maanantai 13. toukokuuta 2024

Vain arvokkaille

 

Käynti äidin haudalla. Tämä oli kymmenes äitienpäivä Maunulan uurnalehdossa.

Valkovuokkokimppu hautakiven maljakkoon, kuten aina ennenkin. Äitienpäiväkortti on kuitenkin jäänyt piirtämättä. Sen korvikkeeksi laitan tähän kortin 1960-luvun alkupuolelta. Runoa en tunnusta itse sepittäneeni. Sen opettaja kirjoitti malliksi liitutaululle, ja siitä se kopioitiin kortteihin.

Käsialani näyttää omituisen oudolta. Vuosien myötä se kehittyi aivan toisenlaiseksi. Kauniimmaksi – jos rohkenen itse kehua. Eikä kukkakaan kovin hehkeä ole. Mutta on tuossa jotain vanhanaikaista tyyliä ja arvokkuutta. Eräskin tuttu äiti kertoi muutama vuosi sitten saaneensa äitienpäiväkortin, jossa kuvana oli Batman ja vihreä yökkö.

Äidille kuului antaa lahja äitienpäivänä. Lahjan keksiminen oli vaikeaa. Isä siitä lopullisen päätöksen teki. Yksi niistä lahjoista on vieläkin tallessa astiakaapissani. Voi ihmetellä, miten 60-luvun puolivälin Jyväskylän sekatavarakauppaan oli löytänyt tiensä kiinalainen astiasto. Kuusi kuppia, kannu, kermakko ja sokeriskooli.

Vähälle käytölle astiat jäivät. Ei niitä aivan tavallisten vieraiden tullessa esiin otettu. Vain poikkeuksellisen arvokkaille vieraille niistä kahvit tarjottiin. Nykyäänkin ne ovat enemmän koristeina kuin käytössä. Täysin ehjänä astiat ovat säilyneet jo kuutisenkymmentä vuotta. Sellainen kestävyys taitaa olla aika harvinaista näiden myöhempien aikojen hienojen lahjatavaroiden kohdalla.

 


2 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Yksilöllinen kahvikalusto. Voisin itsekin ihastua tuohon muotoon, tekstit vain jää vaille selitystä. Kauniin kortin ja ruusut olet äidille aikoinaan tehnyt. Itse toivoisin, että näitä lapsuuden muistoja olisi tallella.

Dessu kirjoitti...

Yksilöllinen kyllä, kahvikalustoksi poikkeuksellisen painavaa ja jykevää tekoa. Ei ollenkaan siro. Isot kupit, teekupiksi ehkä sopivammat. Mutta tarvitaanko teeastiastoon kermakannu ja sokeriastia? Vai onkohan Kiinassa tällaisille astioille jokin muu käyttötarkoitus? - Tekstien sisällön voisin joskus yrittää selvittää kieltä osaavan avulla. Varmaankin jotain mietelauseita.