Kirja jätti oudolla tavalla hämmentyneeksi.
Maailma on täynnä aivokasvaimia. Oikeastaan
mitään muuta ei elämässä ja maailmassa ole. Suunnaton määrä työtä ja opiskelua. Loputtomasti uusia kasvaimia.
Hämmennys tuli siitä, miten minä voin viihtyä tällaista kirjaa lukiessani. Kovasti epäluuloisena tartuin kirjaan. Miten kaltaiseni lääketieteestä mitään ymmärtämätön voi pärjätä loputtomien termien kanssa. Jokaiselle aivojen poimulle ja nystyrälle on nimi. Leikkelyt ja rassaamiset selostetaan perin juurin.
Yksityiselämä jää sivuseikaksi. Pieniä välähdyksiä on vaihtuvista tyttöystävistä, mukavista ja vähemmän mukavista työtovereista, armottomasta kamppailusta virkanimityksistä.
Ja silti luin tätä kirjaa kuin parasta romaania. Siinä oli jännitystä onnistumisista ja epäonnistumisista. Siinä oli rehevää kansankuvausta potilaiden taustoista. Siinä oli tarinan kertomisen iloa ja taitoa. Jotenkin oudosti päähenkilö hahmottui taruolennoksi, joka on jatkuvasti ylivoimaisilta tuntuvien tehtävien edessä. Usein onnistuu, aina ei.
Tarina toimi, aineksia oli valtavasti. Erityistä on, että tarinat ovat totta, eivät fantasiaa. Jostakin muistin kätköistä löytyi ihmisoikeusjuristi Matti Wuoren (1945 – 2005) pohdinta ihmisen tarinallisesta olemuksesta.
”Olennaista ja kaikkein tärkeintä on suuri satu. Ilman kertomuksia ja taruja emme ole mitään. Ihminen on ennen muuta olento, joka kykenee sepittämään tarinoita ja joka samalla elää niissä joka päivä. Ilman suuria kertomuksia, ideologioita, uskomuksia ja myyttejä sekä pieniä tarinanpoikasia, anekdootteja, kaskuja, huhuja, juoruja, sattumuksia, allegorioita, opettavaisia esimerkkitarinoita, unelmia, faabeleita, legendoja, häväistysjuttuja yhtä lailla kuin sankarirunoelmia sekä niiden eetosta ja paatosta olisimme ihmisiä vailla niitä ominaisuuksia, jotka vasta tekevät meistä ihmisiä. Vasta tämä oikeuttaa meidät pitämään itseämme ainutkertaisina.” (Matti Wuori)
(Kuva elokuvasta, jossa päähän kohdistunut vamma vaati hoitoa. Samassa elokuvassa Matti Wuori tekee cameo-roolin: Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä 2002)
(Kirja: Juha Hernesniemi: Aivokirurgin muistelmat, WSOY 2022)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti