Entinen heila

Dessu seisoi tänään Vanhan kirkon puiston ja WSOY:n kulmassa Bulevardilla odottamassa liikennevalojen vaihtumista, kun hän melkein säikähti. Tuntematon nainen tarttui hihaan ja puhkesi puhumaan: ”Onko se - - onko se todellakin Roope?”

Oli se todellakin Roope, mutta kysyjää en tuntenut. Suunnilleen ikäiseni, tyylikkäästi pukeutunut. Tuollaisessa tilanteessa mies tuntee itsensä epäkohteliaaksi, kun ei tunne toista, joka selvästikin pitäisi tuntea, koska hän tuntee minut nimeltä. Siinä yrittää pikavauhtia skannata aivosolunsa läpi: ammatin kautta tuttu? naapuri? kapakkatuttu? opiskelukaveri? koulukaveri?

Ei hajuakaan, aivan vieras. Kohteliaisuuskoodiin kuitenkin kuuluu, ettei tunnusta unohduksen syvyyttä vaan yrittää jotenkin kiemurrella ja saada johtolangan päästä kiinni. Kasvoissa oli ehkä jotakin tuttua mutta ei riittävästi. Hämmennykseni näytti huvittavan häntä.

”Et taida muistaa? Viiden pisteen vihje: muistatko kesän kerran kauan sitten, olikohan 1977?”

Tilanne oli vähän kuin elokuvassa Tyttö kuunsillalta (Matti Kassila - Hella Wuolijoki). Alkoi hieman polttaa, mutta ei riittävästi. Miten saada nostetuksi mieleen juuri se kesä kaikkien muiden entisten kesien joukosta?

”Kolmen pisteen vihje: kasvatustieteen appro.”

Just joo. Sellaisenkin olen joskus suorittanut. Se oli kesäyliopistossa, paikka oli Kauppakorkeakoulu. Nyt alkoi raksuttaa. Voiko tämä olla SE tyttö?

Kyllä se oli SE tyttö.

Onko kiire, ehditkö kahville? Ei Dessulla koskaan ole niin kiire, etteikö kahville ehtisi. Siinä on Ekberg melkein vieressä. Sinne. Muistan, että Ekbergillä käytiin silloin kesällä 77 monta kertaa, melkein joka päivä, kun Neidillä oli rahaa tarjota, minulla ei ollut. Iltaisin käytiin usein kaljalla ravintola Bulevardiassa, siinä lähellä sekin, vanhaa oopperaa vastapäätä.

Neiti opiskeli oikeustieteellisessä, minä historiallis-kielitieteellisessä kirjallisuustiedettä. Kasvatustiede oli molemmille sivuaine. Siellä kauppakorkeakoulun luennoilla sytyimme suhteeseen ja rilluttelimme kesän. Se oli villi kesä. Syksyn tullen suhde pikkuhiljaa hiipui, kun approbatur tuli valmiiksi. Sen koommin emme ole tavanneet.

Entinen ponnaripäinen farkkutyttö oli nyt tyylikäs lady. Menestynyt liikejuristi oli menestyvän liikejuristin näköinen, kalliin oloiset vaatteet, silmälasit ja korut ja kampaukset. Minua hän arvioi, että olenpa onnistunut säilyttämään vanhan tyylini. Ei hän sitä ääneen sanonut mutta tarkoitti selvästi nukkavierua pikkuboheemia olemustani.

Menneisyydestä ei siinä kahvikupin ääressä puhuttu sanaakaan. Pysyttiin nykyhetkessä. Mitä teet, mitä kuuluu? Puheet kesästä 77 olisivat tuntuneet kiusallisilta. Erosimme kohteliaasti kätellen: ”Hyvää jatkoa, ehkä joskus taas tavataan.”

En kehdannut kertoa, että ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun kirjoitin hänestä ja kesällä 77 sattuneesta tapauksesta blogiini. Sen mainitseminen olisi ollut aivan liian intiimiä, vaikka kirjoitinkin sen nimettömästi. Ei tyylikkäälle juristille voi muistuttaa mieleen, että ponnaripäinen Neiti kerran kauan sitten pelasti itsensä ja minut hyvin kiusallisesta tilanteesta. Se liian intiimi teksti löytyy täältä.

Ihanat naiset pölypilvessä

Dessu matkusti tänä aamuna itään niin pitkälle kuin metrolla pääsi. Oli asiaa toimitettavana.

Perillä meni pidempään kuin olin suunnitellut, yli puolenpäivän. Alkoi tulla nälkä. Poikkesin ostoskeskuksen ravintolaan aikeissa syödä hiukopalaa. Kuppila oli kuitenkin tupaten täynnä, paikalliset maahanmuuttajakriitikot olivat kokoontuneet iltapäiväkaljalle ja oli mahtava meininki meneillään. Vapaata pöytää ei ollut. Kuppilan omistaja - ilmeisesti turkkilainen - levitteli minulle onnettomana käsiään ja ehdotti että hän laittaisi annoksen kotelossa mukaani. En ottanut.

Olen edelleen yskäinen. Edessä olevalla aukiolla oli menossa kadun lakaisu talven hiekasta, ja pöly aiheutti yskänpuuskan. Tummaihoinen mies ajoi lakaisukonetta. Pölyn seassa oli vaalikojuja.

Dessu on viime päivinä hakenut lehti-ilmoituksista sopivaa ehdokasta äänestettäväksi. Perinteenäni on ollut hakea ehdokas, joka on joissakin piirteissä täysin vastakohtani. Tämä ei tarkoita vastakohtaisuutta maailmankuvassa ja katsomuksessa vaan vastakohtaisuutta fyysisessä olemuksessa. Koska olen itse varttuneessa iässä oleva mies, pyrin hakemaan ehdokasta, joka on nuori nainen. Heissä on tulevaisuus.

Muutamaa nuorta naista olinkin jo katsonut sillä silmällä. Kuinka sattuikaan, yksi syyniin päässeistä piti puhetta siinä pölypilven keskellä. Jäin kuuntelemaan. Puheen jälkeen pyysin vielä kahdenkeskistä keskusteluhetkeä.

* * * 
Television vaalikeskusteluissa toimittajat ovat päästäneet ehdokkaat kummallisen helpolla. On kysytty veroista, EU-tuesta, työttömyydestä, maahanmuutosta, ydinvoimasta, ruotsin kielestä ja monesta muusta sinänsä tärkeästä asiasta. Mutta mikään niistä ei yksinään ole näiden vaalien pääasia, se suuren linjan kysymys.

Näissä vaaleissa on kysymys yhdestä suuresta ratkaisusta. Haluammeko Suomen, joka on avoin, moniarvoinen, ihmisarvoja kunnioittava - myös vähemmistöjen ihmisoikeuksia? Vähemmistöillä tarkoitan kaikkia mahdollisia: hoidossa olevia vanhuksia, sotaveteraaneja, eläkeläisiä, lastentarhalaisia, koululaisia, opiskelijoita, sairaita, vammaisia, maahanmuuttajia, seksuaalivähemmistöjä, kielivähemmistöjä ja monia muita.

Vai haluammeko Suomen, joka on suljettu, sisäänpäin käpertynyt, jota ohjaavat aggressiot, ennakkoluulot ja keinotekoiset määritelmät hyväksyttävistä ja ei-hyväksyttävistä ihmisistä ja ilmiöistä. Haluammeko Suomen, joka on epäluuloinen uutta kohtaan ja haluaa heittää ulos erilaisen ja oudolta näyttävän? Haluammeko kovien arvojen Suomen, jota ohjaa loputon taloudellisen kasvun tavoittelu ja kasvava eriarvoisuus ja verotuksen minimointi?

On harhakuvitelma, että vain sen yhden puolueen linja on tällainen. Kyllä tähän kuvaan mahtuu useita porukoita, kuka mitäkin kohtaa painottava. On myös puolueita, jotka ajavat kahdella vastakkaisella linjalla, kärjessä avointa ja liberaalia suuntaa, taustalla tympeän ahdasmielistä.

Dessu haluaa pehmeiden arvojen yhteiskunnan. Lakaisukoneen tuottaman pölypilven sisältä löytyi sopiva ehdokas, nuori nainen, pitkälle koulutettu, esiintymiskykyinen, ensimmäistä kertaa ehdolla mutta silti yhteiskunnallisesti kokenut, ajattelussaan raikas ja periaatteellinen, kanssani enimmäkseen samansuuntaisesti ajatteleva ja oivaltavasti argumentoiva. 

Dessun vaalikäyttäytyminen on nyt päätetty. Tiedän kuka saa ääneni.

Kuvassa Dessun isosetä kavereineen saapuu pääkaupunkiin. Tarkoituksena oli pistää porukalla valtakunnan asiat järjestykseen. Päivämäärä oli 7. heinäkuuta 1930. Ei onneksi onnistunut. Kuva on valitettavan epätarkka, mutta sen saa klikkaamalla suuremmaksi.

Ruotsissa kaikki on toisin

Dessu luki lehdestä, että Ruotsi saa uudet setelit. Euroihin ei kuitenkaan siirrytä vaan kruunuissa pysytään. Tulee uudet kruunut ja niihin uudet kuvat.

Dessua ilahduttavat uusien seteleiden kuva-aiheet. Kahdenkympin seteliin tulee Astrid Lindgren, viisikymppiseen Evert Taube ja sataseen Greta Garbo. Isompiin tulee Ingmar Bergman (200), Birgit Nilsson (500) ja Dag Hammarskjöld (1000).

Ei siis tule enää vanhojen Kustaa-kuninkaiden muotokuvia. Dessu asui nuorena monta vuotta Tukholmassa ja tottui silloin, että jokaisessa setelissä on muinaisen kuninkaan muotokuva. Kaikki niistä eivät olleet erityisen komeita, mikäli nyt tällaisessa asiassa Dessun miehiseen makuun oli luottamista. Erityisesti 100 kruunun Kustaa Vaasa muistutti kuvassa kilipukkia - muistan että asiasta vallitsi laaja yksimielisyys. Suurmiespönötystä seteleissä oli.

Suurmiespönötystä ei taida uusiin tulla. Astrid Lindgrenissä on sellaista viekkaan oloista hilpeyttä, jota ei mitenkään saa käännetyksi ylijuhlalliseksi. Ehkä kuvaan pääsee mukaan Peppi Pitkätossu taustanaan Villa Villekulla, Vaahteramäen Eemeli tai mestarietsivä Kalle Blomqvist.

Evert Taube pääsee varmaankin setelin kuvaan leveälierinen villinlännenhattu päässään ja kitara kainalossaan. Viisujen sanoja tulee varmaankin myös mukaan, ehkä Sjösala vals tai Den lycklige nudisten. - Dessu voi ylpeänä kertoa olleensa Tauben konsertissa Gröna Lundin huvipuistossa vuonna 1973, vain kolme vuotta ennen Tauben poismenoa. Kansanjuhla jäi muistoihini, ruotsalaiset rakastivat iäkästä viisumestariaan.

Greta Garbo tulee seteliin varmaankin sellaisena kuin hän oli elokuvassa Ninotchka - huikean kaunis ja räiskähtelevä viettelijätär. Mahdollisesti kuva voi olla myös elokuvasta Anna Karenina, mutta se olisi paljon surumielisempi. Kannatan Ninotchkaa.

Ingmar Bergmanin kuvaan kuuluu baskeri päähän ja ilmeikäs ohjaajan kädenasento. Taustalle ehkä vanha valkeaksi rapattu maalaiskirkko. Jörn Donner voisi kurkistaa nurkan takaa, tai ehkä kuitenkin mieluummin Harriet Andersson.

Kaksi suurinta seteliä saattavat mennä pönäkämmin. Oopperatähti ja Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri edustavat ylempää kulttuuria, kuten arvokkaisiin seteleihin kuuluukin.

* * *
Dessun mieleen tuli ensin ihmettely, missä ovat Carl Michael Bellman ja August Strindberg. Hehän kuuluisivat seteleihin. Olisivatko he liian epäsovinnaisia? Ryyppylauluja ja porvarillisen elämänasenteen rienausta? Mutta sitten ymmärsin, että nyt on käynnissä modernisaatio. Ollaan reilusti 1900-luvulla.

Hyvä niin, uudistus kuvaa ruotsalaisuutta hyvin. Uudistus sopii nimenomaan Ruotsiin, maahan, joka tuottaa maailmanluokan menestystuotteita, kuten autoja, pop-musiikkia, betoniporsaita ja dekkareita. Vain kahdessa asiassa Ruotsi ei käsitykseni mukaan pärjää edellytystensä mukaisesti: ruotsalaiset makkarat ovat huonoja, samoin mäkihyppääjät. 

Suomessa ei tule setelien uudistusta. Täällä on euro ja eurossa on rakennusten ja siltojen kuvia, takasivulla myös karttoja. Eivät eurosetelit mielestäni mitenkään erityisen tyylikkäitä ole. Dessu ei kuitenkaan lukeudu euron synkkämielisimpiin vastustajiin, joten olkoot minun puolestani sillat ja muurit. On eurosta hyötyä jos toki harmiakin. Mieleen nousee kuitenkin ajatusleikki: ketkä olisivat markan uudet hahmot, JOS Suomessa päästäisiin uudistamaan seteleitä ruotsalaisessa hengessä. Ehdotuksia?

Kuvassa on kelpo ruotsalaista elämänmenoa (klikkamalla sitä voi ihailla laajemmasta kuvasta).