Mikään
täällä maan päällä ei ole pysyvää. ”Meri,
taivas ja maa /
kaikki kaik' katoaa…” synkisteli
Eino Leinokin runossaan Virta venhettä vie.
Nyt on katoamassa Tupperware. Sen jos minkä olisi luullut pysyvän keskuudessamme ikuisesti.
Minulla on Tupperwareen erityissuhde. Olen nimittäin käynyt Tupperware-kutsuilla. Harva mies on.
Se oli elämys. Jäi pysyväismuistiin. Olen kokemuksellani usein leuhkinut. Jostain syystä naisia kokemukseni tuntuu huvittavan. Miehet eivät oikein tunnu tajuavan.
Oli kesä 1980-luvun puolivälissä. Olin viettämässä lomaa kesäkodissani pohjoisella Pirkanmaalla. Onnistuin saamaan kutsukortin tutussa maalaistalossa pidettävään tilaisuuteen. Siellä oli tupa täynnä emäntiä, minä ainoa mies ja selvästi joukon nuorin, suunnilleen 35-vuotias. Jotenkin tuntui, että emännät vierastivat oloani, että mitäs tuo täällä tekee.
Kahvia juotiin, monensorttista pullaa ja pikkuleipiä oli tarjolla. Kaikkia maistoin. Puhe pysyi yllättävän tiukasti koko illan kokemuksissa purkeista ja kannuista, mitä nyt välillä reseptejä vaihdettiin.
Kauppa kävi ilmeisen hyvin. Lisää kahvia keitettiin. Lisää pullaa ja pikkuleipiä maistettiin. Minäkin taisin jonkinlaisen purkin ostaa. Johonkin se on matkan varrella kadonnut, en ainakaan tunnista sitä huushollin nykyisestä astiakaapista.
Onkohan käynyt niin, että kahvikekkereillä käytävä kaupustelu on bisnesmuotona mennyt muodista, vai miksi Tupperware on nyt ajautumassa konkurssiin? En usko.
Ehkä tuote on vain menettänyt vetovoimansa, sillä olen nähnyt toisenlaisten tuotteiden menestyvän saman liikeidean menetelmällä. Niitä tilaisuuksia järjesti ex-sihteeri neiti B.
Tilaisuuden nimi oli Pikkuwappu. Kahvia ja pikkuleipiä ei tarjottu, tilalla oli hieman villimpiä tuotteita. Se oli vuoden kiertokulun tärkeimpiä juhlia. Naisille suunnattuja tuotteita niissäkin esiteltiin, meidät harvalukuiset mukaan kutsutut miehet suljettiin toiseen huoneeseen juhlajuomia nauttimaan siksi ajaksi, kun tuote-esittely suljettujen ovien takana oli käynnissä.
Neljä Pikkuwappua peräkkäin on nyt jäänyt juhlimatta. Ensin korona esti, nyt neiti B. on Yhdysvalloissa viimeistelemässä tohtorin-tutkintoaan. Hän on kyllä luvannut, ettei tämä perinnejuhla ole iäksi kadonnut.
5 kommenttia:
Olen minäkin ollut yhden kerran Tupperware-kutsuilla ja voittanut pienen purkin, joka on kyllä tainnut hävitä ajansaatossa.
Lieneeköhän tuo muovijuttu osasyynä. Eikös muovista pitäisi yrittää eroon ja päästä kierrätettävyyteen.
aika kova luonto piti naisihmisellä olla, että pystyi mr. earl tupperin muovihoukutuksia vastustamaan. äiti osti 60-luvun kutsumyynnistä pinottavia säilytysrasioita ja sen jälkeen vaihdoimme veljen kanssa rasvaiset eväspaperit ilmatiiviisiin ihmerasioihin. alipaine oli kätevä, sillä niitä saattoi kuljettaa koulurepussa vaikka ylösalaisin.
minulla on yksi minttikuntoinen tupperware. olen heikkona vanhaan muovitavaraan, mutta tuosta kolmionmuotoisesta juustoaskista tykkään jotenkin erityisesti. muotokieli viehättää, samoin ikkunakitin väri.
Muovi on varmaankin osasyy Tupperwaren ongelmille, mutta ehkä myös muiden firmojen monipuolistunut muovitavaroiden tarjonta marketeissa on vähentänyt emäntävetoisten kahvikekkereiden menestystä. Tarvitaan virkeämpiä tuotteita ja nuorekkaampaa asiakaskuntaa ja meininkiä, kuten neiti B:n esimerkki kertoo.
Kaikki kunnia silti vanhanmallisille ja laadukkaille purkeille, kannuille ja askeille ja niiden omintakeiselle markkinointimenetelmälle. Sukupolvikokemus sekin, aika monen sukupolven.
Aah... Maininta nti B:stä! Kaukolempeni oudosta kohteesta! :)
Kari
Kyllä neiti B vielä palaa. Sitten alkaa taas tapahtua...
Lähetä kommentti