Viisumia hakemassa

Dessulla oli tänään asiaa Ludviginkadulle. Menin hakemaan viisumia.

Kohdemaa ei ollut Venäjä eikä muukaan perinteinen viisumimaa vaan Ankkalinna. Päivälehti-museossa on avattu näyttely Aku Ankan kunniaksi tämän saavuttaessa eläkeiän. Yksi osa näyttelyä on kone, joka hakemuksesta myöntää viisumin päivänsankarin kotikaupunkiin.

Minullekin myönnettiin. Turvaluokitukseen tarvittava henkilötarkastus ei tosin ollut turhantarkka. Hakijalta kysyttiin sukupuoli ja etunimi, ei muuta. Viisumikone otti valokuvan hakijasta.

Hiukan epäilin, mitä viisumikone tuumaa etunimestäni. Ankkalinnassa kun asustelee myös kuuluisa kaimani, joten sekaantumisvaara on ilmeinen. Tuumin, olisiko parempi antaa koneelle kastetodistukseen kirjoitettu alkuperäinen etunimeni, joka on Robert. Päätin kuitenkin pysytellä vakiintuneessa etunimessäni, sillä kastenimellä minua ei tunne kukaan.

Kun kone sitten printtasi viisumini, siinä oli kaksi yllätystä. Kone oli harjoittanut luovaa byrokratiaa ja antanut minulle uuden sukunimen ja uuden ammatin. Valokuva on hieman epätarkka, sillä siinä ei näy, että minulla on silmälasit ja parta. Rusettia en käytä. Muutoin kuva on melko onnistunut. Se muistuttaa kohtuullisen paljon tämän blogin yläkulmaan sijoittamaani kuvaa. Molemmissa on käsi kohoamassa luonteenomaiseen asentoon ja askel on jämerä. Kuva kelpaa.

Henkilön luonnehdinta ei ole hullumpi, jos jätetään väärä ammatti huomiotta. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen.  (Viisumin saa suuremmaksi klikkaamalla)

* * * 

Aku Ankka on ajankohtainen muutoinkin kuin 60-vuotisjuhlansa vuoksi. Kohta on vaalit ja hän saa taas paljon ääniä. Hän olisi ilmeisesti tullut viime vuosikymmeninä valituksi jokaisessa eduskuntavaalissa, jos olisi ollut ehdokkaana. Valitettavasti hänelle annetut äänet on hylätty. Aikamoista pikkusieluisuutta valintalautakunnilta! Jään vaan miettimään, minkä puolueen Aku valitsisi, jos ehdokkaaksi ryhtyisi. Ei ainakaan kepulainen eikä kristillinen. Ehkä demari.

Kun katselen blogini vasenta saraketta kohdasta "Liity Dessun blogin lukijaksi", huomio kiinnittyy kuvaan siinä rivin keskipaikkeilla. Siinähän se päivänsankari hymyilee. Kuva täsmää, nimi ei. Herääkö kenelläkään epäily, kuka oikeasti kirjoituksiani lukee, salanimellä? Tunnettuahan on, että moneen toimeen hän ehtii ja innostuu.

VIISUMIN HAKIJOILLE LINKKI:  http://www.paivalehdenmuseo.fi/vaihtuvat-naeyttelyt.html

Osasivat naiset ennenkin

Vihjeeksi blogia lukeville rouville ja neideille:

Moni luulee, että kierrätysaate on nykyvihreiden hömpötystä. Väärin. Kyllä homma oli hallinnassa ennenkin.

Kuten kuvasta näkyy, kierrätys ja tuunaus oli tuttua jo 1930-luvun alussa Tampereella (kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi).

Dessu on kierrätys- ja lajitteluaatteen suuri kannattaja ja jossain mitassa suorastaan pioneeri. Tämä idea menee kuitenkin häneltä ohi, sillä hänellä ei ole hattua. Baskeri ei taida kelvata mihinkään, ellei sitten kompostoituvaksi biopussiksi. Vai onko baskeri huopaa?

Joululahjavihje

Joulu lähestyy ja lahjoja pitäisi antaa. Sopivan lahjan keksiminen on usein vaikeaa. 

Erityisen vaikeaa se on kiireisille ja tehokkaille uraihmisille, tällaisille kuin Dessu, joka ei oikein ehdi edes kotona istua blogia kirjoittamassa. Tähän aikaan vuodesta työvelvollisuuksiin kuuluu melkoinen putki edustustilaisuuksia, joissa pitää istua ja seurustella firman vieraiden kanssa pitkälle yöhön.

Siksi tyydyn tällä kerralla tarjoamaan hyväksi todistetun lahjavihjeen.

Hyvät herrat, ottakaa tästä mallia. Tällaisen lahjan antajalle suosio on taattu pitkäksi ajaksi seuraavan vuoden puolelle asti.

Hyvät naiset, lukekaa mainos tarkasti. Siinä on hyödyllinen vihje, miten lahjan saa. Tonttu voi tulla ikkunan taa...

Modernin runouden virasto

Paljon on ollut irvistelyä suomalaisten liikelaitosten uusista nimistä. On syntynyt Itellaa ja Destiaa ja ties mitä.

Miksi eivät kelpaa perinteiset nimet, joista sai käsityksen, millä alalla putiikki toimii? Mitä vikaa oli entisissä nimissä ”Posti” ja ”Tielaitos”?

Vastaukseksi olemme saaneet selityksiä kansainvälistymisestä, dynaamisesta brändistä, suomenkielisen nimen imagohaitasta jne. Suomeksi sanottuna hienostelunhimosta.

Selitykset eivät kelpaa Dessulle. Eivät ole kelvanneet myöskään Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselle. Siellä on oltu aktiivisia ymmärrettävän viranomaiskielen vaatimisessa. On tehty ehdotus kieliasun ymmärrettävyyden parantamisesta ja määräyksen ottamisesta mukaan seuraavaan hallitusohjelmaan. Kannatan lämpimästi.

¤ ¤ ¤ 

Dessu ei suostu pistämään rahojaan siihen pankkiin, joka on ottanut nimensä Kalevalasta mutta ei suostu kirjoittamaan nimeään kielemme perinteisten oikeinkirjoitussääntöjen mukaisesti vaan keikailee yhdysviivan ja ison alkukirjaimen virheillä.

Mutta äskettäin Dessu riemastui huomatessaan lehdessä ilmoituksen, joka sisälsi aivan ennennäkemätöntä kielenkäytäntöä. Selvästikin on syntynyt virasto, joka hakee nimensä ja logonsa muodot 1960-luvun runouden modernismista. Sanojen katkaisukohdat ja jakautuminen riviltä toiselle sekä yhdysviivojen pois jättäminen edustaa uutta, 60-luvun dadaismista ja surrealismista ihanteensa etsivää ilmaisua.  Kuva on tässä vieressä.

Jos Väinö Kirstinä olisi vielä hengissä, voisin epäillä, että hänet on palkattu tämän viraston julkaisujohtajaksi. Kirstinä oli hieno runoilija, ja juuri hän vahvimmin edusti sitä typografista runouskeinoa, jonka Liikennevirasto on nyt ottanut nimessään käyttöön. Ei Kirstinä ensimmäinen laatuaan ollut, esim. ranskalaiset symbolistit käyttivät keinoa jo vuosisadan vaihteessa ja Aaro Hellaakoskellakin oli samansuuntaisia kokeiluja, mutta Kirstinä vei tyylin pitkälle. 

Liitän tähän näytteen Kirstinän runotyylistä. Klikkaa runo suuremmaksi ja katso tarkasti hänen sanojaan kuviossa, niiden katkaisupaikkoja riviltä toiselle, niiden välimerkkejä, typografian kokonaisuutta. Se on silkkaa modernismia. Kirstinän viitoittamalla tiellä Liik  enne  vira  sto nyt etenee. 

En tiedä, missä määrin liikenneministeri on toiminut alaisensa viraston uuden linjan taustavaikuttajana, mutta jos on, ministeri Linden olisi tällaisella näytöllä vahva ehdokas seuraavan hallituksen kulttuuriministeriksi.

Jäämme odottamaan jatkoa. Toivottavasti näemme lähiaikoina Liik  enne  vira  ston julkaisevan laajempia tekstikokonaisuuksia tällä raikkaalla tekniikalla, joka ensimmäistä kertaa tuo visuaalisen runoustaiteen osaksi valtionhallintoa.

Muodissa mukana

Talvi jatkuu, ja sporttisuudessa vauhtiin päässyt Dessu ajoi kehätien varrella sijaitsevaan ostoshelvettiin hankkimaan itselleen uudet sukset. Vanhat ovat 1970-luvun alusta. Hyvät ne kyllä ovat ja kauniit myös mutta eivät oikein muodikkaat, joten syy uutuushankintaan on imagon kohottaminen.

Samalla piti ostaa myös uudet monot, sillä 70-lukulaiset eivät ole rakenteeltaan kelvolliset uusiin siteisiin. Inhottavaa kytkykauppaa, mutta minkäs voin, markkinaveijarit ovat näin suunnitelleet ja iso bisnes pyörii. Samaan syssyyn ostin vielä porkat.

Nyt ei puutu muu kuin hiihtämään lähtö. Näin kylmällä kuin tänään (- 14) en matkaan lähde, se voisi olla turmiollista tottumattomalle. Sen sijaan piipahdin Elitessä.

Nyt herää hankalia kysymyksiä. Pitäisikö minun hankkia pitkälahkeiset kalsarit? Onko 70-lukulainen anorakkini muuttunut imagohaitaksi, joka pilaa muotisuksien antaman nuorekkaan vaikutelman. Tai mustat hiihtohousuni, sellaiset, joissa kuminauha kiertää lahkeensuusta jalkapohjan ali. 

Tumppuja minulla on useita. Villasukatkin löysin kaapin perukalta, en tiennyt sellaisten olemassaolosta. Ne olisivat olleet tarpeen äskettäin kun kiduin flunssan kourissa. Piponi on kyllä tyylikkään musta ja nuorekas. Olen nähnyt televisiossa, että juuri samanlaisia on yläasteen pojilla oppitunneilla ja ruokailussa.

Hiihtolatua ei valitettavasti Töölöntorilla ole. Saariselän koulutuspäivillä viime viikolla latu alkoi hotellin oven   edestä, mutta Helsingissä joudun kävelemään sukset kainalossa aika pätkän kadulla. Menen Runeberginkatua  alamäkeen Oopperan risteykseen, siitä Mannerheimintien yli, Kisahallin editse Stadionin parkkiaukiolle ja siitä Urheilukatua jalkapallostadionin ohi Nordenskiöldinkadulle. Siitä käännyn oikealle ja etenen vanhan jäähallin ohi Auroran sairaalan kohdalle. Siitä alkaa latu.

Keskuspuiston polkuja pitkin voin hiihtää kuinka pitkälle tahansa, vaikka takaisin Lappiin. Viime talvena hiihdin Maunulan majalle, joka tosin oli silloin suljettu. Paluumatkan tein kyllä häpeällisesti bussilla, sillä viiden kilometrin taival lipsuvilla suksilla uuvutti. Uudet sukset eivät lipsu, näin myyjä vakuutti.

Kuvassa näemme markkinamiesten katteettomia tyrkytyksiä vuodelta 1926. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Naisen vartalo

Sarjassamme naisen kauneudesta olemme aiemmin tarkastelleet menneiden vuosikymmenten ohjeita ja menetelmiä kauneuden lisäämiseen kasvojen alueella. Aiheina ovat olleet kauneussalongit (12. marraskuuta) ja huulipunat (5. marraskuuta). Lehtileikkeet ovat saaneet runsaasti myönteistä huomiota.

Nyt on aika edetä naisen kauneuden tarkastelussa kasvoista vartaloon. Mikäpä sen kiintoisampaa.

Näyte on yli kuudenkymmenen vuoden takaa. Arvon nykynaiset, ettehän väheksy vanhempiemme / isovanhempiemme elämänkokemusta ja arvomaailmaa. Nehän ovat tunnetusti kunnioittamisen arvoisia meidän sukupolvellemme.

Kauniimpia naisia

Dessu selaili kesällä Längelmävedellä vanhoja viikkolehtiä. Niitä on siellä paljon, röykkiöittäin. Selailtavaa riittää moneksi tulevaksikin kesäksi. 

Vanhat lehdet ovat mielenkiintoista luettavaa. Mieluummin niitä lukee kuin uusia iltapäivälehtiä. Vanhojen lehtien säilyvyys ei ole kylmillään olevan kesäkodin vintillä hyvä. Paljon on mennyt pilalle.

Lehdistä löytyi säilyttämisen arvoisia juttuja ja mainoksia. Dessu otti läjän lehtiä mukaansa Helsinkiin, koska Längelmävedellä ei ollut skanneria mukana.

Kaksi löytöä Dessu on jo liittänyt blogeihinsa:
26.10. ”Ketkuta ja jyrää”
05.11. ”Huulipunaa”

Tämä uusi näyte on vuodelta 1933. Teemana jälleen naisten kauneuden lisäämien - ikuinen aihe. Blogia lukeville naisille ohjeeksi ja hyödyksi.

Lisää tulee kunhan ehdin.

Kun Kusti polkee

Ensin Suomen Posti muutti nimensä ”virtaviivaisemmaksi”. Uuden nimen onnistuminen on kuitenkin kyseenalaista. Sehän ei edes rimmaa vanhaan lauluun. Kokeilkaa itse:

Kun Kusti polkee / niin Itella kulkee…

Nyt sitten virtaviivainen Itella menettää monopolinsa - kilpailun nimissä tietenkin. Tulee kilpailevia firmoja tekemään samaa kirjeiden ja pakettien jakelua. Kohta on varmaan Dessunkin ovella jonossa kirjeiden ja pakettien tuojia.

Dessu vähän epäilee. Riittääkö jaettavaa monelle firmalle? Kirjeiden määrä on vähentynyt, sillä harva enää kirjoittelee kirjeitä. Laskuja ja mainospostia kyllä riittää.

Dessu ei muista, milloin olisi viimeksi saanut oikean kirjeen. Kortteja tulee silloin tällöin kaukomatkoilla olevilta kavereilta. Ja tietenkin läjä joulukortteja, ei juuri muuta. Sama pätee Dessun itsensä lähettämiin. Viimeksi pistin oikean käsin kirjoitetun kirjekuoren postiin - anteeksi Itellaan - joskus keväällä. Se sisälsi surunvalitteluadressin.

Ei sellaisesta monelle firmalle jaettavaa riitä.

Toista on mainosposti ja laskut. Nekin ovat kuitenkin siirtymässä sähköiseen muotoon. Sen sijaan postimyynti taitaa olla lisääntymässä. Mutta ainakaan Elloksen paketteja ei kanneta kotiin, Dessun itsensä pitää hoitaa niiden jakelu Linnankoskenkadun postista kotiin Töölöntorin nurkalle. Tosin ei niitäkään ole vaivaksi asti ollut. Oli yksi ainoa ja siitäkin pari vuotta. Paketissa oli pyjama. Huono ja ruma, paljon rumempi kuin kuvassa, joka oli Itellan kotiin kantamassa paksussa kuvastossa. Mutta siitä en syytä Itellaa.

¤ ¤ ¤

Dessu ei oikein käsitä loputtoman säästämisen tarvetta - siihenhän kilpailuttamisella pyritään. Miksi ennen oli tässäkin asiassa varaa pitää yllä hyvää palvelua? Postikonttoreita oli joka kylässä ja niissä henkilökuntaa. Nyt useimmat postikonttorit sijaitsevat jossain Valintatalon eteisaulan nurkassa, maaseudulla enimmäkseen naapuripitäjän Valintatalon. 

Längelmäveden kesäkodin posti tuotiin ennen kotipihan tienristeykseen. Hakumatka oli sata metriä. Nyt Fiat Puntolla ajava mies ei tule lähellekään kotiristeystä vaan laatikko piti siirtää yli kilometrin päähän. Tie on hyvässä kunnossa, siitä se ei ole kiinni. Puntomiehellä on kiire.

Dessun lapsuudenkodissa Jyväskylässä Posti-Bertta kulki polkupyörällä. Siinä oli vankka etuteline laukulle. Bertalla oli aikaa pysähtyä juttelemaan laatikoilla odottavien kanssa. Usein hän tuli sisään kahville. Bertan mukaan saattoi laittaa myös lähtevät kirjeet, hän hommasi niihin postimerkit, tarvittaessa kirjekuoretkin. Aina ei tarvittu edes postimerkkiä, jos vastaanottaja asui saman piirin alueella. Muitakin asioita Bertta hoiteli, kävi esim. pyynnöstä hoitamassa apteekkiasiat.

Joulun alla joku kyläläisistä kiersi talosta taloon keräämässä Bertalle lahjarahaa. Yhteistyö pelasi molempiin suuntiin.

Maaottelussa

Dessu kävi maaottelussa, kun sai kaverilta ilmaisen lipun. Oli siellä vähän surkeaa. Sää oli kylmä ja tulokset enimmäkseen huonoja.

  Dessulla on nimittäin mihin verrata. Käyntejä Suomi - Ruotsi-otteluissa on kertynyt aika monta, erityisesti 1970-luvun mahtavuuden vuosina, jolloin selostuskopissa istuivat vielä Tiilikainen & Noponen. Ensikäynti oli isän kanssa joskus pikkupoikana 50-luvun lopussa.

Nyt katsomo oli puolityhjä (vai olisiko korrektimpaa ottaa Polly-Anna-asenne ja sanoa, että katsomo oli puolitäysi?). Hieno perinne on hiipumassa, ei taida löytyä konstia pelastaa. Aika on ajanut ohi reippaasta maaottelutunnelmasta. 

Dessu haikailee vanhaa aikaa, jolloin maaottelu oli tiheätunnelmainen kamppailu, vuoden odotetuin urheilutapaus, joka toi stadionin täyteen ja koko valtakunnan radioiden ääreen. Yleisurheilulla oli vetovoimaa.

Nyt se on yhdentekevä tapahtuma. Pelkkä keihäänheitto ei riitä tuloksia vaativille. Huutosakkeja ei liiemmin ole. Muut lajit ovat vieneet yleisön huomion. Kaupallisuus toimii tässäkin kuin katujyrä. Suuret urheiluotsikot ovat siirtyneet liikemiesten ohjaamina Olympiastadionilta pikkuisen pohjoiseen ja koilliseen.

Urheiluotsikoista kummallisimmat leviävät jo kuin persujen äänestäjät laatumediaankin. Dessu tyrmistyi, kun sai tässä eräänä iltana Ylen pääuutisista kuulla entisen hyppyrimäkimiehen uusimmasta käräjäkäynnistä. Tähänkö suuntaan Ylekin joutuu kaupallisuuden paineissa kulkemaan? Jättäisivät suosiolla tällaiset aiheet kaupallisille kanaville. Siellä se olisi luontevalla paikallaan. Voisivat ehkä luoda uuden reality-formaatinkin: ”mäkihyppääjälle muija”. (Idea vapaasti käytettävissänne, kaupalliset kanavat, en pyydä rojalteja).

Hyviäkin uutisia: Dessu näki uutisjutun, että pesäpallon suosio on kasvussa, erityisesti nuorten ja vielä erityisemmin nuorten tyttöjen keskuudessa. Tämä miellyttää Dessua, joka vanhana jyväskyläläisenä pääsi pesäpallon makuun, kun kaupungissa kukoisti Kiri-niminen pesäpalloon erikoistunut urheiluseura. Myös HoNSU-niminen joukkue oli kiinnostava. Dessu kävi katsomassa otteluita Harjun kentällä ja heilastelikin aikansa yhden Kirin tyttöjoukkueen tähtipelaajan kanssa.

Pesäpallo on vielä kohtalaisen terve ja epäkaupallinen laji, menneestä sopupeliskandaalista huolimatta. Toivottavasti pysykin sellaisena. Vaara kyllä uhkaa kaikkea menestyksellistä urheilua. Edesmennyt musiikkitoimittaja Seppo Heikinheimo kiukustui aikoinaan pesäpallo-otteluiden taustalla soitettavaan räikeään rymistelymusiikkiin. Dessu on lievästi samalla kannalla, parempi olisi ilman, siinä on yltyvän kaupallisuuden ensimmäinen ennusmerkki.

Pääsetkö koskaan eläkkeelle?

Pääministerimme on taas vauhdissa. Hän vaatii suomalaisille neljää työvuotta lisää ennen eläkkeelle pääsyä.

Pääministeri ei siis kerralla uskonut, ettei sellaisesta tule mitään. Suomalaiset eivät suostu, mitä ylhäältä määrätään. Onnistumiseen tarvittaisiin Koskelan karismaa, ei Lammion komentelua.

Pääministeri näyttää käsittävän asian härkätaisteluksi ja oman roolinsa sen mukaiseksi. Optimistina on hyvä elää: ehkä härkä ei tällä kerralla hyökkääkään.

¤

Joku hyväkäs vaati tänään lehdessä lasten kesäloman lyhentämistä yhteen kuukauteen. Sillä keinoin saataisiin kouluvuodet valmiiksi vuotta aikaisemmin ja työelämä käyntiin nuorempana. - Taitaa olla elinkeinoelämän etuja ajavan puolueen idea. Kaikki pitäisi muka alistaa talouden tarpeisiin - koko suomalainen kulttuuri ja elämänmuoto. Silti kansa äänestää vaaleissa sitä puoluetta, sillä se käyttää taitavaa mainostoimistoa.

¤

Dessutom laskee, ettei eläkeiän nosto ehdi koskea häntä itseään, vaikka kuinka meuhkaisivat. Aion jäädä eläkkeelle vuoden 2012 puolivälissä. Silloin ei pääministerinä ole tämä nykyinen vaan luultavasti Väyrynen tai Katainen.

Mitäpä siis asia oikeastaan minulle kuuluu, kun se ei vaikuta minuun. Minun jälkeeni saa tulla vaikka vedenpaisumus.

Silti pistän hanttiin. Ihan periaatteesta. Olenhan vanha radikaali.

¤

Pääministeri sai vuosi sitten aikaan melkoisen mylläkän samassa asiassa. Silloin hän sai Rukan lumilla hiihdellessään idean.

Minkäpä ihminen ideoilleen voi, niitä voi pälkähtää päähän kenellä tahansa. Mutta viisaampi jättäisi ne kertomatta, ettei saisi nenilleen.

Dessutom sattui löytämään hyvän sitaatin:

”Hiihtäminen on verraton harrastus pääministerille. Tunturissa oppii kaatumaan tyylikkäästi.”

Tiedätkö tai osaatko arvata, arvoisa lukijani, kuka kirjoitti näin tarkasti tulevaisuuteen näkevän ilkeyden? Vihje: sitaatti on yli kolmen vuosikymmenen takaa.
Vastaus seuraavassa blogissani.

Avarat kaula-aukot

Dessutom ei tunnusta ostavansa iltapäivälehtiä kovin usein, mutta lööppejä hän tietysti näkee joka päivä. Niistä ei pääse. Mutta huono asiakas olen. Minulle riittää kolme kotiin kannettavaa sanomalehteä: Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet ja Aamulehti. Joskus takavuosina Aamulehden tilalla oli lapsuuden kotipaikkani Keskisuomalainen. Se kuitenkin tuputti Keskustapuoluetta joka käänteessä - siihen ärsyynnyin.

Iltapäivälehtien lööppitutkimusta amatööripohjalta olen harrastanut kauan. Tilastoa en ole laatinut mutta ns. perstuntumalla voin väittää, että lööppi- / etusivutyyppejä on kaksi.

Ensimmäinen on skandaali. Mikä tahansa kelpaa, kunhan joku julkisuudessa esiintynyt ja nimeltä tunnettu henkilö vähänkin antaa aihetta revittää otsikoita.

Toinen on avara kaula-aukko. Jos skandaalia ei ole löytynyt, pääsemme kurkistamaan tissivakoon. Tämä pätee erityisesti viikonlopun lukemistoihin.

¤

Ilmeisesti sellainen myy, kyllä he tietävät siellä markkinointiosastolla. Ihmettelen vain, että miehillekö näitä lehtiä myydään. Eivätkö naiset ole kohderyhmä? Eikö välillä pitäisi olla paidattomia poikia? Ilmeisesti ei.

Vuoronvarausliiton pääkonttorin kahdeksannen kerroksen lounashuoneessa selailen silloin tällöin Ilta-Sanomia. Vaikutelma on, että ei kannattaisi, joitakin kolumneja lukuun ottamatta. Sen sijaan lehden nettiversiota tulee katsotuksi lähes päivittäin. Ei kannattaisi sitäkään, mutta kun ilmainen on.

¤

Jotakin perustavaa evoluution ilmiötä nämä lehdet lööppeineen toteuttavat. Kai se on alkeellisen biologian kaupallista soveltamista, että kurkistukset kaula-aukoista laukaisevat uteliaisuuden nähdä enemmänkin, ja siinä toiveessa lehti ostetaan. En voi kiistää omalta kohdaltanikaan, että välinpitämättömästi alkanut vilkaisu pysähtyy havaitessaan lööpissä paljasta pintaa.

Sama vaikutus on ilmeisesti sanalla seksi, jos se on isolla lööpissä vihjaten skandaaliuutiseen. Parasta tietysti olisi, jos sekä sana että kuva olisivat esillä. Silloin myynti tavoittelisi ennätyksiä.

Kauppalehti ei näy sensaatiolööpeissä, mutta siellä oli aikoinaan vetonaulana ”kolmossivun tyttö”. Se jouduttiin lopettamaan - ilmeisesti tasa-arvouskottavuuden vuoksi. Iltalehdessä tyttökuva jatkuu mutta on siistiytynyt.

”Laatulehdet” eivät tällaisia syöttejä julkaise, mutta jonkinlainen paniikki niissäkin on havaittavissa. Sisällön keventäminen on ilmeisesti menestyksen pakko. Maailmalla on pelottavia esimerkkejä laatulehtien talousongelmista.

Helsingin Sanomissa keventäminen painottuu viikkoliitteeseen. Siinä jyllää reipas puberteettinen ote ja provosoiva härnääminen. Välillä oikein raikas, välillä huono. Sanomalehden puolella keventäminen on varovaista, niin pitääkin. Lauantaisin tulee kuitenkin sivu viihdejulkisuutta. Ja eivätkö ne voisi jo vähitellen lopettaa vuosikausia jatkunutta vitsiään henkilöhaastatteluissa. Pitääkö joka haastatteluun ympätä se hemmetin kysymys ”Maksalaatikko - rusinoilla vai ilman”?

Hufvudstadsbladet huolestuttaa eniten. Tabloid-formaattiin siirtyminen ei sinänsä tuottanut pelättyä iltapäivälehtimäisyyttä. Mutta lehden julkisuushakuinen tähtitoimittaja revittelee seksi- ja muilla skandaaleilla aivan sensaatiolehtien tyyliin. Tarvitseeko kituva suomenruotsalainen media todellakin sellaista selviytymisstrategiaa?

¤

Dessutom avasi äsken Ilta-Sanomien nettilehden. Siellä oli seuraavat otsikot.

Carla Bruni hätkähdytti ilman rintaliivejä.
Madonnan alastonkuvaa kaupataan. Katso kuvat.

Tulipa ohimennen vilkaistuiksi.

Uskoisinko kriitikkoa?

Maanantaina alkuillasta Dessutom kunnioitti läsnäolollaan Akateemisessa kirjakaupassa järjestettyä tilaisuutta, jossa esiintyi amerikkalainen kirjailija James Ellroy.

Muutama päivä sitten (1. helmikuuta) kirjoitin lapsuuteni keräilyharrastuksesta. Aikuisuuden keräily on kohdistunut kirjoihin ja kirjailijoiden nimi- ja omistuskirjoituksiin. Niitä on kertynyt paljon. Nyt Dessutom osti kaksi Ellroyn kirjaa ja halusi niihin kirjailijan nimikirjoituksen.

Maininnan arvoista on, että Dessutom ei ole lukenut yhtään Ellroyn kirjaa ja tietää miehestä vain sen minkä on mediasta lukenut. Kaiken sen perusteella on syntynyt ennakkoluulo: tuskinpa pidän. Yhden kohtalaisen onnistuneen Ellroy-elokuvan olen nähnyt, Brian De Palman ohjaaman Mustan Dahlian.

Nimikirjoituksen metsästys perustuu siis enemmänkin laskelmointiin kuin ihailuun. Näin kuuluisalta kirjailijalta on hyvä saada nimikirjoitus, vaikka ei kirjoista välittäisikään. Onhan minulla pikkupoikavuosilta satamäärin huippu-urheilijoiden nimikirjoituksia, vaikka en urheilustakaan piittaa.

Media kertoo Ellroyn kuuluvan amerikkalaisen kovaksikeitetyn rikoskirjallisuudeen edustajiin. Lajityyppi on tuttu jo 30-luvulta. Kirjojen etsivä on alamaailmassa sujuvasti liikkuva kovanaama. Dessutomilla on arvostava suhde klassikoihin, joita ovat Raymond Chandler, Dashiell Hammett ja James M. Cain.

Mikä pistää nyt epäilemään?

Kritiikeissä kirjoja kuvataan mm. seuraavilla laatusanoilla: ”raadollisia”, ”vainoharhaisia”, ”demonisia”, ”rankkoja”. Kun Ylen toimittaja haastatteli kirjailijaa ja luonnehti kirjoja ”synkiksi”, Ellroy ärähti: ”Väärin väärin! Ne eivät ole lainkaan synkkiä. Ne ovat intohimoisia, viihdyttäviä ja jännittäviä. Ne ovat täynnä rakkautta, seksiä, väkivaltaa, toivoa ja rohkeutta.”

Eivät varsinaisesti Dessutomin sisäisellä asteikolla aivan ykköstasolle yltäviä.

Dessutom tietää omasta kokemuksesta, että ennakkoasenteet ovat välillä - ei aina - pahasti pöpelikköön ohjaavia. Teos pitäisi onnistua kohtaamaan ilman ennakkoasenteita. Tästä minulla on esimerkki reilun vuoden takaa. Stieg Larssonin Millennium-trilogia aiheutti ensin torjuntarefleksin, kun luin esittelyjä. Mutta lukukokemus oli toista. Olenkohan koskaan lukenut lähes kahtatuhatta sivua yhtä vauhdikkaasti.

Ennakkoasenne on syvästi inhimillinen ominaisuus silloin, kun kyseinen tekijä on jo tullut tutuksi aiemmilla töillään. Tässä ajattelen esim. Spedeä, Timo Koivusaloa (varauksin!) ja Aleksi Mäkelää. Elokuviin mennessään tietää mitä saa. Toinen on ideologinen ennakkoasenne. Tässä ajattelen esim. V. A. Koskenniemeä. Tekninen taituruus ei yksin riitä.

Kaikkien tässä mainitsemieni taiteilijoiden töitä tunnen, Koskenniemeä laajaltikin, mutta erityisempää riemastusta ne eivät ole aiheuttaneet.

Miten on sitten pitäisi suhtautua taiteilijoihin, joita ei ollenkaan tunne, kuten Ellroyhin? Ehkä siellä tuleekin samanlainen riemastus kuin Larssonin Millennium-sarjasta.

Luottaisinko kriitikkojen sanaan? Osaan luotan, osaan en. Tunnen alan toimijoita ja tiedän, ketkä ovat omasta näkökulmastani katsoen luotettavia. Jos he kehuvat, on syytä suhtautua kehuihin vakavasti. Tiedän myös, keiden kanssa olen jatkuvasti eri mieltä. Väliin jää vielä moni taiteilijaparka, joita kriitikot eivät edes välitä huomata.

Toisaalta kriitikoiden luokittelu on myös ennakkoluuloa. Eikö pitäisi lähteä siitä, että arvostamani kriitikko onkin nyt seonnut ja pilkkaamani kriitikko tullut lopultakin järkiinsä?

Ei. Tälläkin alalla jatkuvuus on vähintään yhtä merkitsevää kuin Speden, Koskenniemen ja muiden alalla. Kriitikkojenkin tuotannossa on henkilökohtaisen uskottavuuden linja. Mutta se ei koskaan voi olla identtinen minun mieltymysteni kanssa. Uteliaisuus ja ennakkoluulottomuus on syytä säilyttää, kriitikoita ei saa päästää valtaan.
Lainaan kahta kriitikkoa, jotka ovat osuneet usein oikeaan - Dessutomin näkökulmasta katsoen. Näillä perusteilla aion lukea kirjat, en pelkästään sijoittaa hyllyyn täydentämään kuuluisin nimikirjoitusten sarjaa. Saa nähdä, pidänkö.

”Verirahat on pelottava kertomus maailman mahtavimman valtion historiasta myrskyisällä 1960-luvulla. Se on tärkeä teos rikollisuudesta. Ellroy kirjoittaa niin vakuuttavasti, että lukijan on vaikea tietää, onko kyseessä dokumentti vai romaani. ” – Pertti Vuorinen, Ruumiin Kulttuuri


"Ellroyn teoksia pidetään väkivaltaisina. On totta, että hän kuvaa paljon irrationaalista tappamista. Kirjailija ei silti sorru väkivallan ihannointiin, ei myöskään moralismiin. Taustalla kaikuu kuolema, mutta romaanien todellisuudessa kilkattaa lisäksi inhimillinen ääni: henkilöiden rietas halu elää." – Parnasso, Ville Ropponen

Olen fossiili

Arvostettu City-lehti julkaisee vuosikymmenen viimeisessä numerossaan (24/2009) laajan tutkimuspohjan, jonka avulla lukija voi selvittää kokemuksiaan aikakauden tärkeissä ilmiöissä.

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on kohta ohi - tätä kirjoittaessani on juuri vuosikymmenen viimeinen vuorokausi alkanut. Dessutomillakin on siis koittanut aika testata itsensä ja arvioida, kuinka hyvin hän on pysynyt mukana ajan riennossa.

City-lehti tarjoaa tähän 60 kysymystä. Vastausvaihtoehtoina on kyllä tai ei, onko kokemus tuttu. Mielenkiintoista. Ennen testiä Dessutom arvioi olevansa erittäin hyvin ajan tasalla ja saavansa testistä korkeat pisteet.

1. Keskustellut Sinkkuelämää-sarjasta? En, enkä edes nähnyt sarjaa.

2. Tilannut ravintolassa sampanjaa? Lasketaankohan tavallinen kuohuviini. Luultavasti ei.

3. Hankkinut intiimilävistyksen? En helvetissä, sinne ei kosketa.

4. Ladannut laittomasti musiikkia tai elokuvia netistä? No, olen kokeillut että voin sanoa osaavani. Yksi piste.

5. Löytänyt seurustelukumppanin netistä? En edes etsinyt.

6. Käynyt PPMMP:n keikalla? Keitä nämä ovat?

7. Ostanut Cheap Monday -farkut? En tiedä, en viitsi mennä tutkimaan. Ostin pari vuotta sitten farkut jostakin halpakaupasta.

8. Luopunut lentomatkasta ympäristösyistä? Juu, matkustan mieluummin junalla. Kaksi pistettä.

9. Ostanut merkkilaukkupiraatin? 10. Juonut Fisun? 11. Omistamut Nokian osakkeita? 12. Ollut akateeminen työtön? 13. Leikannut Victoria Beckham -polkan? 14. Tehnyt itse sushia? 15. Vaihtanut lumilautailun lasketteluun? 16. Joutunut YT-neuvotteluihin? 17. Hakenut Tosi-TV-ohjelmiin? 18. Käyttänyt leggingsejä? Kaikkiin ei

19. Ostanut dildon? Kyllä. Eräälle tutulle lahjaksi. Pyynnöstä. Kolme pistettä.

20. Juossut maratonin? En. Vain kävellyt, usein Keskuspuistossa Maunulan majalle ja takaisin.

21. Syönyt juustoa jonka rasvaprosentti on 5? Kyllä, Polaria. Ei erityisempää herkkua. Neljä pistettä.

22. Kirjoittanut blogia? Viisi pistettä.

23. Ostanut iPhonen? 24. Aloittanut joogan? 25. Mennyt naimisiin ja eronnut 2 vuodessa? 26. Käyttänyt langatonta nettiä? 27. Juhlinut vip-tilassa? 28. Pelannut Sims-peliä? 29. Tehnyt pätkätöitä? 30. Mitannut hiilijalanjäljen? 31. Käynyt Madonnan keikalla? 32. Ollut Trainer´s housen koulutuksessa? 33. Ostanut Vuittonin laukun? Kaikki ei.

34. Käyttänyt Visa Electronia? Sitähän minä. Kuusi pistettä.

35. Juhlinut homoravintolassa? Kyllä. Kerran porukan mukana DTM:ssa. Seitsemän pistettä.

36. Ostanut nuuskaa? 37. Lopettanut päivälehden tilaamisen? 38. Lentänyt halpalentoyhtiöllä? 39. Syönyt Michelin-tähtiravintolassa? 40. Ilmiantanut julkkiksen Seiskalle? 41. Ostanut matkan netistä? 42. Jonottanut H&M:n vaatteita? 43. Äänestänyt Perussuomalaisia? Kaikki ei. Yksi jyrkästi ei.

44. Osallistunut hyväntekeväisyystyöhön? Kyllä, usein. Kahdeksan pistettä.

45. Nähnyt Borat-elokuvan? Kyllä, yhden. Yhdeksän pistettä.

46. Käyttämyt terveysvaikutteista ravintoa? Kymmenen pistettä

47. Tehnyt Facebook-profiilin? 48. Selannut nettiä kännykällä? 49. Käyttänyt design-huumeita? 50. Sijoittanut kehittyvien markkinoiden osakkeisiin? 51. Ostanut yli 300 euron kengät? 52. Käynyt burleskiesityksessä? 53. Ostanut DVD-boksin? 54. Ostanut pelikonsolin? 55. Käyttänyt väärin
kipulääkkeitä? 56. Jakanut oman videon netissä? 57. Katsonut Big Brotheria? Kaikkiin ei.

58. Lukenut Da Vinci -koodin? Kyllä. Yksitoista pistettä.

59. Vaihtanut luomuruokaravintoon? Kyllä. Kaksitoista pistettä.

60. Googlannut? Kyllä. Kolmetoista pistettä. Siihen testi loppui.
- - -
Tällainenko olen nuorekkaan City-lehden mielestä? 13 / 60 pistettä. Hädin tuskin ylitän alimman tason, jossa minua luonnehditaan: ”Hei, kysely on vain täysi-ikäisille!”

Kysymykset olivat johdonmukaisesti lehden linjan mukaisia. Yhden uuden kysymyksen ehdotan lisättäväksi testiin:

61. Siirryitkö kannattamaan Kokoomuksen Uutta Iloista Ulkopolitiikkaa?
(pistesaaliini ei valitettavasti lisääntyisi uudestakaan kysymyksestä)