Tänään täällä Helsingborgissa

Toivuttuaan kirjamessujen tungoksesta Dessu on pyrkinyt löytämään tilaa ja väljyyttä. Aavaa preeriaa tällä maailmankolkalla ei kuitenkaan ole eikä Pohjanmaan lakeuksille ole nyt halua siirtyä. Siksi Dessu on etsiytynyt väljimpään mahdolliseen paikalliseen maisemaan: meren rannalle. Meren katseleminen vastaa lähestulkoon sitä vapauden tunnetta, joka elähdyttää sielua kun soutelee tervatulla puuveneellä pitkin Längelmäveden selkää.

Käytännössä tämä tarkoittaa työmatkan tekemistä poikkeusreittiä pitkin. Tavallisesti Dessu kävelee Töölöntorilta pikkukatuja Eduskuntatalon takakautta kiertäen Arkadiankadulle ja edelleen rautatieaseman editse Yliopistokadulle ja siitä työpaikalle Kruununhakaan.

Poikkeusreitti - kuten tänään - kääntyy Kampin keskuksen kohdalla Albertinkatua kohti Rööperiä ja vanhaa Eiraa. Sieltä Engelinaukion kautta pääsee sujuvasti meren rantaan. Matka jatkuu rannan kävelytietä pitkin Kaivopuiston ympäri. Siellä on väljää.

Ursulassa tai Olympialaiturin terminaalissa tai Kauppatorin telttakahvilassa voi poiketa nesteytyksessä, jos matkan rasitus alkaa uuvuttaa. Kyllä alkoi. Apu tuli tällä kerralla cafe Ursulasta. Virkistyin niin, että päätin kiivetä Tähtitorninmäelle katsomaan vielä väljempää maisemaa. Haaksirikkoisten patsaalta näkee kauas yli  kaupungin, erityisesti Eteläsataman ja Katajanokan suuntaan.

Mutta sitten Kauppatorilla Dessu joutui varsinaiseen ruuhkaan ja olo oli taas kuin kirjamessuilla, paitsi että melua ei ollut. Väki oli hiljaa kuin kirkossa papin siunausta odottamassa. Tuijotettiin Kaupungintalon parvekkeen suuntaan. 

Kyllä Dessu tiesi jo kotoa lähtiessään, mikä siellä oli odotettavissa. Dessu pysähtyi kaltaistensa joukossa odottamaan ja suuntasi katseen ylöspäin. Otti taskustaan kännykkäkameran valmiiksi.

Naapurimaan tuleva hallitsija ja puolisonsa Länsi-Göötanmaan herttua saapuivat hetken kuluttua parvekkeelle. Prinsessa vilkutti vilkkaasti joka suuntaan, herttua oli vaisumpi. Prinsessa puhui jotakin, mutta siitä ei saanut selvää. Vasta televisiouutisista kuulin, että prinsessa oli puhutellut kansaa nimellä ”helsingborgs ...”

Vilkutimme. Japanilainen turisti kysyi, keitä nämä ovat. Päiväkodeista tuodut lapset heiluttivat viirejä. Mummot aplodeerasivat ja hihkuivat. Tunnelma oli ärsyttävän herttainen.

Kirjaruuhka

Empimisestään huolimatta Dessu meni kirjamessuille. Meni peräti kahteen kertaan, lauantaina ja sunnuntaina. Pitihän kutsuvierasliput käyttää, vaikka ei erityisemmin viihtyisikään. Lauantaina olin monta tuntia, sunnuntaina vain pistäydyin.

Dessu ymmärtää, että messut ovat tärkeä tilaisuus sellaisille kirjaihmisille, jotka asuvat etäällä suurista kirjakaupoista, pienkustantajista ja divareista. Sen sijaan niiden anti ei osu parhaimmalla tavalla Dessun kaltaisille helsinkiläisille, jolla kaikki nämä ovat kävelyetäisyydellä.

Dessu ei ole tungoksen ystävä - kukapa olisi. Kirjamessut ovat malliesimerkki tungoksesta. Ensimmäinen ärsyttävän pitkä jono oli jo vaatenaulakolle. Dessu ei ole myöskään kyynärpäätaktiikan ystävä. Moni näyttää olevan. Vaikka messuväki on ystävällistä ja sivistynyttä, vaadittaisiin jokin erityinen pujottelustrategia, jotta pääsisi haluamansa myyntipöydän ääreen. Yritys kurkistella muiden olkapäiden yli tuntuu kiusalliselta ja ajaa kurkistelijan etsimään toista myyntipöytää, jossa sielläkin jää helposti kurkistelemaan olkapäiden yli, ellei osaa pujottelustrategiaa. Dessu ei osaa.

Dessu on viettänyt melkoisen osan vapaa-ajastaan erilaisissa kirjakaupoissa ja divareissa sekä Suomessa että ulkomailla. Yksi elämän perusnautintoja on tutkia divarin hyllyjä järjestelmällisesti, yksi kerrallaan, järjestyksessä, hitaasti, kirjoja käteen ottaen, selaillen kaikessa rauhassa, välillä ehkä kauppiaan kanssa jutellen. Siihen menee helposti tuntikausia. Erityisesti entisessä Ervastin divarissa Kallion kaupunginosassa.

Messuilla sellainen ei käy. Divarit ovat kaikki yhdessä röykkiössä ja joka paikka täynnä ihmisiä. Tutkipa siinä hyllyä järjestelmällisesti ja selaile kirjoja, kun vaikeuksia on jo päästä hyllyn viereen. Yritin kyllä mutta en häävisti onnistunut. Paremmin onnistui katsella pienkustantajien uutuuksia. Niihin ei ollut erityisempää tungosta, mikä johtuu ymmärrettävästi erikoistumisesta jollekin tietylle alalle. Myös ruotsinkielisen kirjallisuuden osastoille mahtui helpommin.

Suurten kirjakauppojen ja mediayhtiöiden osastoille en edes yrittänyt mennä. Niiden myymälöihin pääsen kyllä milloin tahansa työmatkallani Töölöstä Kruununhakaan.

Kirjojen ostamisessa Dessulla on pitkään ollut jarrut päällä. Syynä on Dessun huushollin tila. Kaikki hyllyt ovat tupaten täynnä. Uusille kirjahyllyille ei ole enempää sijaa. Jos uusia kirjoja hankkii, vanhaa pitää saada alta pois. Edellisestä tyhjennyksestä on jo vuoden verran aikaa.

Dessu kierteli messukojuja sen minkä ehti ja jos lähelle pääsi, otti ainakin esitteet. Ilmaisia aikakauslehtiä kertyi aika läjä. Monissa kojuissa oli tarjolla karamelli. Niitä Dessu keräsi - mutta vain taskuun. Eeva-lääkärin keväällä esittämät ukaasit pysyivät mielessä, sillä seuraava vastaanottoaika on lähellä. Karamellit tarjotaan vieraille.

Tuttuja kirjamessuilla aina tapaa. Messuista on tullut osaltaan näyttäytymispaikka. Ruoka- ja viinimessuille, jotka pidettiin viereisessä hallissa, Dessu ei mennyt lainkaan. Kirjoissa oli tarpeeksi katselemista - liikaakin.

Ostiko Dessu sitten mitään? Osti kyllä: yhden kirjan ja vaatetavaraa.

Se kirja oli vanha ja paksu, ” Levande svensk dikt från fem sekel” (1947). Hyväkuntoinen klassikko, jota olen etsinyt.

Ne vaatetavarat löytyivät Dekkariseuran kojusta. T-paita jossa komisario Palmun kuva. Iso nippu tyynyliinoja, joissa jokaisessa on nukkumiseen & rikoskirjallisuuteen liittyvä sitaatti: ”Syvä uni” / ”Big sleep” / ”God natt min älskade” / ”Yö vieraassa talossa” / ”Nukkuva kaunotar” / ”Nukkuva tiikeri”. Nämä tulevat pääosin joululahjoiksi ystäville.

Lahjaksi ja myös omaan käyttöön ostin muutaman patakintaan, joissa on komisario Palmu -logo. Luvassa hyvää ruokaa, kun on kunnon välineet.

Ennen joulua lähden kyllä vielä muutamalle ruuhkattomalle kirjakauppa- ja divarikierrokselle.

Kun Kusti polkee

Ensin Suomen Posti muutti nimensä ”virtaviivaisemmaksi”. Uuden nimen onnistuminen on kuitenkin kyseenalaista. Sehän ei edes rimmaa vanhaan lauluun. Kokeilkaa itse:

Kun Kusti polkee / niin Itella kulkee…

Nyt sitten virtaviivainen Itella menettää monopolinsa - kilpailun nimissä tietenkin. Tulee kilpailevia firmoja tekemään samaa kirjeiden ja pakettien jakelua. Kohta on varmaan Dessunkin ovella jonossa kirjeiden ja pakettien tuojia.

Dessu vähän epäilee. Riittääkö jaettavaa monelle firmalle? Kirjeiden määrä on vähentynyt, sillä harva enää kirjoittelee kirjeitä. Laskuja ja mainospostia kyllä riittää.

Dessu ei muista, milloin olisi viimeksi saanut oikean kirjeen. Kortteja tulee silloin tällöin kaukomatkoilla olevilta kavereilta. Ja tietenkin läjä joulukortteja, ei juuri muuta. Sama pätee Dessun itsensä lähettämiin. Viimeksi pistin oikean käsin kirjoitetun kirjekuoren postiin - anteeksi Itellaan - joskus keväällä. Se sisälsi surunvalitteluadressin.

Ei sellaisesta monelle firmalle jaettavaa riitä.

Toista on mainosposti ja laskut. Nekin ovat kuitenkin siirtymässä sähköiseen muotoon. Sen sijaan postimyynti taitaa olla lisääntymässä. Mutta ainakaan Elloksen paketteja ei kanneta kotiin, Dessun itsensä pitää hoitaa niiden jakelu Linnankoskenkadun postista kotiin Töölöntorin nurkalle. Tosin ei niitäkään ole vaivaksi asti ollut. Oli yksi ainoa ja siitäkin pari vuotta. Paketissa oli pyjama. Huono ja ruma, paljon rumempi kuin kuvassa, joka oli Itellan kotiin kantamassa paksussa kuvastossa. Mutta siitä en syytä Itellaa.

¤ ¤ ¤

Dessu ei oikein käsitä loputtoman säästämisen tarvetta - siihenhän kilpailuttamisella pyritään. Miksi ennen oli tässäkin asiassa varaa pitää yllä hyvää palvelua? Postikonttoreita oli joka kylässä ja niissä henkilökuntaa. Nyt useimmat postikonttorit sijaitsevat jossain Valintatalon eteisaulan nurkassa, maaseudulla enimmäkseen naapuripitäjän Valintatalon. 

Längelmäveden kesäkodin posti tuotiin ennen kotipihan tienristeykseen. Hakumatka oli sata metriä. Nyt Fiat Puntolla ajava mies ei tule lähellekään kotiristeystä vaan laatikko piti siirtää yli kilometrin päähän. Tie on hyvässä kunnossa, siitä se ei ole kiinni. Puntomiehellä on kiire.

Dessun lapsuudenkodissa Jyväskylässä Posti-Bertta kulki polkupyörällä. Siinä oli vankka etuteline laukulle. Bertalla oli aikaa pysähtyä juttelemaan laatikoilla odottavien kanssa. Usein hän tuli sisään kahville. Bertan mukaan saattoi laittaa myös lähtevät kirjeet, hän hommasi niihin postimerkit, tarvittaessa kirjekuoretkin. Aina ei tarvittu edes postimerkkiä, jos vastaanottaja asui saman piirin alueella. Muitakin asioita Bertta hoiteli, kävi esim. pyynnöstä hoitamassa apteekkiasiat.

Joulun alla joku kyläläisistä kiersi talosta taloon keräämässä Bertalle lahjarahaa. Yhteistyö pelasi molempiin suuntiin.