"Töölö
on porvariston Siperia."
Näin
tylysti kirjoitti Märta Tikkanen kotikaupunginosastani. Hän tuntee kyllä hyvin
seudun. Täytyy myöntää, että pikkuisen ymmärrän häntä. Jos virkeämpiä elämyksiä
kaipaa, pitää mennä muualle kuljeskelemaan.
Menin siis
muualle, Vallilaan.
Se on mitä
viehättävin kaupunginosa kuljeskelijoille, sellaisille kuin minä. Kuljeskelin
yhtä katua yhteen suuntaan, toista katua päinvastaiseen suuntaan. Arvelen, että
juuri sellaista touhua järjestyssäännöissä tarkoitetaan, kun kielletään
"asiaton oleskelu".
Kuljeskelustani
voisi käyttää myös muita ilmaisuja: harhailu, norkoilu, vetelehtiminen...
Pysähtelin, katselin paikkoja, tutkin näyteikkunoita, istahtelin puistojen
penkeille, poikkesin kuppiloihin kahville. Juuri tällainen on minulle
luontainen elämänmuoto aina kun kiireiltäni kerkiän.
Puu-Vallila
on kummallinen kohtalon oikku Helsingissä. Täytyy ihmetellä, miten on
mahdollista, ettei sitä ole myyty gryndereille tai suursijoittajille, joilla
taatusti olisi tuoreita ideoita puskea vanhat talot nurin ja rakentaa tilalle
marketti tai jäähalli.
Etsin
osoitteen Suvannontie 17. Siinä nuori Helvi Hämäläinen asui ja aloitti huikean
kirjailijauransa teoksella "Katuojan vettä". Etsin sisäpihan, jossa
Risto Jarva filmasi onnistuneen kaupunkikomediansa "Mies joka ei osannut
sanoa ei". Keskellä Puu-Vallilaa on korkea kallio, jossa Jarvan elokuvan
ukkoporukan bändi istuu soittelemassa ja nautiskelemassa jaloja juomia. Kuva
kallion huipulta näyttää vähän, millaisia taloja on tallella.
Sitten on
vielä kuva "mustalaisten kuninkaan" talosta. Ei siinä enää
tietääkseni mustalaisten kuninkaan, Hagertin, sukua asu, mutta minun
lapsuudessani tämä suku oli kuuluisa. Muistan hyvin, kuinka nuoren Allan Hagertin ja
Tuula Saarron häät olivat aikansa superseurapiirien ja viihdejulkisuuden
huipputapaus. Siitä puhuttiin kaikkialla, meidänkin perheessä. Katsokaapa täältä filminpätkä vuosikymmenen kohuhäistä. Tämä talo oli tapahtumien
polttopisteessä.
Vaellukseni
Hagert-talolle sattui sopivasti romanien kansallispäivälle (8. huhtikuuta).
Pitkällä vaelluksellani etenin lopuksi Alppiharjun
puolelle ja pysähdyin lounaalle ravintola Weeruskan noutopöytään,
Porvoonkadulle.
Tällaisia
vaelluksia aion jatkaa lähipäivinäkin. Nyt on se aika vuodesta.