En vielä
hetkeen luovu muistelemasta kesäisiä päiviä maalla Längelmäveden rannalla.
Kaupungin syksy saa kyllä aikanaan vuoronsa.
Tämä kesä
oli tarpeeksi hyvä tehdä työ, joka pitäisi tehdä joka kesä. Vaan ei joka kesä tule
tehdyksi. Tarkoitan mattopyykkiä. Tänä kesänä puhdistuvat kaupungista mukaan
otetut isotkin matot. Ja kuivuivat myös, kun aurinko helotti. Töölöntorilla on
nyt raikas tuoksu.
Mattopyykissä
jotenkin ainutlaatuisella tavalla kulminoituu pohjoisen kesän autuus. Kaupungissa se ilmenee
Kaivopuiston mattolaiturilla, joka toimii turistikierrosten nähtävyytenäkin.
Maalla omassa rannassa sain puuhata ilman valokuvaavia turisteja.
Kummallinen
otsikko tällä kirjoituksella?
Otsikko
viittaa vanhaan hilpeään lauluun, joka liittyy aiheeseen. Jos laulu ei ole
tuttu, sen voi kuunnella TÄSTÄ klikkaamalla. Tätä laulua minä hoilasin
mattoja laiturilla pestessäni niin että varmaan koko Ponsanselkä raikui,
ehkä ääni eteni veden kantamana vielä Ristiselänkin yli ja kuultiin Eräpyhän
rannoilla aina Einon pirtillä asti. Näin voi käydä, kun sää on hyvä ja laulajan
tunnetila voimakas.
Täytyy
tietysti myöntää, että laulun sanat viittaavat palkkapoliittisesti
epämääräiseen työsuhteeseen, mutta se ei minua haitannut, sillä minä tein työtä
itselleni, en toisen palveluksessa. Myöskään laulajan sukupuoli-identiteetti ei
taida olla sama kuin minulla, mutta mitä pienistä. Lisäksi laulussa viitataan
outoon juomaan, jota tuskin saa Oriveden Alkosta , ei ainakaan laulussa
mainitulla hinnalla.