Trenditietoinen mies

Kuten kaikki blogin pitkäaikaiset lukijat ovat varmasti havainneet, Dessu on trendien haistelijana ja noudattajana parasta ykkösluokkaa. Tuskin yksikään ajassa elävä megatrendi tai vähäisempikään virtaus pääsee livahtamaan ohitseni ilman että tartun siihen uteliaan innostuneella otteella.

Erityisen ylpeä olen sellaisista tapauksista, joissa olen onnistunut olemaan nykytrendin edelläkävijä jo vuosia ennen kuin ilmiö on puhjennut laajaan tietoisuuteen. Tässä esittelen kaksi sellaista.

1. Ravinto

Olen viime vuoden aikana kokeillut ja hyväksi havainnut uudet tuotteet nimeltä härkis ja nyhtökaura, jotka on tarkoitettu kasvispohjaiseksi lihan korvaajaksi.

En ole ehdoton kasvissyöjä, mutta painotan ruokavaliotani siihen suuntaan. Kala ja kana kelpaavat myös mutta punainen liha ei. Yksi nuotiossa tikun nokassa kärvennetty makkara kesässä kuuluu myös perinteisiin, ettei menisi liian tiukaksi.

Pääsin kasvisruoan makuun jo nuorena opiskelijakollektiivin mukana. Tästä olen kirjoittanut usein aikaisemminkin, joten en nyt toista samoja asioita. Mutta näen olevani tässä asiassa edelläkävijä. Harva 60+ ikäinen äijä tässä maassa suhtautuu samoin. Ihmettelyä ja pilkkaa olen äijäporukoissa saanut osakseni.

2. Vaihtoehtoiset faktat

Edellinen kohta hahmottuu yleisessä some-keskustelussa punavihervasemmistolaisten ituhippien haihatteluksi, joten tasapuolisuuden nimissä mainitsen toisen omakohtaisesti läheisen megatrendin sieltä poliittisen kentän toiselta puolelta, konservatiivisoikeistolaisen kristillissiveellisestä realismista.

Elämme totuudenjälkeistä aikaa, kuten moneen kertaan on julistettu. Minä hallitsin tämänkin trendin jo aikaisessa vaiheessa ja hallitsen edelleen, kuten jokaisen blogiani tarkasti lukevan on täytynyt havaita. Ellei joku ole havainnut, hän on luultavasti jonkinlainen hämysilmä. Sanotaanhan se tuossa sivun oikeassa reunassa olevassa profiiliesittelyssäkin, että olen hyvä hämäämään.

Tämänkin taidon hallitsin jo nuorena. Esimerkkejä voisin kertoa vaikka kuinka paljon. Valitsen tähän yhden.

Vuodenvaihteessa 1969 - 70 sain vanhemmiltani apurahan osallistuakseni kielikurssille Tampereella. Ylioppilaskirjoitukset olivat lähestymässä.

Olin kyllä Tampereella mutta en kielikurssilla. Vietin laatuaikaa erään ihanan Airin kanssa. Ensin asuimme hatarassa ja ränsistyneessä puutalossa sijainneessa matkustajakodissa Kyttälänkadulla. Sitten siirryimme Emmaus-hotelliin aseman viereen, koska hirmupakkasilla puutalo kävi kaikista lämmittelypuuhista huolimatta kylmäksi. Emmaus kävi kyllä kalliiksi, sillä kristillis-siveellisistä syistä siellä piti maksaa kahdesta huoneesta, vaikka tarvitsimme vain yhden.

Mutta kovasti minua kotona kehuttiin, kun olin viitsinyt joululomanikin uhrata opiskeluun. Otin kehut nöyrästi vastaan.

Nykyisin tällaisesta käytetään nimitystä "vaihtoehtoiset faktat" (alternative facts). Tämä jos mikä on suuressa maailmassa megatrendi. Suomeenkin se on saapumassa, sillä kaksikin puoluetta kävi Amerikoissa oppia hakemassa.

Mutta minä olin edelläkävijä. Ja oppikirjakin löytyy.

Lasinkirkas, hullunrohkea

Helsingin Sanomien e-lehden tilaajaetuna on ilmainen viikon kirja. On siellä ollut muutama kiinnostavakin. Nyt on sellainen, Aila Meriluodon elämää ja runoutta tarkasteleva "Lasinkirkas, hullunrohkea" (Panu Rajala WSOY 2011).

Minulta harvoin jää lukematta vastailmestynyt kotimaista kirjallisuutta tarkasteleva uusi teos, mutta tämän kanssa niin on käynyt. Siksi on iloinen yllätys, että iso umpikaupallinen firma valitsee tämän kirjan listalleen. Ehkä syy on siinä, että kirjoittaja yleisesti tunneituista syistä herättää laajaa kiinnostusta, ei niinkään kirjan aihe.

Rajalan kirjaa on ollut hauska lukea tabletiltakin, vaikka paperille painetun kirjan ystävä olen. Kyllä hän kirjoittaa osaa ja saa paljon irti aiheestaan. Tunnen kyllä molempia, sekä kirjoittajaa että kirjan kohdetta, edellistä opiskeluvuosilta, jälkimmäistä melkein koko tuotannon läpi lukeneena mutta myös Töölön kaduilla ja puistoissa usein vastaan tulleena.

Erityisen kiinnostavaksi nousee alkupuolen luvut, jotka käsittelevät Meriluodon esikoisteoksen syntyä ja vastaanottoa. ("Lasimaalaus" WSOY 1946). Tunnen aiheen entuudestaan hyvin, mutta Rajala tuo aiheeseen myös uutta näkökulmaa.

Minulle entuudestaan tuntematon uusi näkökulma on yksityiskohtainen kuvaus (kirjeisiin perustuva) Lasimaalauksen syntyvaiheista yhdistettynä Meriluodon yksityiselämän käänteisiin. Kaksikymppisellä Meriluodolla on menossa kiihkeä romanssi savolaisen vaalean opiskelijapojan kanssa. Kiihkeys tosin ei etene kovin intiimille tasolle, sillä jonkinlainen älyllis-analyyttinen angsti on päällimmäisenä. Tämän romanssin käänteistä ja tunnelmista jäi Lasimaalaukseen monia merkkejä.

Nuoren savolaispojan nimi on kiinnostava: Kai Laitinen. Kirjallisuusihmiset tuntevat kyllä nimen. Hänestä tuli aikaa myöten Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professori. Minullakin on opintokirjassani monta Laitisen merkintää kurssisuorituksista. Mutta sitä en tiennyt, että nuori Kai on Lasimaalauksessa mukana niin keskeisesti.

Kai sai kuitenkin Ailalta rukkaset, vaikka kuinka vonkasi. Tässä vaiheessa minun piti kaivaa hyllystäni esiin tuo Lasimaalaus ja lukea tutun kirjan runoja uudestaan täydennettynä tiedoilla Kain osuudella. Piti myös kaivaa esiin Kai Laitisen kirjoittama Suomalaisen kirjallisuuden historia ja katsoa, mitä hän sanoo nuoruudenaikaisesta epätoivoisesta ihastuksestaan ja tämän runoista, joissa hän itse on haamuna taustalla.

Professoritason ihailijoita Ailalla riitti, vaikka yksi tuleva saikin rukkaset. Iäkkään polven arvovaltainen professori V. A. Koskenniemi innostui nuoresta runoilijaneidistä niin, ettei meinannut pysyä housuissaan. Kirja-arvostelu Uudessa Suomessa yltyi ylimaalliseen ylistykseen, eikä vanhan herran innostuminen jäänyt pelkäksi kirjalliseksi ihailuksi.

Minulla on siis kolme kirjaa rinnakkain luettavana, samasta aiheesta. Juuri näin haluan kaikki kirjani lukea, toisiaan täydentäen, monesta näkökulmasta. Ja aiheesta puheen ollen täytyy lopuksi asiaa tuntemattomille blogin lukijoille lisätä, ettei kirjallisuuden professori emeritus Panu Rajala itsekään ollut immuuni Ailan vetovoimalle.

Hieno runoilija, hieno kirja tämä Lasimaalaus. Nuoren hentoisen näköisen neidin muodoltaan perinnetietoinen mutta sisällöltään ihmeellisen uhmakas julistus juuri sodasta selvinneen suomalaisille. Tunnetuin näistä runoista taitaa olla lauluksi muuttunut "Kakskymmentä suvea sulta sain".

Raitille rilluttelemaan

Kaveri kaukaa Mikkelistä tuli käymään. Edellisestä käynnistä olikin jo vuosi. Perinteisiin kuuluu lähteä kiitämään Helsingin yöhön. Niin nytkin.

Ajoimme raitiovaunulla keskustaan. Jäimme pois Sokoksen pysäkillä. Väkeä oli liikkeellä valtavasti, olihan lauantai-ilta. Vakiokuppilani Kosmos oli täynnä. Samoin Primula (sillä on jokin uusi nimi, jota en muista). Virgin Oiliin oli pitkä jono, samoin Zetoriin. Vanhan Kuppilaa ei enää ole, Vanhan kellariin emme halunneet. Asemaravintola (silläkin on uusi nimi) oli kohta jo sulkemassa. Mihin sitten? Muut lähistöllä olevat ovat ruokaravintoloita, emmekä me nyt sellaisiin. Joudummeko olemaan kuivin suin?

Löytyi sentään aseman Elielinaukion puoleisesta siivestä kuppila, jossa oli nurkkapöytä vapaana. Tuopillisen siellä nautimme. Sitten päätimme lähteä kotiin, sillä keskustelu melun keskellä ei oikein luistanut.

Matka Töölöntorille ei ollut ylivoimaisen pitkä, joten päätimme kävellä. Matkalla poikkesimme kuuluisalle Jaskan nakkikioskille. Se tuntui eksoottiselta pimeässä talviyössä. Minulta nämä nakkikioskikäynnit ovat jääneet.

Kotona avasimme tietokoneen ja katselimme valokuvia yhteisestä nuoruudesta Jyväskylässä. Niitä olen skannannut talteen suuret määrät. Erityisen kiinnostavia olivat luokkakuvat. Yritimme muistaa kaikkien luokkatovereittemme nimet. Se ei oikein onnistunut. Paremmin onnistui muistelu, keiden tyttöjen kanssa pääsimme pikkuisen läheisempään tuttavuuteen. Väistämättä ajauduimme myös siihen, ketkä koulutoverimme ovat jo poistuneet tästä maailmasta. Aika moni.

Aamuyön puoli viiteen siinä meni. Päätimme ottaa tämän rilluttelureissun uusiksi taas vuoden kuluttua.