[jatkuu]
Kommentteja Töölöntorin blogiin on tullut 15 vuodessa yhteensä 3580. Niistä 665 on kuitenkin jäänyt julkaisematta roskapostisuodattimeen. Lisäksi olen itse heittänyt sioille kaikki rasismijutut ja muut öyhötykset. Semmoisia en siedä täällä ollenkaan.
Kommentteja tuli alkuvuosina paljon, nykyisin vain vähän. Vain muutama vanhoista blogiveteraaneista jaksaa vielä pistää postia. Arviolta viitisentoista alkuvuosien aktivistia näyttää kokonaan kadonneen lukijakunnasta. Ainakaan heistä ei vuosiin ole enää kuulunut mitään. Tai sitten he vain lukevat hiljaa mutta eivät enää kommentoi.
Syy kommenttikatoon on yksin minun. Olen itse maailman huonoin antamaan palautetta, ja vuorovaikutustahan tämän olisi hyvä olla. Kukapa viitsii loputtomiin kirjoittaa kommentteja Dessulle, joka ei itse juuri koskaan saa pistetyksi mitään palautetta blogikavereittensa kirjoituksiin. Ja kovin hitaasti vastaa itse saamiinsa kommentteihin. Nytkin on yksi toissapäivältä vielä vastaamatta.
Pahoittelen tilannetta – ei se ylimielisyyttä ole. Luen koko ajan täällä kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä kirjoituksia, ja moniin minulla olisi paljonkin ajatuksia sanottavana. Liiankin paljon – siinä se kirjoittajalaatuni ominaisuus taas on. Kommenttiteksti lähtee virtaamaan, laajenee ja rönsyilee ja vaatisi tiivistämistä. Ei sellaista voi lähettää. Ja sitten kohta tilanne on ohi, kun tulee uusi ajatuksia herättävä teksti.
Kielikello-lehti järjesti muutama vuosi sitten lukijakilpailun, jossa vastaajia pyydettiin täydentämään lause ”Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin - - - .”
Finaaliin selvisi neljä vaihtoehtoa: 1) . . kuin huvipuisto ilman ranneketta. 2) - - kuin pallo joka ei pomppaa. 3) - - kuin puolukkahillossa purjehtisi. 4) - - kuin aamu ilman kahvia.
En muista, mikä voitti. Itse äänestin kakkosta. Se kuvaa hyvin tunnetta, kun palautetta ei tule.
Tilastokäyrä näyttää hyvin Töölöntorin blogin koko historian. Siellä on muutamia huippukuukausia ja säännöllisesti toistuvia notkoja. Notkot ovat kesäkuukausia, jolloin pidin lomaa Längelmävedellä enkä kirjoittanut mitään. Kolmena 20-luvun kesänä pistin blogin kokonaan lukkoon kaikilta kävijöiltä, koska häiriköitä alkoi kertyä riesaksi asti. Se tepsi hyvin.
Toivotan lukijoille entistäkin onnellisempaa uutta vuotta.
7 kommenttia:
Hauska ajatus tuo puolukkahillossa purjehtiminen. Hyvää alkavaa vuotta, innoittavia lukuhetkiä ja ajatusten säkenöinitä.
Minä ehkä valitsisin tuon kahvivertauksen tilanteeseen, jossa blogijuttuun ei tule kommentteja.
Eipä tule minunkaan aina kommentoiduksi, vaikka luen kyllä blogiasi säännöllisesti.
Hyvää, onnellista uutta vuotta, kivoja luku- , ajattelu- ja kirjoitushetkiä!
Kommentoijista ajattelen, että jotkut tulevat rupattelemaan, toiset esiintymään, mutta sitten on kolmansiakin, harvinaisia, sellaisia, jotka ottavat kiinni ja alkavat tanssittaa. Kyse ei oikeastaan ole tangotaidoista vaan tietynlaisesta vakavuudesta. Voisi sitä intohimoksikin kutsua. Tangoihmiset eivät yleensä kommentoi, koska ruusu suussa elämä voi käydä raskaaksi.
Pidän sinua potentiaalisena tangotapauksena.
Yksin kirjoittamisessa on lukuisia hyviä puolia, mutta yksi on vähän huono: muisti. Kun vain harhailee yksinään sielunsa pimennossa, ei enää muista, missä on jo käynyt ja mitä puhellut, koska lakkaa välittämästä siitä, ymmärtääkö kukaan. Muistin jokin osa lienee kytketty palautteeseen. Toisaalta se palaute myös vaikuttaa siihen, mihin suuntaan seuraavaksi lähtee. Tiedä sitten, onko se etu vai haitta.
Luen säännöllisesti, kommentoin harvoin. Kylläistä vuotta 2025! Marita
Kiitän toivotuksista. Ne kertovat tärkeän tiedon blogin lukijoista. Erityisesti ilahduttaa viesti oman lukulistani tarkimmin seuratuilta blogisteilta.
Marjatta M on vakiinnuttanut luottamusasemansa kirjoittajana, joka eläytymistaitoisilla kirjaesittelyillään johdattaa minut kirjoittamaan muistikirjaani sellaisten uusien kirjojen nimiä, jotka päätän lukea. Minun luottosuosittelijaksi ei ihan vähäisillä näytöillä pääse. - Privaattielämän kuvat ja kirjoitukset ovat myös poikkeuksellisen eläytymistaitoisia.
Ainon blogi on opastamut minut vieraille alueille. Pääpaino on sellaisessa vanhemmassa (lasten- ja nuorten) kirjallisuudessa, jota tunnen huonosti mutta joka kiinnostaisi tuntea paremmin. Parempaa opasta on vaikea kuvitella.
Teepussin blogi on melko tuore löytöni. Luin heti kaikki saatavilla olleet vanhat tekstit ja harmittelin, ettei vielä vanhempiin ole enää pääsyä. Olen ihmetellen pannut merkille, että Teepussin kirjoittaman lyhyenkin tekstin lukeminen kestää aina niin kauan. Se on sellaista tekstiä, josta lukijan ajatus heti karkaa liitämään omille teilleen saamistaan virikkeistä. Ei niitä oikein mitenkään osaa kommentoida, niitä voi vain makustellen ottaa vastaan. Mestarikirjoittajan merkki.
Tuo tangovertaus hykerryttää. Sen varassa elän monta päivää hymy toisessa suupielessä.
minulle on olemassa aika ennen ja jälkeen. pitkän aikaa kirjoitin blogia takakireästi ja äkeästi, nyt yritän kirjoittaa niin, etten tieten tahtoen loukkaa tai purnaa. ennen seurasin statistiikkaa ja kävijöitä neuroottisen tarkasti, nyt en edes muista koska olisin viimeksi vilkaissut konehuoneen puolelle. ennen mietin hermostuneena sitä tykkääkö ja kommentoiko joku. nyt ajattelen että kirjoittaminen ilman palautetta sopii minulle. ihmiset tulevat luonnostaan jos ovat tullakseen. on ihanaa, jos löytää samaistumispinnallista sielunveljeyttä.
Lähetä kommentti