Yhtä juhlaa

Ensin kaveri täytti pyöreitä vuosia. Sitten firman pikkujoulu. Sitten itsenäisyysjuhla. Sitten Sibelius. Vielä edessä toisenkin kaverin merkkipäivä. Joulun aiheuttama arjen poikkeustilakin lähellä. Puhumattakaan uudesta vuodesta, loppiaisesta ja laskiaisesta.

Työtä ei ollenkaan. Arkipäivä kadoksissa. Siinä seassa ei ehdi edes kämppää siivota tai ruokaa laittaa. Onneksi on ravintoloita.

Kai se on jopa minunkaltaisellani poispilatulla nykyihmiselläkin säilynyt biologinen taipumus selviytyä kekseliäästi vaikeista olosuhteista, kuten sadepäivistä. Näinä päivinä pelastukseni on ollut taksiauto eli pirssi. Kun myrskysade ruimii vaakasuoraan ja tulva nousee kadulle, on vaikea noudattaa normaalikäytäntöä eli kävelyä juhlapaikalle. Aika herraskaiselta se tuntui kyllä ajaa kaatosateessa taksilla, kun Töölön kadut olivat täynnä kahdensorttisia mielenosoittajia ja poliiseja. Ajoin komeasti mittarin raksuttaessa ohi. Mietin kyllä, menevätkö sympatiani / antipatiani tasan kahden kulkueen välillä.

Onneksi Sibeliusta ei tarvinnut mennä juhlimaan kaatosateessa. Senaatintorilla oli iso juhla täydessä auringonpaisteessa.

Juhla oli lyhyt mutta vaikuttava. Tuomiokirkon portaat olivat täynnä valkolakkisia laulajia, hyvin monella oli myös valkoinen Sibelius-Akatemian ilmapallo. Tori oli täynnä kansaa ja markkinakojuja.

 Minä kun en ole laulumiehiä, pysyttelin kuuntelijana, vaikka laulun sanat osaankin. Minua on moneen kertaan varoitettu laulamasta ääneen, ensimmäisen kerran alakoulussa, etten pilaisi kaunista esitystä. Tätä ohjetta olen tunnollisesti noudattanut, vaikka muutoin olenkin protestihenkinen.

V. A. Koskenniemi sepitti sanat Finlandiaan jälkikäteen. Olen ymmärtänyt, että Sibelus ei pitänyt sävellyksensä muuttumisesta lauluksi, mutta minkäs sille voi, jos kansa tahtoo. Minulla Finlandia ja Karelia-sarja olivat muutaman muun ohella ne sävellykset, jotka aikoinaan johdattivat nuoren miehen huomaamaan, että rock ei olekaan ainoa oikea musiikkilaji. Sillä tiellä olen edennyt jo neljä vuosikymmentä.

Hyvä, paha vai ruma?

Kyllä tuomarinkin työ voi mennä hankalaksi. Ei käy kateeksi Turkissa nyt virinnyttä käräjänkäynnin tuomaria. Siinä voi tuomarille itselleenkin käydä hullusti.

Kyse on lääkäristä, joka tuli facebookissa rinnastaneeksi presidentti Recep Tayyip Erdoganin taruhahmo Klonkkuun. Nyt lääkäri on syytteessä presidentin halventamisesta. Se on Turkissa rikos. Vankeutta voi rapsahtaa jopa neljä vuotta.

Klonkku (engl. Gollum) on varmaankin kaikille tuttu. Hän on yksi J. R. R. Tolkienin kirjojen ja niistä tehtyjen elokuvien päähahmoista. Hän on vähän outo hahmo, vaikeasti määriteltävä, onko hän kokonaan paha vai edes hieman hyvä. Elokuvissa hän taitaa olla ilkeämpi kuin kirjoissa.  Ei hänellä juuri kavereita ole. Hän himoitsee sormusta yli kaiken ja puree jopa sormen poikki Frodolta saadakseen sormuksen.

Turkkilainen tuomari ei tainnut tuntea Tolkienin kirjoja, sillä käräjillä pohditaan nyt asiantuntijoiden voimin, halventaako lääkäri todellakin presidenttiä. Vai ehkä peräti rinnastaa Klonkun ja presidentin myönteisessä hengessä? Asiaa pohtii nyt akateemikkojen, käyttäytymistieteilijöiden, psykologien, kirjallisuudentutkijoiden ja elokuva-asiantuntijoiden ryhmä. Lopputulosta emme vielä tiedä.

Onko Klonkku pahis vai hyvis? Vaikea kysymys. Aika ilkiö ainakin hobittiyhteiskunnan alueella, minun mielestäni.

Joskus kauan sitten muistan nähneeni ikivanhan mustavalkoisen elokuvan, jossa hyviksillä on valkoiset hatut, pahiksilla mustat. Se oli hyvä keino. Miten sitä muutoin tietäisi, kenen puolelle asettuisi? Samaa keinoa käytetään nykyisin mm. joukkueurheilussa. Jääkiekossa paitojen väristä tunnistaa ystävät ja viholliset ja tietää, ketä kannustaa ja ketä buuata. Vähän sama kuin Aku Ankan Karhukopla, jonka tunnistaa pahiksiksi punaisista paidoista.

Kun katsoo Klonkun elokuvahahmon ulkonäköä, siinä voi havaita jopa erään presidentti Kekkoselle ominaisen piirteen. Sanon tämän kaikella kunnioituksella, en pilkaten, sillä arvostan kovasti Kekkosta, olen jopa äänestänyt häntä valitsijamiehen välityksellä.

Kekkonen valittiin aikoinaan jossakin äänestyksessä Suomen seksikkäimmäksi mieheksi. Klonkku ei ehkä siinä äänestyksessä olisi kärkipäässä. Erdoganista en osaa sanoa.

Oikeudenkäynnin lopputuloksen saamme tietää helmikuussa 2016. Siihen mennessä asiantuntijat perehtyvät Klonkun olemukseen ja antavat lausunnon, onko hän hyvä vai paha. Lääkärin puolustusasianajaja tietysti yrittää kaikkensa. Hänen mukaansa "Klonkkua ei voida määritellä pahaksi. Klonkku on hyvän ja pahan väliltä, ja Klonkku voidaan nähdä yhteiskunnan uhriksi."

Tässä olen aika pitkälle samaa mieltä puolustusasianajajan kanssa.

Perinteisin menoin

Adventtikalenteri on taas kiinnitetty sinitarralla keittiön ruokapöydän viereen seinälle. Jännityksellä odotan, paljastuuko luukuista mitään uutta ja yllättävää. Ensin aamutee kiehumaan, sitten luukun avaaminen. Lukulasit siihen tarvitaan, jotta näkee, mitä luukusta löytyy. Sitten sanomalehden kimppuun.

Tuskin paljastuu. Odotettavissa on sunnuntaisin kynttilöitä. Paitsi ehkä Suomen lippu ensi sunnuntaina. Lisäksi löytynee enkeleitä, tähtiä, itämaan tietäjiä. Välillä vähän kevyempää, kuten piparkakkuja, lahjapaketteja ja joulukuusi. Ehkä jopa lumessa leikkiviä lapsia. Niitä tuli jo, kun avasin ensimmäiset. Aattona sitten tulee takuuvarmasti Betlehemin seimi.

Uteliaisuus on nyt pidettävä kurissa, etten kurkistele luukkuihin ennen kuin lupa on. Se on hieman vaikeaa. 

Valitsin Martta Wendelinin kuvaan perustuvan kalenterin. Se on ihan nätti, vanhanaikainen. Se on kyllä takuuvarma peruste sille, että yllättäviä uudistuksia ei tule. Varmaan ihan hyvä niin.