Kesästä tulikin erilainen. Minusta tuli osapäiväinen sairaanhoitaja. Mikäpä siinä, ei minulla muitakaan kiireellisiä menoja ollut. Eikä matka ollut pitkä, nopeasti pääsin paikalle, kun kutsu kävi.
Vuosia jatkuneet vatsavaivat muuttuivat kivuliaiksi kouristeluiksi. Nukkuminen ei onnistunut, uupumus, ahdistus, masennus. Alkoholi hetkeksi helpotti kouristuksia yön yksinäisyydessä, mutta syöminen ei onnistunut ollenkaan. Hento nainen laihtui entisestään. Kierre paheni.
112-soitto tarvittiin kolme kertaa, ja ambulanssi vei potilaan päivystykseen. Kyytiin en päässyt mutta äkkiä minä reilun kilometrin ambulanssin perässä kävelin pitkin öistä Topeliuksenkatua Meilahteen.
Taksilla mentiin Meilahden päivystykseen neljä kertaa. Kaikki nämäkin öisin. Ei siinä mitään, minähän olen öisin pirteimmilläni, valmis soittamaan, taluttamaan, menemään mukaan, istumaan tukena odotushuoneessa.
Lisäksi oli useita käyntejä terveyskeskuksen päivystyksessä, laboratoriossa ja yksityislääkärin vastaanotolla. Apteekissa kävin harva se päivä: aluksi Panadol, Librax, Nutridrink, myöhemmin Pegorion, Beetasalpaaja, Triptyl, Opamox… Ruokakaupasta enimmäkseen jugurttia, mustikoita ja banaaneja.
Siitä olin yllättynyt, että Suomen suurimman sairaalan yöpäivystyksessä ei ole lääkäri paikalla. Tämä tuli koetuksi kahteen kertaan. Molemmilla kerroilla tulimme taksilla ilmoittautumaan klo kolmen paikkeilla. Lääkärin luvattiin tulevan klo kuuden jälkeen, mutta silloin tulikin siivooja. Lääkäri saapui puoli kahdeksan. – Kyllä on hallitus hyvin onnistunut projektissaan julkisen terveydenhoidon alas ajamiseksi. Millaista onkaan Suomen syrjäseuduilla, kun pääkaupungin ytimessä sijaitsevassa jättiläissairaalassakin on tällaista.
Siinä meitä istui joukko sairaita ja saattajia isossa odotushuoneessa tuijottelemassa seiniä. Onneksi joku oli ymmärtänyt ilahduttaa meitä. Seinälle oli ripustettu monistelappu, jossa oli runo (kuva). Taide kuuluu kipeillekin.
Paranemisprosessi on kesken. Seuraavaksi vatsaultraääni ja psykiatri.
2 kommenttia:
Saattajan osa on tärkeä osa. Vaikka siinä istuisi avuttomana vieressä, siinä kuitenkin istuu. Luulen, että sinä olet hyvä vieressäistuja.
Viime talvena tulin minäkin monesti Meilahdesta. Kerran olin siellä yönkin. Illalla katsoin korkealta ikkunasta kaupunkia kauas. Aamulla, kun lähdin, rakennuksen edessä oli potilaspyjamainen mies pyörätuolilla tupakalla pakkasessa.
Sairaalarunosta tulee etäisesti mieleen Mirkka Rekolan runo, jossa taivas päivystää ja jokaisen sija on keskellä jokaisen keskellä (tällä suurella vuodeosastolla). En ihan muista ulkoa. Mitäpä runoista.
Teepussi
Vieressäistuja / taluttaja / vierailija tuntuu elämän tärkeimmältä lahjalta, kun itse on heikoimmillaan. Olen itse ollut kaksi kertaa sairaalassa vakavasta syystä - 20 vuotta ja 2 vuotta sitten. Kun päivn ainoa vierailija tuli, talutti kahvilaan ja jaksoi pitää seuraa ilman kiireen tuntua ja tulla seuraavana päivänä uudestaan, siitä syntyi kiitollisuus, jota mielellään maksaa takaisin. Eikä pelkästään maksa takaisin itse saamaansa vaan tarkkailee, olisiko ympärillä joku avun tarpeessa.
Onhan näitä tällaisia ilahduttamisen mahdollisuuksia arkielämässä vaikka kuinka, isoja ja pieniä. Ihan vaikka päivän ainoa kommentti blogiin. Jos taluttajia, vieraita tai kommentteja huomaa olevan jonoksi asti, ei jonon jatkeeksi menemisellä ole samanlaista merkitystä.
Lähetä kommentti