vieras lasiin ja kortti sulkee ulospääsyn. Työnnän lasin ulos ikkunasta ja vetäisen kortin pois edestä. Sinne lentää vieras Töölöntorin ilmatilaan.

Vähän kaduttaakin. Aika julmaa. Mahtaako hyötyeläin selvitä? Olisiko pitänyt viedä turvaan Korkeasaareen?

Yritin valokuvata vieraani siinä Donnerin kirjan selustalla mutta en onnistunut. Siksi joudun liittämään tähän kuvan toisesta luonnon ihmeestä. Tämä lehmä löytyi muutama kesä sitten valtatie 66:n varrelta Orivedeltä Ruoveden suuntaan.

Lähdössä lipettiin

Taas piti valehdella. Sehän minulta sujuu.

Jos omatuntoni olisi vähemmän notkea, olisin joutunut pahaan paikkaan. Ihan itsesuojeluvaiston ohjaamana päädyin tähän tuomittavaan tekoon. Hengenhädässä, voisi väittää.

Paha paikka tunnetaan laajalti nimellä Linnanmäki. Sinne olisin joutunut seurueen mukana, ellen olisi keksinyt uskottavaa pakollista estettä. Seurueen mukana olisin väistämättä ollut velvoitettu menemään härveleihin ja kieputtimiin. Pelottava ajatus. Rajansa kaikella!

Tiedän mistä puhun. Viimeksi olen ollut härveli-kieputtimessa kesällä 1968 Tukholman Gröna Lundin vuoristoradassa. Silloinkin meinasin valehdella, mutta oli niin viehkeä seuralainen käsikynkässä, etten mitenkään voinut.

Kamalaa se oli, melkein oksensin. Toivuin vasta Lemmentunnelin joutsenen kyydissä. Se lipui hämärässä hitaasti ja tasaisesti. Linnanmäellä ei tietääkseni ole lemmentunnelia.

Kauhukokemuksen sijaan lähdin ajamaan autolla. Hiukan pelottavaa sekin on, mutta menettelee.

Sain tänään Yarikseni käyttöön. Marraskuusta asti se on taas seisonut kaverin suuren tallin nurkassa vakuutuksesta ja akusta irrotettuna. Nyt se tuotiin minulle huollettuna ja kiillotettuna. Laskukuitista näen, että siihen on laitettu kaikenlaista kivaa, öljynsuodatin, raitisilmasuodatin, jarruneste, jarrukengät, jarrupalat, jarrukenkien asennussarja, etuvakaajatanko, moniurahihna ja monennimisiä öljyjä. Tällaisten kanssa tunnen aina kiitollisuutta, että on kaveri, joka osaa.

Ajaminen puolen vuoden tauon jälkeen tuntuu hieman epävarmalta, mutta äkkiä siihen aina tottuu. Kävin testaamassa kaikkia noita uusia jarrujuttuja kolmostietä Nurmijärvellä saakka.

Nyt on auto, sää vielä puuttuu. Kunhan se saapuu, on taas aika lähteä maalle. Siellä ei ole kieputtimia, ellei sitten joudu Tampereelle. Toukokuussa muutto on aina tapahtunut, niin varmaan nytkin. Längelmävesi odottaa, jäät ovat varmaankin jo lähteneet. Ennen sitä käyn kuitenkin vielä junamatkalla Pohjanmaalla.

Kuvassa on se tie, jota pitkin ajan Helsingistä Pirkanmaalle, Längelmäelle. Hämeenlinnan moottoritie. Kuva on otettu Pirkkolan urheilupuiston ja Haagan välissä moottoritien yli kulkevalta kevyen liikenteen sillalta pohjoiseen päin. Edessä näkyvät Kehä ykkösen silta ja sille johtavat opasteet. Tämä on tietääkseni Suomen vilkkaimmin liikennöity risteys. Arvaan, että tuttu kohta monelle blogin lukijallekin.