Muistikuva vuosien takaa

Väitetään, että ihminen tulee iän karttuessa huumorintajuisemmaksi. Nuorena hän on jotenkin kireämpi.

Lieneekö totta? Olisiko päinvastoin? Vähän tuntuu, että ainakin minun kohdallani olisi päinvastoin. Lapsena ja nuorena nauratti moni sellainen asia, joka nyt varttuneessa iässä ei enää erityisemmin.

Lapsena hupia tuottivat lehdessä julkaistut vitsit ja radion Kankkulan kaivo. Riemu suorastaan repesi, kun radiossa alkoi joskus 50-luvun lopulla Ruljanssiriihi. Sitä piti Spede. Ohjelman huipentuma oli Papukaija G. Pula-aho. Myöhemmin Spede siirtyi televisioon ja elokuvaan, ja aluksi nekin tuntuivat hauskoilta.

Joskus 60-luvun lopussa kuitenkin ryhdyin tosikoksi.

Spede tuli muistoista esiin, kun Helsingin Sanomat julkaisi pitkänäperjantaina kuvia autonäyttelystä. Siinä oli kuvia Speden Mustangista, tulipunaisesta avoautosta (kuva HS 19.4.14 Sami Kilpiö). Muistin kätköistä nousi esiin, että tuon auton minäkin olen kohdannut.

Oli kesä -65 tai -66. Olin viettämässä kesää maalla läntisessä Keski-Suomessa. Paikallislehdestä luin, että Spede on tulossa esiintymään naapuripitäjään johonkin kesäjuhlaan. Sinne piti päästä.

Jostakin - ehkä Suosikissa - oli ollut kirjoitus, että Spedellä on uusi punainen avomallinen urheiluauto, jolla pääsee ties kuinka lujaa. Silloin sellainen aiheutti suurta ihailua. Lähdin kaverin kanssa naapuripitäjään linja-autolla. Halusimme nähdä sekä miehen että auton. Lisäksi tavoitteena oli saada nimikirjoitus. Siksi mukaan tarvittiin vihko ja kynä.

Odottelimme juhlapaikan - urheilukentän - laidalla. Pitkän odotuksen jälkeen tunnelma sähköistyi, sillä tien päässä näkyi sellainen auto, jollaisia maalaispitäjässä ei voi kenelläkään olla. Spede saapui.

Nimikirjoitusvihko esiin. Spede nousi autosta ja sytytti tupakan. Hänellä oli pitkälippainen lakki sillä tavalla erikoisesti, että se oli edessä melkein nenällä ja vastaavasti takaa melkein päälaella. Jotenkin muodikasta - tuo pitää muistaa!

Kun ryntäsimme vihkoinemme Speden kimppuun, tuntui että hän ärsyyntyi. Oli siinä ja siinä että hän suostui kirjoittamaan. Spedellä oli tupakka suussa ja laukku kädessä, joten kirjoittamiselle ei oikein riittänyt käsiä. No, laukun hän laski kädestään, tupakan piti hampaissaan, otti vihon ja kynän ja alkoi kirjoittaa juuri tuon Mustangin kuskinpuoleista etupeltiä vasten. Ja sitten vielä kynä petti. Se oli punainen kuulakärkikynä, mutta siitä ei tullut kunnolla jälkeä. Hän joutui hinkkaamaan kynän kärkeä. Tuli vain himmeä jälki, ja hän korjaili huonosti näkyviä kohtia. Huomasin, että käsi hieman vapisi. Kuvassa lopputulos.

Ei vaikuttanut Spede ollenkaan niin hauskalta mieheltä kuin televisiossa. Jäi jotenkin vaisu tunnelma, jota ei edes nimikirjoituksen lopussa oleva huutomerkki kohentanut.

Viisaat ja hölmöt?

Teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist kirjoitti esseekokoelmassaan "Vien rucolan takaisin" humanisteista. Hän oli nähnyt sellaisia opiskelijoita Yliopiston kirjastossa. Tunnusmerkillistä oli, että humanisti kulki talvipakkasellakin ilman päällystakkia ja tuli kirjastoon pikkuisen humalassa.

Tunnusmerkit ovat luultavasti paikkansapitäviä, ainakin jos hän on sattunut näkemään entisen hyvän kaverini Simo L:n. Hän oli henkeen ja vereen humanisti - kirjallisuuden opiskelija ainakin kymmenettä vuotta. Hän tuskin koskaan omisti talvitakkia ja saapui varmasti usein kirjastoon Vanhan Kuppilan kautta. Lisäksi hän oli sitä mieltä, että Yliopiston kirjasto on erinomainen paikka iskeä naisseuralainen, joka päästää kämpille yöksi.

Autuaasti poisnukkunut humanistikaverini Simo tuli mieleen, kun luin Helsingin Sanomista Saska Saarikosken kolumnin "Atomia on helpompi tutkia kuin ihmisen elämää" (HS 17.4.14).  Siinä humanistiraukkoja kohdeltiin vähän samoin kuin Enqvist. He eivät edes ymmärrä sellaisia tieteen peruskäsitteitä kuin "massa", "kiihtyvyys". Siinä ei auta minkäänlainen klassinen sivistys. "Mat­ti Klin­gen kal­tai­set in­tel­lek­tuel­lit ovat kuin esiin­ty­mis­alueen­sa ää­ri­ra­joil­le us­kal­tau­tu­nei­ta lin­tu­ja, jot­ka ovat jat­ku­vas­ti vaa­ras­sa pa­lel­tua hen­gil­tä.

Erityistä kaltoinkohtelua kolumnissa saavat yhteiskuntatieteet. Totta onkin, että yhteiskunnat ja valtiot ajelehtivat kuin ankkurittomat laivat myrskyissä, joita taloustieteiden mestareiden järjestämät finanssikriisit jatkuvasti nostattavat hallitsemattomiin mittoihin. Yhteiskuntatieteillä kun ei ole samanlaista arvovaltaa kuin luonnontieteillä, juridiikalla ja taloustieteillä.

Johtopäätös: humanistit pitäisi pistää tankkaamaan ainakin luonnontieteen peruskäsitteet. Siinä Kari Enqvist ja muutamat muut luonnontieteiden edustajat näyttävät tekevän parhaansa. He kirjoittavat kansantajuisia kirjoja. Minulla kin on hyllyssäni odottamassa "Suhteellisuusteoriaa runoilijoille".

Saarikosken kolumni pisti vähän minunkin sydämeeni. Pilkkaako hän tällaisia kuin minä? Voin avoimesti myöntää, että en paljonkaan suhteellisuusteorioista ole selvillä. Fysiikka jäi lukioon, arvosana muistaakseni 6. Korkeampi koulutus on pelkästään humanistiselta alalta. Yliopiston kirjastossa olen kyllä paljonkin istunut, en kuitenkaan koskaan juovuksissa. Talvitakki minulla kyllä oli. Naisia en muista sieltä iskeneeni.

Helsingin Sanomat näyttää tehostaneen tiedeosastoaan. Niitä on joka päivä, suurelta osalta luonnontieteiden alalta, joten meikäläisen ymmärryskyky on ilmeisesti kyseenalainen.

Lääketiede on varmaankin kansaa kiinnostavin tieteenala - ymmärrettävistä syistä. Kaivataan tietoja siitä, mikä tepsii tautiin. Siinä ollaan täysin asiantuntijoiden varassa, mutta jatkuvasti kohTdataan ristiriitaista informaatiota siitä, mikä on terveellistä tai laihduttavaa tai parantavaa. Tieteellä ei ole täyttä auktoriteettia kun rinnalle pyrkii humpuuki. Vai onko kaikki humpuukiksi leimattu sitä ihan oikeasti? Siihen jää se tila, kuka mihinkin uskoo.

Minun äitini uskoi homeopatiaan - se paransi hänen syöpänsä. Häneltä löytyi viisikymppisenä kainalosta etäpesäke. Se leikattiin Jyväskylän keskussairaalassa ja alettiin etsiä, missä se varsinainen sijaitsee. Vuosikausia sitä etsittiin mutta ei löydetty.

Muori hankkiutui salaa homeopaattisen lääkärin (siis ihan oikea suomalainen pätevä lääkäri, minä tarkistin asian!) hoitoon. Hän eli vielä 35 vuotta ilman syöpää. Hän oli täysin vakuuttunut, että sieltä löytyi apu. Paha siihen oli vastaankaan väittää, vaikka järki niin vaatisi. Perehdyin pikkuisen tuohon oppiin, sen minkä hölmö humanisti nyt ymmärtää. Ei vakuuttanut. Vähän kuin samaanien henkiusko.

Onhan näitä monenlaista yrittäjiä ollut, kuten seuraava ilmoituskin kertoo. Tätä jopa höpsö humanistikin ymmärtää epäillä.

Outoa ja eriskummallista

Olen askarrellut tuntikausia bloggerin ja oman blogini asetusten kimpussa, sillä jotain outoa ja eriskummallista on havaittavissa. Ei ole selvinnyt.

Omassa blogissani on vika. En ymmärrä. En osaa korjata.

Vika koskee niitä lukijoita, joilla on oman bloginsa reunassa suora päivityslinkki minun blogiini. Siis sellainen, josta näkee heti, milloin olen kirjoittanut uutta.

Se ei näytä toimivan.

Esimerkki: Kirjoitin uuden blogitekstin nimeltä "Minkä nuorena oppii" myöhään maanantaita vasten yöllä. Kun maanantai-iltana menin lukemaan blogiystävieni uusia kirjoituksia, huomasin, että heidän sivuillaan minun viimeisin kirjoitukseni olikin "Sekakäyttäjä". Ei ollut tullut uusi kirjoitukseni perille.

Sain asian korjatuksi, kun "muokkasin" tekstiäni ja lähetin sen uudestaan. Heti ilmestyi teksti vastaanottajien sivuille, tosin sellaisella ilmoituksella, että se on kirjoitettu 22 tuntia sitten.

Sen sijaan niille lukijoille, jotka tulevat jotakin muuta kautta, tekstini näyttää ilmestyvän ongelmitta. Päättelen tämän siitä, että kirjoitukseeni tuli kommenttejakin.

Tällä tavalla on käynyt jo monta kertaa viime aikoina. Ihan kuin se olisi tulossa normaalikäytännöksi.

Tämä teksti toimii testinä, onko vika edelleen voimassa. Pistän tämän jakeluun yöllä vähää vaille klo 02 tiistaina 15.4.  Jos tämä on luettavissa ajallaan, asia on OK. Jos viipyy, vika on päällä.

*   *   *  

Samalla kun selvittelin häiriötä, tulin ohimennen huomanneeksi muutamia omituisuuksia.

Yksi ällistys tuli, kun katselin blogiini johtaneita hakusanoja (kuva). Erityisesti kiinnostuin avainsanojen listassa kolmantena olevasta. Minulle tuotti vaikeuksia ymmärtää, miten tuo hakusanajoukko on johtanut lukijan minun blogiini.

En voinut hillitä uteliaisuuttani. Kirjoitin googleen nuo sanat ja katsoin, mitä löytyy. Kaikenlaista löytyi, melkoinen matka suomalaiseen sielunelämän yöpuoleen. Suosittelen vilkaisua vain niille lukijoille, joilla ei ole häveliäisyysestoja.

Mutta minun blogiini siellä ei ollut minkäänlaista linkkiä, ei vaikka kuinka tarkasti katsoin.