Herkuttelemaan

Töölöntorin palvelutaso romahti, kun Nybergin Herkku taannoin lopetti toimintansa. Torikauppakin on vuosien varrella käynyt niukaksi. Jäljellä on vain Alepa.

Nurkan takana Töölöntorinkadulla on kyllä yhden sortin herkkukauppa, mutta sen valikoima rajoittuu kahvi- ja teelaatuihin ja suklaaseen. Hyvä niinkin, olen niiden kaikkien ystävä. Muilta osin kotitorini laitojen kaupallinen tarjonta koostuu nuottikaupasta, silmälasikaupasta, viinakaupasta, pankista ja kahdesta ravintolasta. Ja nakkikioskista.

Jos herkkuruokia kaipaa, on lähdettävä kauppahalliin, joita on Hakaniemessä ja Etelärannassa. Jälkimmäinen sattuu olemaan aika lähellä työpaikkaani, joten sinne tulee usein poiketuksi. Takavuosina halli oli myös kotikulmillani Tunturikadulla sekä Hietalahden torilla, mutta ne on suljettu. Lehtitieto väittää, että Hietalahden avaamista suunnitellaan taas, sillä nykymuodossaan antiikkikauppana se ei ole kovin hyvin menestynyt.

Sitten on tietysti Stockmannin herkku. Siellä poikkesin tänään, sillä olen hankkimassa aineksia suunnitteilla oleviin pieniin pitoihin.

Stockmannin herkku on aika epäterveellinen paikka. Siellä nimittäin menettää helposti mielenrauhansa.

Niin kävi minulle tänään. Jotenkin unohdin, miksi menin sinne. Kiertelin ja katselin ja keräsin koriin kaikenlaista kiinnostavaa. Vasta kotona huomasin harmikseni, että ostokseni eivät mitenkään liity suunnittelemiini kekkereihin. Ymmärsin ostaneeni itselleni maisteltavaa, en muille tarjottavaa.

Maistelin. Kyllä siitä mielenrauha palautui. Ainakin sen verran, että päätin mennä huomenna uudestaan, mutta tällä kertaa ostoslistan kanssa.

Maistellessa kirjoitin sen listan ja sijoitin sen valmiiksi olkalaukkuni pikkutaskuun.

Kuvassa oleva ostoslista ei ole se. Hyödyllinen tuollainen lista silti olisi. Tosin näppäryydestään huolimatta se taitaa sisältötarjontansa osalta olla vähän suppea Stockmannin herkkuun menijälle. Ehkä Alepaan menijälle sopiva, kun Elantoja ei enää ole. (kuva klikkautuu lukukelpoiseen kokoon)

Milanosta Töölöntorille

Dessu on palannut Milanosta. Ja heti iski flunssa.

Ei tarvinnut kuin laskeutua lentokoneen portaat alas, niin ennakkomerkit kurkussa olivat aavistettavissa. Taksissa kohti Helsinkiä aavistus vahvistui ja Töölöntorin laidalla kotiovella asiasta ei enää ollut epäselvyyttä. Hississä kohti viidettä kerrosta tuli jo aivastus.

Onneksi kotona oli lääkettä, rommia ja hunajaa ja viinimarjamehua.

Lombardian kohtalaisen lämmin ilmanala helli ulkona olijoita, mutta Euroopan vuoronvarausviratsojen kansainvälinen yhteistyöseminaari pidettiin epäviisaasti sisätiloissa, vanhassa kivirakennuksessa. jossa on viileää ja kaikuisaa. Sain seurata suuren määrän Power point -esityksiä, enkä voi kehua nauttineeni. Tuskin kukaan muukaan, mutta sellaisia seminaarien kuuluu olla. Hetkittäin olisi voinut luulla, että ollaan Suomen hiihtoliiton kokouksessa. Kähnäämisen aiheena olivat silloin kehitystavoitteet, joissa meidän Pohjoismaiden ja Välimeren maiden edustajien näkemykset olivat kaukana toisistaan.

Vapaa-aika sen sijaan oli miellyttävämpää. Pohjoismaiden edustajien kanssa päätimme tehdä retken Veronaan, historiallisia nähtävyyksiä täynnä olevaan kaupunkiin, jossa en ole ennen käynyt. Erityisesti minua kiehtoi päästä Shakespearen Romeon ja Julian jäljille, näytelmän ”tapahtumapaikoille”.

Viereisessä kuvassa on se kuuluisa parveke, joka on niin keskeinen Romeon ja Julian rakkaustarinassa. Parvekkeen alapuolelle on pystytetty Julian patsas. (klikkaamalla kuvat suurntuvat).

Miespuolisten vieraiden kuului perinteen mukaan sivellä patsasta. Perimätiedon mukaan siitä saa onnea ja kyvykkyyttä rakkauselämäänsä. Kuvasta näkyy, mikä kohta Juliasta on sivelyn kohteena. Dessukin siveli, muiden mukana, kuitenkin huolestuneesti tietoisena koti-Suomessa ja Pohjoismaissa vallitsevista yleisistä käyttäytymisnormeista, jotka koskevat seksuaalista ahdistelua.

Kerrostumia

Pääsin muutama vuosi sitten seuraamaan arkeologista kaivausta. Sain myös kuulla kaivauksen johtajan esittelevän löytöjä ja selostavan kerrostumia ja niiden merkitystä. 

Silloin tuli mieleen, että miksi en itse hakeutunut nuorena sen alan koulutukseen. Se olisi varmaankin ollut mielenkiintoista ja minun luonteelleni sopivaa. Tuoreen kokemuksen innoittamana luin aiheeseen liittyvän kirjan ja opin jotain historiallisista kerrostumista.

Jostakin muistin kätköistä tämä pulpahti esille, kun tänään kiipesin Töölöntorin laidalla sijaitsevan kotini ullakolle. Se on aina kovin ristiriitaisia ajatuksia herättävä kokemus. Siellä sijaitsevat henkilökohtaisen elämäni kerrostumat. Joskus nekin pitäisi kaivaa laatikoista ja koreista esille ja katsoa, mitä kaikkea niistä löytyy.

Ullakko on hämärä paikka, taskulamppu on hyvä ottaa mukaan, varsinkin jos ole kiirettä. Jos vähänkin alkaa kurkistella hyllyillä ja lattioilla olevien pakettien sisuksiin, sinne juuttuu tuntikausiksi. Nyt olin päättänyt, että korkeintaan varttitunnin viivyn.

Mitä löytyi? Ei, isoisän olkihattua siellä ei ole, vaikka tunnetun laulun mukaan pitäisi.

Kun vedin yhden pölyisen pahvilaatikon pinosta ja avasin kannen, päällimmäisenä oli leveä nahkavyö, jossa oli sheriffintähti solkena. Kansakoulun alaluokilla käytössä ollut. Nyt ei ulotu kuin reiden ympäri. Vanhat silmälasini, paksut mustat sangat. Pino kouluvihkoja, kaunokirjoitusta, kotilaskuja, kielioppiharjoituksia, ainekirjoitusta. Nippu joulukortteja. 

Koko paketin alaosa oli täynnä magnetofoninauhoja, parikymmentä, avokelamallia. Vihko, johon olin kirjoittanut listoja nauhojen sisällöistä. Magnetofonin mikrofoni ja muutama piuha, joiden päässä banaanikosketin. Matkaradiosta nauhoitin mielikappaleita niistä harvoista pop-ohjelmista joita oli. 

Magnetofonia, jolla voisin nauhat kuunnella, ei minulla tietenkään ole, viimeinen tuli käytetyksi loppuun joskus 70-luvulla. Vieläköhän sellaisia jostain saisi? Neliraitamallia.
* * * 

Siinä kohdassa tajusin, että kaivaukset ullakkokerrostumiin on tällä kertaa lopetettava tähän. En tullut ullakolle tekemään nostalgiamatkaa menneisyyteeni. Tulin ihan oikealle asialle.

Matkalaukku, sitä tulin hakemaan. Se ei ollut kerrostumien alla vaan keskellä lattiaa, siinä mihin sen kesällä Saksan-matkani jälkeen jätin.

Olen siis lähdössä matkalle, virkani velvoittamana, kuten aina. Päämääränä on Milano. Eurooppalaisten Vuoronvarausvirastojen yhteistyökongressi kestää kolme päivää, mutta olemme ruotsalaisen kollegani kanssa päättäneet viipyä muutaman päivän lisää viikonlopun yli tutustumassa kaupungin runsaaseen kulttuurikerrostumiin. Ilmeisesti myös virkasisaremme Norjasta ja Islannista onnistuvat järjestämään itselleen pidennetyn oleskelun.

Katoan siis blogosfääristä joksikin aikaa. Matkalaukun kerrostumien rakentelu on tunnetusti hankalaa puuhaa. Liitän tähän ohjeita hyödyksi ja iloksi niin itselleni kuin muille matkamiehille. (Klikkaamalla kuvat saa suuremmiksi ja kaksi kertaa klikkaamalla vieläkin suuremmiksi , niin suuriksi, että tekstin voi lukea)(Ohjeet peräisin Kotiliesi-lehdestä v. 1935)