Dessua messuttaa

Dessu on aika ronkeli luonteeltaan, kuten vakituiset lukijat ovat joutuneet huomaamaan. Hänelle ei meinaa kelvata mikään. Aina natkuttamassa.

Piirre on epäilyttävä amerikkalaistyyppistä mutkattomuutta arvostavassa nyky-yhteiskunnassa. Dessunkin pitäisi kai ruveta positiiviseksi. Sitä oppisi lukemalla gurujen kirjoittamia oppaita, jotka ovat täynnä myönteistä elämänasennetta tyrkyttäviä mietelauseita ja muuta valoisaa menoa.

Ei se ole pelkkää amerikkalaisuutta. Suomessa sitä väitetään esiintyvän erityisesti suomenruotsalaisilla, joihin Dessunkin verenperintö osaksi suuntautuu. Tutkimusten mukaan valoisa asenne ja sosiaalisuus auttaa pysymään terveempänä ja elämään pidempään. Mikäpä ettei. Kun tanssaamme käsi kädessä juhannussalon ympäri ja laulamme yhteen ääneen, siinä vanhakin jo nuortuu. 

Mutta kyllä muutkin osaavat (tai osasivat?) ihan luonnostaan. Ainakin vanhat stadilaiset, niin kuin Stadin Arska Turtiainen kertoo:

- - Ne meni johonkin strantsuun tai bärtsille
ja pisti semmosen palaan mitä ne sano kokoksi
siihen oli traisattu kaikkia vanhoja botuja
ja krääsäveduja ja muita helvetin risuja
joku skulas haitaria tai jotain ja ne joras
ne piti toisiaan kännästä ja meni piirii - -
kässääks noin vaan tasajalkaa ympäri
ja ne sjungas kaikennäkösiä lauluja 
"Oi jos oisit armahain" ja muuta semmosta
mun mutsi osas niitä kun se oli snadi
mut ny se on unohtanu ne se sano
Ja sitte oli skutsissa joku fogeli
se sano kukkuu kukkuu koko yön
se kukku niin pirusti ett ne luuli et silta repee reva - - 

¤ ¤ ¤ 
Mitä Dessu nyt ronkeloi? Kaikkihan on hyvin, flunssa melkein ohi ja kirjamessut alkamassa. 

Sitäpä Dessu, että menisinkö messuille ollenkaan. Vapaalippu kyllä on, useitakin, mutta vanhasta kokemuksesta epäilyttää. Umpikaupallinen tilaisuus, valtava tungos ja hälinä, tunnelma kuin tivolissa, klovnitkin paikalla. Huono kuuluvuus. Tuttuja siellä kyllä tapaa, mutta niitä tapaa ilman messujakin. 

Miksi menisin messuille, kun Helsingissä on Akateeminen kirjakauppa ja monta kunnon divaria? Niissä minä käyn usein ja viihdyn mainiosti. Akateemisen kahvila on loistopaikka, siellä voi istua hiljaisesti tutkiskelemassa kirjoja tai tavata tuttuja.

En malta olla mainostamatta yhtä mielipaikkaani, joka sijaitsee melkein naapurikorttelissani Töölössä. Se on kansainvälinen divari & kulttuurikamari Arkadia. Harvinainen Helmi Helsingissä, Pohjoisella Hesperiankadulla. Ikkuna kadulle on suuri, ja omistaja Ian Bourgeot nostaa kätensä tervehdykseen ohikulkijalle. Kauppa on erikoistunut kirjallisuuteen, musiikkiin, arkkitehtuuriin, historiaan, elokuvaan, kuvataiteeseen ja muotoiluun. Kaiken aikaa on myös teematilaisuuksia ja taide-esityksiä. Paikka syntyi vasta pari vuotta sitten, mutta siitä on tullut melkoinen kulttuurikeskus. Suosittelen jokaiselle Töölössä kävijälle.

Tässä nettiosoiteet, joista saa käsityksen paikan luonteesta:

www.arkadiabookshop.fi 
www.arkadiabookshop.fi/blog/

¤ ¤ ¤ 
Kyllä Dessu luultavasti leppyy ja menee sinne kirjamessuille, kuten aina ennenkin, mutta positiivisuusoppaita en kyllä osta.

Ongelma vai ei?

Dessu luki lehdestä uutisen, että Italiaan tulee nyt kuri ja järjestys. Jo on aikakin.

Uutisen mukaan toimeen ryhdytään ensin kaupungissa nimeltä Castellammare

di Stabia, ja sieltä sen on tarkoitus valtakunnan kaikkiin osiin. Tositoimiin ryhtyy aluksi konservatiivinen kaupunginjohtaja Luigi Bobbio. Dessutom toivottaa hänelle onnea ja menestystä.

Nyt nimittäin kielletään ”erittäin lyhyiden vaatteiden” käyttö julkisilla paikoilla. Kiellon rikkomisesta mätkäistään 500 euron sakko. Oikein!  Tonnikaan ei olisi liikaa.

Sakonuhka koskee tulkintojen mukaan erityisesti minihameita, napapaitoja, korkokenkiä ja paljastavia farkkuja ja muita ”provokatiivisia” vaatekappaleita. 

Virallisen päätöksen lisäksi kaupunginjohtaja on päättänyt kieltää jumalanpilkan ja jalkapallon, jälkimmäisen tosin vain yleisissä puistoissa.

¤ ¤ ¤ 

Dessu kävi Roomassa pari viikkoa sitten ja havaitsi henkilökohtaisesti ongelman. Kaupungin kulttuuriaarteet tahtoivat jäädä vähälle huomiolle, kun katse eksyi harharetkille. Erityisesti haitta korostui Espanjalaisilla portailla, mutta Piazza Navona oli myös paha. Puhumattakaan Vatikaanista - edes paavia ei olisi huomannut jos olisi vastaan tullut.

Dessu on tullut ymmärtämään, että Italiassa kaikki, pääministeriä myöten, ovat joutuneet vaikeuksiin niukkojen vaatekappaleiden vuoksi. Lehdissä on kerrottu ikävistä pääministeriä kohdanneista mielenhäiriöistä.

Jalkapallo-ongelman Dessu olettaa korostuneen erityisesti Milanon seudulla. Eiköhän elämä yleensä ja pääministeri erityisesti rauhoitu, kun pannaan kielto päälle, mahdollisimman laajasti.

¤ ¤ ¤ 

Entä Suomi? Pitäisikö täällä seurata vanhan kulttuurimaan esimerkkiä?

Dessu kulki Aleksanterinkatua ja sattui poikkeamaan sisään siitä ovesta, josta ennen mentiin Kansallis-Osake-Pankin pääkonttorin suureen saliin. Siellä ei enää ole pankkitoimintaa vaan vaatekauppa. Siellä myytiin napapaitoja. Asiakkaat olivat ilmeisesti niitä kuuluisia pissiksiä. Niin katoaa maallisen mammonan kunnia (vaikka ei Dessu sitä pankkimeininkiäkään erityisemmin kunnioittanut.

Kyllä ne lyhyet vaatteet tännekin ovat tulleet, tulivat jo 60-luvulla, Dessu muistaa kyllä lukioaikansa kaunottaret minihameissaan. Miten voisinkaan unohtaa. Mutta ei niitä täällä tarvitse kieltää, sillä pääministerikin on vaihtunut. Ei ongelmaa.

Ketkuta ja jyrää

Viime viikolla flunssan kynsissä kituessaan Dessutom pyrki terapoimaan synkeää sieluaan taantumalla lapsen tasolle. Siis ihan vapaaehtoisesti, vailla häpeän tai nolouden tuntemuksia.

Regressioaikeeni ei tarkoittanut, että olisin ryhtynyt leikkimään autoilla tai pelkäämään pimeää tai ampumaan ritsalla, eikä sitä, että olisin hakenut pihalta tyttöjä, joiden kanssa alkaisin leikkiä lääkärileikkejä. Eikä edes sitä, että olisin ostanut kinuskia tai nallekarkkeja ja ahminut niitä suun täydeltä.

Mutta sitä se tarkoitti, että kaivoin kirjahyllyjeni perukoilta lapsuuteni aikaisia kirjoja, joita on tallella.

Ei niiden kanssa suuria elämyksiä syntynyt. Aikamatka eteni kohti murrosiän tavaroita, ja silloin eteeni ilmestyivät äänilevyt. Niitä on paljon tallella. On myös toimiva levysoitin.

Sieltä löytyi tehokasta sielun terapiaa. 

Tämän keinon olen kokeillut ja hyväksi havainnut ennenkin, entisten flunssien, kremppojen ja muiden matalapaineiden lieventäjänä. 

Olo parani heti, kun sain soimaan suurimpia aarteitani 60-luvun loppupuolelta. Tällä kerralla vuoroon tulivat:

Beatles, Abbey Road
Procol Harum, Procol´s Ninth
Jethro Tull, Aqualung
Cream, Disraeli Gears
Wigwam, Hard N´Horny 
Blood, Sweat and Tears (1968)
Moody Blues, Nights in White Satin

Nämä kaikki ovat minulla LP-levyjä, vanhaa vinyyliä, oikeita kunnon esineitä, isokokoisia. Niissä on kunnon pahvikotelo, kansikuva ja takakannen tekstit.

Tuntuu, että nykyaika menettää jotain merkittävää, kun LP-levyjä ei ole. CD-levyissä on kansikuva mutta ei samaa käsituntumaa kuin isossa pahvikotelossa. MP3-soittimessa ei ole mitään jäljellä (on Dessulla sellainenkin, ja Dessu arvostaa sen kätevyyttä!)

Dessu on Beatles-sukupolvea, herääminen uuteen aikaan tapahtui 1964 13-vuotiaana. Radion Kaleidoskooppi, Kahdeksan kärjessä ja Veijalaisen Pop-radio aiheuttivat massiivisen reaktion, jonka jälkiseuraukset jatkuvat vieläkin.

Vanhempien sukupolvi tyrmistyi ja reagoi enimmäkseen kielteisesti, ainakin siihen asti kun tuli Yesterday. Siinä kohdassa moni äiti heltyi.

Vielä vanhempi sukupolvi ei ymmärtänyt lainkaan, mistä oli kysymys, kun 50-luvulla tulla tupsahti rock. Siitä oheinen teksti, jonka Dessu löysi Seura-lehdestä selatessaan kesäkotinsa ullakon loputtomia aarteita. Tuli häpeän ja nolouden tuntemuksia, toisin kuin omasta synkeän flunssasielun terapoinnista.

Nämä Creamit ja muut nostivat esiin hyvinkin nautinnollisia muistikuvia nuoren miehen näppyläisimmiltä mutta muutoin viriileimmiltä vuosilta. Sellaisissa tunnelmissa flunssakin äkkiä tokenee.

(Klikkaamalla kuva suuremmaksi!)