Reissussa rähjääntyy

Dessutom ilmoittautuu palanneeksi reissusta kotiin Töölöntorin kulmalle. Reissussa tunnetusti rähjääntyy, tällä kerralla niin kävi epätavallisen voimallisesti.

Syynä ei kuitenkaan ollut ylenmääräinen päihdyttävien juomien nautiskelu vaan flunssa, jonka alkuoireet olivat havaittavissa jo viikko siten. Mainitsin blogissani ”Tärkeintä on touhu” (15.3.) saaneeni nuhan tuliaiseksi Raaseporin seminaarin yösaunan lumihankiperformanssista.

Ystävälliset lukijat ohjeistivat nuhan torjuntaa perinteisillä menetelmillä: villasukkaa, viinimarjamehua, hunajaa ja vaikka mitä olisi pitänyt ottaa avuksi. Minä hölmö en ottanut mitään kun luulin, että pieni nuha menee itsestään ohi.

Ei mennyt.

Jyväskylän reissulla olin aluksi aivan kunnossa, ja pariskunta saatiin asianmukaisesti vihityksi. Siviilivihkimiseen ei mainittavia seremonioita liity, toimitus oli karun asiallinen. Sen jälkeen kokoonnuimme pienellä porukalla paikalliseen paremman tason ravitsemusliikkeeseen päivälliselle. Sen jälkeen seurueen väki hajaantui omille teilleen.

Dessutom hajaantui muutaman nuoruusvuosiensa kaverin kanssa kahden kapakan kierrokselle. Yliopiston portilla sijaitsevat Ruthin ja Sohvin ravintolat olivat aikoinaan Dessutomin kantapaikkoja. Eivät valitettavasti ole enää samanlaisia kulttuurikapakoita, kaupallisuus on vaatinut linjanmuutoksen, huonoon suuntaan. Niin näyttää käyvän kaikkialla.

Yökortteeri oli sovittu vanhan luokkatoverin luokse. Sunnuntaina aamulla flunssa alkoi yltyä. Junamatka Helsinkiin oli epämiellyttävä, mutta syy ei tällä kerralla ollut VR:n, sillä aikataulu piti. Kotiin päästyäni oli jo kuumetta ja otin Buranaa. Muutaman tunnin nukkuminen helpotti oloa. Villasukat löytyivät, viinimarjamehua ei.

Soitin Vuoronvarausliiton päivystykseen ja ilmoittauduin sairaaksi ainakin kolmeksi päiväksi. Huomisen aion viettää sängyssä peiton alla, paitsi että jossain vaiheessa yritän jaksaa mennä Töölöntorin Alkoon ostamaan rommia. Kuuma rommitoti on paras tuntemani rohto tähän tautiin.

Sattuipa kerran...

Dessutom poikkesi Kustaankartanon vanhainkodissa tervehtimään tätiään tämän 89-vuotispäivänä. Tädin muisti ulottuu kauas menneisyyteen, ei niinkään lähelle nykyaikaan. Ja juttua riittää. Tässä yksi henkilökohtaisesti kiinnostava tarina, jota en muista aikaisemmin kuulleeni.

¤

Aune-sisko oli kesällä 1946 pikkupiikana Takasen talossa.

Kerran kun Aune oli navetassa lypsämässä, talon seitsenvuotias villiluonteinen Vilho-poika tuli siihen touhuamaan. Kohta Aune ihmetteli, miksi lehmät tulivat niin hermostuneiksi.

Sitten Aune huomasi, että Vilho oli sitonut kaksi lehmää häntäkarvoista yhteen. Lehmät hermostuivat kun eivät voineet huiskia hännällään. Aune komensi Vilhon ulos navetasta.

¤

Myöhemmin illalla tuvassa talon emäntä komentaa poikansa pois häiritsemästä töitään. Käskee poikaa menemään vaikkapa navettaan.

Vilho sanoo, että Aune-piika kieltänyt häntä olemasta navetassa.

Emäntä toruu Aunea: ”Vilho on tämän talon poika ja saa olla kotonaan missä tahtoo.”

¤

Rengit kantoivat korennolla tupaan ison saavillisen vettä. Saavin paikka oli seinustalla kaappien alla. Vilho kurkotteli ottamaan jotakin kaapista mutta ei ulottunut. Hän kiipesi seisomaan vesisaavin laidalle mutta putosi vahingossa kaulaa myöten veteen.

Emäntä suuttui Vilhon vahingosta.

Siihen Aune huomautti viattomalla äänellä: ”Mutta Vilho on tämän talon poika ja saa olla missä tahtoo.”

Emäntä loukkaantui Aunelle tämän viisastelusta. Aunen olo talossa käy hankalaksi. Isäntä joutuu selvittelemään riitaa. Kun asian tausta hänelle selviää, isäntä ostaa Aunelle lepyttelylahjaksi pukukankaan.

Siitä kankaasta tehtiin oheisen kuvan juhlapuku.

Seuraavana kesänä Aune meni tämä puku päällä tansseihin ja tapasi siellä nuoren komean miehen, jonka kanssa meni naimisiin parin vuoden seurustelun jälkeen. Siitä meni pari vuotta, kun hän synnytti pojan, jolle annettiin nimeksi Roope Einari.

¤ ¤ ¤

Dessutom on huomenna perjantaina lähdössä junalla lapsuutensa kotiseudulleen Jyväskylään osallistumaan kutsuttuna vieraana juhlaan, josta kahdessa edellisessä blogikirjoituksessa on ollut puhe.

Palaan näppäimistön ääreen kunhan ehdin. Toivotan lukijoilleni suloista viikonloppua.

Vaimolle opiksi ja hyödyksi

Kuten eilisestä blogistani kävi ilmi, Dessutomin suuressa suvussa on käynnissä romanssi, joka johtaa kahden varttuneessa iässä olevan henkilön avioliittoon. Roope esittää onnittelunsa vaikka tietääkin, ettei kumpikaan osapuoli tätä blogia lue. Eivät ole tietokoneihmisiä. Siksi Roope aikoo olla paikalla hääjuhlassa Jyväskylässä ja esittää onnittelunsa siellä henkilökohtaisesti, ilman koneiden ja kuvaruutujen välissä oloa.

Eilen esittelin häälahjan romanssin maskuliiniselle osapuolelle. Se on kirja, josta aviomies saa opastusta, kuinka kesyttää pahansisuisen vaimonsa. Uskoakseni hyvin tarpeellinen kirja.

Tänään esittelen häälahjan romanssin feminiiniselle osapuolelle, serkulleni. Sekin on kirja. Siinä vaimo saa opastusta taitoon, joka saattaa vähentää pahansisuisuutta ja lepyttää aviomiestä. En tiedä, hallitseeko serkkutyttöni tämän taidon entuudestaan. Ehkä hän on mestari kirjassa kuvatulla alalla.

Muutama näyte opiksi ja hyödyksi kaikille.

”Yleensä suutelevat pohjoismaiden naiset kolmen - neljänkymmenen ikäisinä kauneimmin. Etelämaissa taas on raja kymmenen - kaksitoista vuotta alempana. Sydämmellisemmin tekevät he sen varmasti. On tunnettua että onnettomat naiset suutelevat verrattomasti jopa vanhuudessaankin, jolloin muut pitävät mansikoita kerman kera, tai hyvää kahvia parmpana.


Nainen on suudellessaan impulsiivinen; hän toimii mielijohteesta, haluaa sentähden vielä enemmän sanoa ja enemmän pettää kuin mies. Sentähden on naista huultensa toiminnan perusteella vaikeampi arvostella kuin miestä, joka on avomielisempi. Tätä ei pitäisi naisten koskaan unhoittaa.


Suudelma on kuin teko, jolla voidaan sanoa kaikki ja salata kaikki, jos sen vain taitaa suutelija. Epäilemättä ovat naiset tällä alalla paljon kokeneempia ja voidaanpa puhua miltei ”suudelma kultuurista”, minkätakia on ymmärrettävää sekin, että kaikki naiset eivät suutele yhtä kauniisti ja tarkoituksella. Niinpä eräät työntävät hampaansa partnerinsa s. o. vastapuolensa suuhun, jos mahdollista, eikä sitä vastaan niin kovin ollakaan (kunhan ne vain ovat kunnolla puhdistettu!) mutta esteettistä se ei kylläkään ole. Eräät työntävät käsin miespuolta torjuvasti etäämmälle, aivankun he eivät suudelmasta suuria välittäisikään, mutta niin asian laita ei ole.


Kysymykseen, minkä maan naiset suutelevat kauneimmin, ei suinkaan ole helppo vastata, sillä paitsi eräitä likaisia raasseja ja tshukstheja, jotka suutelemisen sijasta hierovat neniään vastakkain (mikä epäilemättä johtuu heidän kotimaansa kylmästä ilmanalasta) koettavat kaikki kansat suudella mahdollisimman suurella tunteella ja hellyydellä. - -

Jaappanitar, joka pitää elämänsä tarkoituksettomana, jollei voi pyhittää itseään jollekin miehelle, saattaa olla maailman miellyttävin olento, mutta suudella hän ei osaa. - -  Hyvin paljon suutelevat venakot suutelevat kuin lapset läiskähtäen ja vetisesti. - -   Kreikatar jättää sellaisen vaikutuksen kuin söisi luumuja. Hän siirtyy suupielestä toiseen ja lopuksi nielaisee. - -


Elämän haluisen suomalaisen naisen sydän ei ole huulilla, hän on kuin muilla mailla suudellessaan, niin vaistomainen, olematta teennäinen, hänen suudelmansa useimmiten on. - -

(Molemmat esittelemäni kirjat ovat löytöjä C. Hagelstamin antikvaarisesta kirjakaupasta)