Pääsetkö koskaan eläkkeelle?

Pääministerimme on taas vauhdissa. Hän vaatii suomalaisille neljää työvuotta lisää ennen eläkkeelle pääsyä.

Pääministeri ei siis kerralla uskonut, ettei sellaisesta tule mitään. Suomalaiset eivät suostu, mitä ylhäältä määrätään. Onnistumiseen tarvittaisiin Koskelan karismaa, ei Lammion komentelua.

Pääministeri näyttää käsittävän asian härkätaisteluksi ja oman roolinsa sen mukaiseksi. Optimistina on hyvä elää: ehkä härkä ei tällä kerralla hyökkääkään.

¤

Joku hyväkäs vaati tänään lehdessä lasten kesäloman lyhentämistä yhteen kuukauteen. Sillä keinoin saataisiin kouluvuodet valmiiksi vuotta aikaisemmin ja työelämä käyntiin nuorempana. - Taitaa olla elinkeinoelämän etuja ajavan puolueen idea. Kaikki pitäisi muka alistaa talouden tarpeisiin - koko suomalainen kulttuuri ja elämänmuoto. Silti kansa äänestää vaaleissa sitä puoluetta, sillä se käyttää taitavaa mainostoimistoa.

¤

Dessutom laskee, ettei eläkeiän nosto ehdi koskea häntä itseään, vaikka kuinka meuhkaisivat. Aion jäädä eläkkeelle vuoden 2012 puolivälissä. Silloin ei pääministerinä ole tämä nykyinen vaan luultavasti Väyrynen tai Katainen.

Mitäpä siis asia oikeastaan minulle kuuluu, kun se ei vaikuta minuun. Minun jälkeeni saa tulla vaikka vedenpaisumus.

Silti pistän hanttiin. Ihan periaatteesta. Olenhan vanha radikaali.

¤

Pääministeri sai vuosi sitten aikaan melkoisen mylläkän samassa asiassa. Silloin hän sai Rukan lumilla hiihdellessään idean.

Minkäpä ihminen ideoilleen voi, niitä voi pälkähtää päähän kenellä tahansa. Mutta viisaampi jättäisi ne kertomatta, ettei saisi nenilleen.

Dessutom sattui löytämään hyvän sitaatin:

”Hiihtäminen on verraton harrastus pääministerille. Tunturissa oppii kaatumaan tyylikkäästi.”

Tiedätkö tai osaatko arvata, arvoisa lukijani, kuka kirjoitti näin tarkasti tulevaisuuteen näkevän ilkeyden? Vihje: sitaatti on yli kolmen vuosikymmenen takaa.
Vastaus seuraavassa blogissani.

Avarat kaula-aukot

Dessutom ei tunnusta ostavansa iltapäivälehtiä kovin usein, mutta lööppejä hän tietysti näkee joka päivä. Niistä ei pääse. Mutta huono asiakas olen. Minulle riittää kolme kotiin kannettavaa sanomalehteä: Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet ja Aamulehti. Joskus takavuosina Aamulehden tilalla oli lapsuuden kotipaikkani Keskisuomalainen. Se kuitenkin tuputti Keskustapuoluetta joka käänteessä - siihen ärsyynnyin.

Iltapäivälehtien lööppitutkimusta amatööripohjalta olen harrastanut kauan. Tilastoa en ole laatinut mutta ns. perstuntumalla voin väittää, että lööppi- / etusivutyyppejä on kaksi.

Ensimmäinen on skandaali. Mikä tahansa kelpaa, kunhan joku julkisuudessa esiintynyt ja nimeltä tunnettu henkilö vähänkin antaa aihetta revittää otsikoita.

Toinen on avara kaula-aukko. Jos skandaalia ei ole löytynyt, pääsemme kurkistamaan tissivakoon. Tämä pätee erityisesti viikonlopun lukemistoihin.

¤

Ilmeisesti sellainen myy, kyllä he tietävät siellä markkinointiosastolla. Ihmettelen vain, että miehillekö näitä lehtiä myydään. Eivätkö naiset ole kohderyhmä? Eikö välillä pitäisi olla paidattomia poikia? Ilmeisesti ei.

Vuoronvarausliiton pääkonttorin kahdeksannen kerroksen lounashuoneessa selailen silloin tällöin Ilta-Sanomia. Vaikutelma on, että ei kannattaisi, joitakin kolumneja lukuun ottamatta. Sen sijaan lehden nettiversiota tulee katsotuksi lähes päivittäin. Ei kannattaisi sitäkään, mutta kun ilmainen on.

¤

Jotakin perustavaa evoluution ilmiötä nämä lehdet lööppeineen toteuttavat. Kai se on alkeellisen biologian kaupallista soveltamista, että kurkistukset kaula-aukoista laukaisevat uteliaisuuden nähdä enemmänkin, ja siinä toiveessa lehti ostetaan. En voi kiistää omalta kohdaltanikaan, että välinpitämättömästi alkanut vilkaisu pysähtyy havaitessaan lööpissä paljasta pintaa.

Sama vaikutus on ilmeisesti sanalla seksi, jos se on isolla lööpissä vihjaten skandaaliuutiseen. Parasta tietysti olisi, jos sekä sana että kuva olisivat esillä. Silloin myynti tavoittelisi ennätyksiä.

Kauppalehti ei näy sensaatiolööpeissä, mutta siellä oli aikoinaan vetonaulana ”kolmossivun tyttö”. Se jouduttiin lopettamaan - ilmeisesti tasa-arvouskottavuuden vuoksi. Iltalehdessä tyttökuva jatkuu mutta on siistiytynyt.

”Laatulehdet” eivät tällaisia syöttejä julkaise, mutta jonkinlainen paniikki niissäkin on havaittavissa. Sisällön keventäminen on ilmeisesti menestyksen pakko. Maailmalla on pelottavia esimerkkejä laatulehtien talousongelmista.

Helsingin Sanomissa keventäminen painottuu viikkoliitteeseen. Siinä jyllää reipas puberteettinen ote ja provosoiva härnääminen. Välillä oikein raikas, välillä huono. Sanomalehden puolella keventäminen on varovaista, niin pitääkin. Lauantaisin tulee kuitenkin sivu viihdejulkisuutta. Ja eivätkö ne voisi jo vähitellen lopettaa vuosikausia jatkunutta vitsiään henkilöhaastatteluissa. Pitääkö joka haastatteluun ympätä se hemmetin kysymys ”Maksalaatikko - rusinoilla vai ilman”?

Hufvudstadsbladet huolestuttaa eniten. Tabloid-formaattiin siirtyminen ei sinänsä tuottanut pelättyä iltapäivälehtimäisyyttä. Mutta lehden julkisuushakuinen tähtitoimittaja revittelee seksi- ja muilla skandaaleilla aivan sensaatiolehtien tyyliin. Tarvitseeko kituva suomenruotsalainen media todellakin sellaista selviytymisstrategiaa?

¤

Dessutom avasi äsken Ilta-Sanomien nettilehden. Siellä oli seuraavat otsikot.

Carla Bruni hätkähdytti ilman rintaliivejä.
Madonnan alastonkuvaa kaupataan. Katso kuvat.

Tulipa ohimennen vilkaistuiksi.

En pudonnut katolta

Dessutom vietti pitkän viikonlopun kesäkodissaan Pirkanmaalla lumikinosten seassa. Reissusta tuli pidempi kuin lähtiessä suunnittelin, mutta mikäpä kiire tässä on.

Työt Helsingissä ehtii kyllä tehdä myöhemminkin tai sitten jättää kokonaan tekemättä. Ei sitä luultavasti kukaan huomaa. Ei maailma yhteen venähtäneeseen viikonloppuun kaadu - ja jos kaatuu, joutaa mennäkin. Työhuolia en mukaan ottanut. Miten se menikään se tunnettu renkutus: ”Älä sinä huoli tyttö nuori / paljonkos kyyneleet hyödyttää / eivät ne surut suremalla lopu / on tanssi ja laulu tärkeämpää.”

Saisikohan tuohon riimiteltyä rytmin säilyttäen kahteen kohtaan uudet sanat: ”setä vanha” ja ”lumityöt ja saunominen” tai jotain vastaavaa? Tällaisena travestiana se kuvaisi onnistuneesti matkaani.

¤
Perjantaiaamusta maanantai-iltaan olin täydellisessä uutispimennossa, joten pääsin helpolla olympialaisten aiheuttamasta ähkystä. Uskon vakaasti, että television, radion ja sanomalehden puuttuminen urheilukilpailujen aikana edistää terveyttä. Jälkeenpäin selatut viikonlopun sanomalehdet sen sijaan antavat mahdollisuuden jälkiviisastelulle, ja sekin on tunnetusti terveellistä.

Ihan täydellistä vapautusta urheilumediasta en kuitenkaan itselleni sallinut. Kesäkodin ullakolle on varastoitu menneen maailman aikakauslehtiä. Pinoista sattui käteen Urheilun Kuva-aitta -niminen lehti vuodelta 1960. Aiheena oli Rooman olympialaiset. Tätä ruskeasävyistä aviisia luin kiinnostuneena aamiaispöydässä, tuoreen sanomalehden puuttuessa.

Suomalaissankareita olivat mm. Eugen Ekman voimistelussa ja Eeles Landström seiväshypyssä. Maailmantähtiä olivat Wilma Rudolph, Abebe Bikila ja Armin Hary. - Mielenkiintoinen lehti, voitti takuulla päivän uutistarjonnan eikä pieni 50 vuoden viive tuntunut miltään.

¤

 Naapurin Eero oli aurannut traktorilla tien, joten pääsin autolla lähelle pihaa. Samoin polku rantasaunalle oli aurattu. Lapiohommia tarvittiin sekä päärakennuksen että saunan portailla. Ovia ei olisi muutoin saanut auki, sillä lunta oli portailla paljon. Onneksi olen jo vuosikymmeniä sitten hoksannut jättää syksyisin lumilapion kiikkumaan naulaan saunan seinälle. Jos se olisi sisällä varastossa, sitä ei saisi sieltä esiin ja ovet jäisivät avaamatta.
Lapiota tarvitsin myös polun avaamiseen pihan perälle käymälään. Sinne ei traktorilla pääse rikkomatta omenapuita ja marjapensaita. Se on iso urakka, sillä mainittu rakennus on tullut pystytetyksi kauas. Lumityön merkitystä ei tainnut tulla otetuksi huomioon rakennuksen paikkaa päätettäessä.

Lumien lapioiminen katoilta oli sekin rankkaa tällaiselle kaupungin velttoon elämään tottuneelle laiskimukselle. Rakennuksia oli kolme, muut saivat jäädä. Putoamisvaaraa torjuin savupiippuun kiinnitetyllä köydellä, mutta sekin tuntui liioittelulta. Rakennukset ovat sen verran matalia ja lumikinos sen verran paksua ja pehmeää, että kyllä sieltä olisi voinut vaikka hypätä.

Iltaisin saunottiin, maisteltiin mallasjuomia ja puhuttiin levottomia. Tai siis Eero puhui, hän on niitä miehiä. Pari muutakin naapurin äijää tuli mukaan saunaan lauantai-iltana. Eero hakkasi tuuralla avannon ja niinpä minunkin tuli taas harrastetuksi avantouintia, tällä kerralla Längelmävesi-nimisessä järvessä. Edellinen oli Näsijärvessä, kuten aiemmassa blogissani kuvasin.

Avantouinti on rankka laji. Näsijärvessä tammikuussa uin polvia myöten. Tällä kerralla edistyin vieläkin syvemmälle. Lopetin uimisen vasta, kun eräs tuntoaistiltaan erityisen herkkä vartalonosa, jonka nimen jätän tässä häveliäisyyssyistä mainitsematta, uhkasi kastua. - Mihin vielä etenenkään, jos avantouintirohkeuteni tätä vauhtia kehittyy! Ensi kerralla ehkä jo napaa myöten.