Neljä irrallista kertomusta

Neljä irrallista kertomusta

1. Iäkäs sukulaismummo

Mummo soitti ja kysyi, voisinko tulla käymään ja tuoda tullessani vessapaperia ja roskapusseja. Ne ovat loppuneet. Ne eivät kaupungin palvelutalossa kuulu palveluun eikä hän itse pääse huonoilla jaloillaan kauppaan.

Lupasin tuoda. Sitten mummo muisti vielä yhden. - Toisitko karamellipussin? Mielellään sellaisen jossa on sitä kiss-kissiä.

2. Ylen A-studio

Lähihoitaja kertoi vanhuksista, joita pidettiin tilanpuutteen vuoksi palvelutalon kellarissa. - Näillä ei ole sukulaisia, sanottiin syyksi kun tarkastaja tuli. Toinen vanhus oli unohdettu ruokkia, kolmas oli istunut pyörätuolissaan kakkavaipoissa vuorokauden ympäri. Ammattijärjestön puheenjohtaja vahvisti, että tällaista se on, kun säästetään. Epäpäteviä hoitajia saadaan halvemmalla, ja heitäkin on liian vähän.

3.  Selkärankaseminaari

Elinkeinoministeri kutsui koolle "selkärankaseminaarin". Siellä Suuri Päällikkö kertoi, että "julkisen sektorin osuus on kasvanut kestämättömäksi".  Toinen päällikkö kertoi: "Suomen historiassa nähdään ensimmäistä kertaa sukupolvi, joka on heikommassa asemassa kuin edeltävät sukupolvet." "Meidän pitää myöntää, että julkista sektoria ei voi pelastaa."

 Yksityisestä sektorista hän jostain syystä ei maininnut mitään.

4. Helsingin Sanomat

Lehti on hankkinut kaksi miljoonaa sivua tietoa asiasta, josta ei aikaisemmin ole ollut mitään tietoa. Sellaistakin vielä on, vaikka on niin kehittyneet vakoilukeinot. Salassapitokeinot ovat siis olleet vielä kehittyneemmät. Veikkaan, että lehti ja toimittaja ovat näin sopimattomasta teosta vielä syytteessä. Jotain hienotunteisuutta sentään voi Lehdeltäkin vaatia!

Lehdellä on nyt kuitenkin tietoa veroparatiiseista. Sieltä löytyi aika liuta suomalaisiakin. Läheltä liippaa, yksi on tuo edellisessä kohdassa mainittu päällikkö, jonka mielestä julkista sektoria ei voi pelastaa mutta joka ei sanonut mitään yksityisestä sektorista. Läheltä liippaa myös naapurissani Töölöntorin lähellä sijaitsevan sairaalafirman omistaja - siis yksityisen sairaalan.

Lehti kertoi, että EU:n komissio arvioi, että jäsenmaat menettävät vuosittain tuhat miljardia euroa verotuloja "verosuunnitteluun". Se on juristien käyttämä eufemismi veroparatiiseista.

*   *   *  

Neljä irrallista kertomusta, jotka eivät tietenkään mitenkään liity toisiinsa, ihan niin kuin ne sekalaiset karkit sillä mummon pussissa. Kiss-kissiä ei sieltä monelle riitä imeskeltäväksi.

Valoa yössä

Oli jo aamuyö, kun lähdimme Koistisen kanssa kotiin päin kapakasta, minä Töölöntorille, Koistinen Urheilukadulle. Yö oli viheliäisen kylmä. Pilvetön taivas, täysikuu. Minä olisin ottanut taksin, mutta Koistinen on extreme-miehiä ja sanoi että kävellään ja poiketaan nakkikioskille.

Mikäpä minä olin vastustamaan, paitsi että nakkiruokaa en nyt ota, kun on edessä lääkärintarkastus ja kolesterolitesti. Kotona otan sitten yöpalaksi omenan.

Nakkikioskilla oli sellaista kuin nakkikioskeilla aina on aamuyöstä. Rehvakasta jankkaamista. Piti olla huomaamaton, ettei tule turpiin, vaikka ihonvärimme olikin turvallisuutta lisäävä.

Sitten alkoi tapahtua.

Paikalle saapui hienon oloinen herra. Isokokoinen mies, silinterihattu, varmaankin frakki myös, mutta sitä ei pitkän päällystakin alta näkynyt. Juhlatuulella, isoeleinen, äänekäs, teatraalinen, ylväs, kuin oopperanäyttämöltä paikalle saapunut. Ehkä olikin, Kansallisooppera ei siitä kovin kaukana ollut.

Hetkeksi hän hiljentyi kuuntelemaan rahvaan remellystä, joka oli täynnä vittua, huoraa ja mutakuonoa.

Sitten hän loihe lausumaan jykevällä äänellä: - Hyvät herrat, tämä ei ole mikään Helsingin hovioikeuden tuomareiden kahvihuone. Täällä pitää käyttäytyä arvokkaasti.

Se oli niin ylivoimainen esitys, että seurasi mykistyminen. Esityksessä oli auktoriteettia ja karismaa. Olisi voinut tulla pahakin tilanne, mutta ei tullut. Sen sijaan herra nosti kätensä kohti kuuta ja alkoi lausua runoa. Hämmentynyt joukko kuunteli.

Taas yksi todiste siitä, että taiteella voi parantaa maailmaa.

En tuntenut runoa. Kuutamosta siinä puhuttiin. Kun tilanne hetken kuluttua oli ohi, kysyin herralta, voisiko hän esittää runon uudestaan. Halusin ottaa sen talteen Lumiallani. Herra suostui mielellään. Tässä se tulee:

"Pehmeä ja kirkas on yö / ja tuuleton / ja hiljaa kattojen yllä / ja puutarhojen keskellä lepää kuu / ja paljastaa kaukaiset tyynet vuoret. Oi suloinen kuu / nyt muistan kun vuosi sitten /  tulin tälle samalle kukkulalle / mieli ahdistuneena sinua katsomaan / ja sinä loistit tuon metsän yllä / niin kuin nyt / valaisten sen kokonaan. Oi armas kuu / jonka rauhaisten säteiden alla / tanssivat jänikset metsissä. Mitä teet taivaalla, kuu / Kerro mitä teet, äänetön kuu. / Nouset illalla ja kuljet tähyillen / autioita maita / ja laskeudut sitten. 

Säkeiden rajat ja välimerkit ovat arvailuani. En vieläkään tunnista runoa. Blogin lukijoissa on valistunutta väkeä. Ehkä joku tunnistaa?

En tullut ottaneeksi valokuvaa talvisessa kuutamoyössä. Sen sijaan kesäisestä täysikuusta kesäkodissani Längelmäveden rantamilla kuva löytyy, joten liitän sen tähän tunnelmaa antamaan, vaikka nakkikioskia ei siellä ole lähimaillakaan. Runoutta kyllä sielläkin harrastetaan.

Laiskuus

Sanomalehti osaa sitten välillä olla ärsyttävä. Tänään se julkaisi ihan kuin kiusallaan kuntoilujuttuja. Juuri kun minä koen sisäisiä kouristuksia kuntoilun puutteesta.

On kamala pakkanen, toistakymmentä astetta. Ei sellaiseen voi ulos lähteä. Pysyn sisällä. Onneksi minulla on ne Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisistä ostetut villasukat. Muistan lämmöllä villasukkakauppiasta, jonka koju sijaitsi juuri siinä Musiikkisalissa, jonka ylioppilaskunta on nyt päättänyt kaupallisista syistä poistaa musiikkiryhmien käytöstä. Mutta en usko, että siellä tulevaisuudessa myydään villasukkiakaan. Se on liian pientä bisnestä rahanhimoisille.

Nyt moni karaistunut maaseutulainen lukee blogiani huvittuneena. Toistakymmentä astetta eikä voi mennä ulos. Näin se vaan on. Silmistä vuotaa vettä ja yskittää. Ei se näin ollut lapsena. Hiihtoreissuilla Jyväskylän Laajavuoressa ja Tuomiojärvellä oli varmaan kaksikymmentä ellei kolmekymmentäkin astetta, eikä haitannut yhtään.

"Lenkkeilijän vai laiskimuksen geenit?", otsikoi Lehti ja pisti kuvaksi lenkkitossut. Tekstissä selostettiin tutkimuksia, joiden mukaan on geeneistä kiinni, kuka jaksaa lenkkeillä ja käydä kuntosalilla ja kuka ei. Oli rottakokeitakin tehty. Kuvassa Oblomov, geeniveljeni laiskuudessa. 

Minun kuntoiluni on siinä, että kävelen työmatkat Töölöntorilta Kruununhakaan ja takaisin. Paitsi pakkasella. En kävele hikivauhtia. Poikkean melkein aina jossakin: Suomalaisessa tai Akateemisessa kirjakaupassa, Kymppikirjastossa, kahvilassa...

Aivan kuin ärsyttääkseen Lehti julkaisi myös jutun "Mies talviunilla".  Siinä kerrottiin miehestä, jolla on talvisin nukkumisongelma. Minulla ei ole yhtä pahaa ongelmaa, mutta talvi ei minuakaan piristä. Paljon parempi oli syksy, juuri sellainen harmaa, kostea, hämärä ja leuto kuin tuo juuri päättynyt.

Kaiken huipuksi Lehti julkaisi kunto-ohjelman sohvaperunoille. Siinä ensimmäisenä kohtana kehotettiin menemään ulos ja tekemään joitakin helppoja puhdetöitä, kuten pihatöitä tai lumen kolaamista.

Just joo. Menisinkös kolaamaan Töölöntoria? Ensinnäkään inulla ei ole kolaa eikä torilla lunta kuin pari senttiä.

Lehden jutut eivät ehkä ärsyttäisi niin, jos ne eivät olisi sattuneet aika herkkään hetkeen. Minä nimittäin varasin juuri äskettäin ajan lääkärin vuositarkastukseen. Edellisestä vuositarkastuksesta on kolme vuotta. On tainnut tulla hieman viivytellyksi.

Enää tarkastajana ei ole edes vanha tuttu Eeva-lääkäri, josta olen aikaisemmin moneen kertaan kirjoittanut (ks tästä vierestä tunniste "Eeva-lääkäri"). Hän on vaihtanut työpaikkaa. Ensin pitää käydä laboratoriossa. Sen vuoksi minä aloitan heti ruokavalion, ettei taas tule kolesteroliongelmia. Juusto pois, makkara pois, jäätelö pois yms. Jos pidän tiukkaa itsekuria, eiköhän kolesteroli kolmessa viikossa tokene kelvolliseksi? Nuo alussa mainitsemani kouristukset kuntoilun aloittamisesta jäävät kyllä toteutumatta niin kauan kun pakkaskausi jatkuu.  

Kuvassa lenkkitossuni todisteeksi, että kyllä aikeita kyllä on.