Vakilukijalle on varmasti käynyt selväksi, että lukemismakuni on aika häiriintynyt. Se painottuu menneeseen maailmaan tuhanteen kertaan tallatuille teille. Uutuuksien tutkimusmatkoille en usein uskaltaudu.
Uutuuksien kohdalla tarvitsen esilukijoita, luotettavia suosittelijoita. Siihen virkaan olen muutaman luottokriitikon ja tuttavan lisäksi hyväksynyt muutamia blogikavereita. Heidän kokemuksiaan kuuntelen tarkalla korvalla.
Tällä tavalla yritän pysyä edes kohtuullisesti ajan tasalla. On siinä kyllä rimpuilun maku pelistä putoamista vastaan.
Joitakin poikkeuksia tähän kuitenkin on. Muutama nykykirjailija on vakiinnuttanut asemansa. Heidän uusille teoksilleen en kaipaa suosittelijoita – luen ne ilmankin. Tällaisia luottokirjailijoita ovat mm. Pirkko Saisio, Kjell Westö, Ulla-Lena Lundberg, Tommi Kinnunen ja Rosa Liksom. Meri Valkama on vahvasti tyrkyllä esikoisteoksensa perusteella. Lyriikan puolelta nimiä löytyy lisää. Ulkomailta saisin kerätyksi pidemmän listan.
Toinen poikkeus ovat tutut kirjailijat - tai "kirjailijat". Sellaisia on kertynyt varsin iso joukko – entinen ammattini altisti taiteilijatuttavuuksiin. Kun saan kutsun kirjan julkaisemistilaisuuteen tai omistuskirjoituksella varustetun uutuuden, ei sitä voi jättää lukematta. Siitä pitää osata keskustella, kun seuraavan kerran tavataan. Joskus tällaiset ovat rasittavia velvollisuuksia. Viihdetaiteilijana ansioitunut tuttava ei välttämättä ole fiktiokirjailijana aivan mestaritasoa.
Nyt on se aika vuodesta, jolloin uutuudet ovat minulla lukuvuorossa. Menossa ovat kuvissa näkyvät teokset.
Kjell & Mårten Westön Vuodet oli herkullinen lukukokemus. Veljekset kirjoittavat vuorotellen muistikuviaan vuosien varrelta - koulumuistoja, nuoren miehen kohelluksia, varhaisia tyttöjuttuja, interreil-reissuja, kirjailijan uran käynnistymisvaiheita, aikuistumista. Vaikka veljekset ovat toistakymmentä vuotta minua nuorempia, tunnistan muistikuvissa paljon omien vaiheideni kanssa samankaltaisuutta. Ihan kuin minä … tuon minäkin tunsin ... tuollakin kävin.
Kjell Westön uusi romaani kertoo sota-ajan tunnelmista Helsingissä. Mitä sota tekee ihmiselle, elämälle, rakkaudelle. Kirjailijan aiempiin teoksiin verrattuna tässä on tummemmat sävyt.
Vastoin tapojani nämä kirjat eivät ole käsissäni alkukielellä ruotsiksi. Joskus näinkin pääsee tapahtumaan.
Mårten Westön Kihlman-tutkielma Om hopplöshetens möjligheter on vielä aloittamatta. Se on jonottanut hyllyssä jo pidempään. Nyt sen aika tulee osana Westö-teemaa. Nyt vielä tutkin, onko minulta jäänyt lukematta jotain veljesten varhaisemmasta tuotannosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti