maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pahalla päällä

Dessu on pahalla päällä. Olen ollut jo reilun viikon ja samaa jatkuu alkavalla viikollakin, ehkä sitä seuraavallakin. Joka tapauksessa ainakin vaalien yli. Vapuksi uskoakseni helpottaa.

Tämä alkoi vilustumisesta. Siitä tuli paha. Se ei ole ohi vieläkään, aina vaan yskittää. Lopullisesti elämä meni vituralleen, kun liukastuin kauppaan mennessäni ja nilkka muljahti. Sitä piti mennä näyttämään lääkärille. Onneksi Töölön tapaturma-asema on vain muutaman korttelinkulman takana.

Nilkka oli nyrjähtänyt, paranee itsekseen, näin lääkäri totesi. Siitä asti olen klenkannut. Paljon en ole edes yrittänyt liikkua. Liukastumisessa kävi lisäksi niin, että jotenkin onnistuin puraisemaan huuleni rikki, ja se turposi.

Kaveri, joka kävi kylässä, kehtasi epäillä, että minuun on tarttunut suu- ja sorkkatauti, kun molemmissa mainituissa paikoissa on vikaa. Meinasin potkaista, mutta ymmärsin, että kipeällä jalalla se ei ole viisasta. Ehkä potkaisen sitten kun olen parantunut.

Maanantaina palaan työhön, mutta harmikseni en voi kävellä työmatkaa, vaikka lopultakin kadut olisivat sulaneet kuntoon talven liukkaudesta. 

Sairausloma osui harvinaisen haitalliseen kohtaan. Kaikki meni sekaisin, matka Berliiniin siirtyi tuonnemmaksi, aikataulut pettivät, tehtäviä jäi rästiin. Tämän vaikutukset säteilevät viikkojen päähän.

Elokuvia tuli katsotuksi ja musiikkia kuunnelluksi, niitä 50- ja 60-luvuilta tärkeitä, kuten edellisessä kirjoitin. Hyllyistä löytyi mainittujen Cramin, Moody Bluesin, Bandin, Wigwamin lisäksi sellaisia unohtuneita aarteita kuin Colosseun, Blood Sweat &Tears, Chigago, Spencer Davis Group, Trafic, Argent, Crosby & Nash & Stills, Frank Zappa & Mothers, Jefferson Airplane, Jimi Hendrix Experience. Tällaisista nimistä pääosa on kai nykyihmiselle tuntemattomia, mutta olen tullut ymmärtämään, että blogin lukijoissa taitaa olla joitakin, joille tällaiset ovat tuttuja, sukupolvijuttu, kuten minulle.

Elokuvapuolella tuli katsotuksi varmaankin puolet Hitchcockin tuotannosta, mainittujen kultakauden tuotantojen lisäksi mm. Linnut, Marnie, Frenzy, Vaarallinen romanssi, Väärä mies, Kauriin merkeissä, 39 askelta, Rebecca, Notorius, Minä tunnustan, Täydellinen rikos, Varkaitten paratiisi.

Kokemuksesta voin suositella kaikille flunssataudin sänkyyn kaatamille mielennostatukseksi tällaista nostalgiamatkaa. Ei pidä yrittää liikaa, pitää tyytyä takuuvarmaan ja ennen koettuun. Silloin terapia toimii. Pieniä poikkeamia Hitchcocin ulkopuolellekin tein. Ne olivat Easy Rider ja Midnight Cowboy. Hyvin toimivat nekin. Riski sisältyi jälkimmäiseen, sillä tiedostin, että sen päähenkilö (Dustin Hoffman) kärsii minuakin pahemmasta suu- ja sorkkataudista, mutta en siitä kuitenkaan ahdistunut, vaikka ei hänelle hyvin käynyt.

Kirjoitushommat on syytä jättää flunssan ajaksi syrjään. Blogiin saattaa singahtaa turhan tylyjä juttuja ja kommentteja ja niiden kirjoittajia tulee herjatuksi liikaa. - Kiukuttelun vaara ei ole ohi vieläkään, sillä kuten alkuriveillä arvelin, pysyn pahalla päällä vielä toista viikkoa.

Kuvan kiukuttelija en ole minä vaan Pessisen ukko. Hän asui lapsuudenkotini lähellä ja oli usein rähjäpäällä. Piirsin hänestä tämän kuvan vihkooni vuonna 1957.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ei aivan kuolemaksi

Jos ei aivan kuolemaksi, niin paha kuitenkin. Näin Dessu ajattelee taudista, jonka uhrina olen kiemurrellut jo muutaman päivän.

Dessu on tottunut luottamaan, että kuuma rommitoti hunajalla maustettuna lannistaa lievän ja keskipahankin flunssan. Näin ei nyt käynyt, ei vaikka vahvistin annostelua vielä toisellakin ja taisi olla että kolmannellakin kuumalla rommitotilla. Lisäksi olen kokeillut mustaa viinimarjamehua.

Kaikesta lääkityksestä huolimatta Dessu makaa reporankana sängyssään kurkku tulehtuneena ja pää täynnä räkää. Harmin huipuksi ylihuomenna olisi alkanut työmatka Berliiniin, kaupunkiin, jonka kaikista eurooppalaisista suurkaupungeista tunnen huonoiten. Odotin matkaa kovasti, mutta nyt se on pitänyt peruuttaa.

Lohdutuksena murheeseen olen soitellut vanhoja levyjä - vinyyleitä 1960-luvulta. Abbey Road, Disraeli Gears, Music from the Big Pink, Nuclear Nightclub, Aqualung, Herra Mirandos, On the Threshold of a Dream… Sellaisten kanssa sielu edes nauttii vaikka ruumis kärsii. Ja olen katsonut dvdltä Hitchcocin kultakautta: Takaikkuna, Vertigo, Mies joka ei osannut sanoa ei, Köysi…

Apteekkiin piti päästä. Treo pääsi loppumaan. Töölö on siitä harvinainen paikka, että täällä on apteekki, joka on aina auki, joka päivä 24 tuntia ympäri vuoden. Huomenna taitaa olla edessä meno lääkäriin, sillä merkkejä alkavasta poskiontelontulehduksesta on havaittavissa. Minulla on taipumusta siihen. Jos niin käy, tulee antibiootteja.

Hylkään siis teidät, arvoisat lukijani, toistaiseksi, ja käytän aikani kuuntelemalla lisää 60-luvun vinyylejä ja katsomalla lisää Hitchcocin kultakautta. Palaan jos tästä joskus tokenen.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ennen osattiin

Helsingin keskustassa kävellessä on näinä päivinä oltava varovainen ja kaukaa viisas. Muutoin joutuu vaaliagitaation kohteeksi.

Dessu erehtyi tänään kulkemaan Aleksanterinkatua Stockmannille ja siitä Kolmen sedän aukiolle. Rauhallisen kulkijan mietteisiin vaipunut matkanteko häiriintyi, kun röyhkeitä hihaantarttujia oli vieri vieressä. Yksi tarjosi karamellia, toinen kutsui koppiin kahville, kolmas halusi muuten vain keskustella. Jokainen tarjosi mukaan lukemista. Dessu kuitenkin kylmetti sydämensä houkutuksille eikä pysähtynyt.

Dessu päätti vakiintuneen tapansa mukaan poiketa Kymppikirjastoon kuuntelemaan jotain kaunista musiikkia joka veisi ajatukset pois markkinahumusta, mutta kirjastossakin oli vaalitilaisuus. Kotona Töölöntorin reunalla oli postiluukusta tiputettu kolme vaalilehdykkää. Tätä pidän erityisen röyhkeäna, sillä ovessa on tarra ”Ei mainoksia”. Pistin nimet muistiin. 

Dessun hataraksi käyneen muistin onkaloista nousi esiin vaaliagitaatioon liittyvä vanha kirjoitus. Ei tarvinnut kauan etsiä, sillä Dessun kirjat ovat järjestyksessä. 

Kirjoittaja on Hermann Wellendorf ja kirjan nimi Das Buch vom Küssen (Kirja suutelemisesta, suom. Kallio). Vuosilukua ei ole enkä Googlestakaan löydä, mutta ilmeisesti se on 1920-luvulta.

Ennen osattiin! Näin vaaliagitaation pitäisi nykyisinkin mennä, jos homma oikeasti olisi hallinnassa. Voisi Dessukin hetkeksi aukiolla pysähtyä.



Suudelma agitatio välineenä

”Nainen valitsijana ja kansanedustajana on varmasti viime vuosikymmenien saavutus. Silti vaikuttivat entis´aikojen naiset vaalituloksiin. Siinä mielessä ovat varmasti mielenkiintoisia Englannissa toimeen pannut suutelovaalit.


Devonshiren herttuatar Georgiana oli niin innokas James Foxin kannattaja, että teki kaikkensa lemmikkikanditaattinsa hyväksi. Herttuatar, jonka kauneutta voimme vielä tänä päivänä ihailla Gainsborough kuvassa, kävi miehestä mieheen, lemmikkinsä hyväksi kiihoitustyötä tekemässä. Silloin hän eräänä päivänä kohtaamaan erittäin kovasydämmisen ihmisen joka ei kauniimmastkaan puheesta ei muuttanut mieltään.


Loppujen lopuksi mies sanoi antavansa äänensä Fox´in hvgäksi, jos hän saa herttuattarelta suukon. Mitäpä kaikkea ei tehdä periaatteen hyväksi. Herttuatar suutelikin miestä, joka ammatiltaan oli saippuamestari.


Asia tuli seudulla tunnetuksi. Seuraava äänestäjä jonka ääni maksoi suudelman, oli eräs lihava teurastaja. Myöskin hänen vaatimuksensa täyttyi. Nyt lisääntyi suudelmanhaluisten joukko siinämäärin, ettei herttuatar enää ehtinyt yksinään suoriutua niistä. Hän perusti ylhäisistä kaunottarista komitean jonka jäsenet kaikki ottivat osaa vaalikiihoitukseen ollen suudelmaobjekteina jäykkäniskaisille valitsijoille.”