Kirjailija Helvi Hämäläisen päiväkirjat ovat vapautuneet tutkijoiden käyttöön. Kirjailija määräsi ne suljettavaksi SKS:n arkistoon 25 vuodeksi kuolemastaan. Kirjailija kuoli 90-vuotiaana 1998.
Päiväkirjojen määrä ei ole aivan vähäinen. Niitä on 266 paksua vahakantista vihkoa. Ensimmäisenä niitä on ehtinyt lukemaan HS:n kirjallisuustoimittaja Suvi Ahola, joka on kirjoittamassa kirjaa Hämäläisestä.
Tässä ovat kuitenkin vain päiväkirjat myöhäisvuosilta. Vanhemmat päiväkirjat julkaistiin jo hänen elinaikanaan (Päiväkirjat 1955 – 1980, toim. Ritva Haavikko). Kirjailija on merkinnyt muistiin jokseenkin kaiken mahdollisen nykyhetken arkipäivän tapahtumista menneiden vuosikymmenten muistoihin. Ja mikä tärkeintä, päiväkirjoista löytyy huomattava määrä aikakautensa kulttuurijuoruja, enimmäkseen kitkeriä, kuten Suvi Ahola lukemaansa luonnehtii.
Kitkeryys onkin usein Hämäläiseen liitetty piirre. Hän sai aikaan skandaalin ja katkeran välirikon teoksellaan Säädyllinen murhenäytelmä (1941, katsottavissa Yle Areenassa), jossa hän armottomaan sävyyn kuvasi tunnistettavia helsinkiläisiä kulttuurieliitin jäseniä.
Kitkeryyttä täynnä ovat myös vanhempien päiväkirjojen muistikuvat rakkauspettymyksestä, joka kohtasi häntä 1941. Suhde Olavi Paavolaisen, aikakauden suvereenin kirjailijaintellektuellin ja boheemikeikarin, kanssa kesti kolme vuotta, mutta sitten Olavi jatkoi naiskierrostaan. Muistiinpanoista päätellen Helvin katkeruus ei hellittänyt koskaan.
Kitkeryyttä koetuista vääryyksistä ehkä helpotti myöhäinen tunnustus. 57 vuotta esikoisteoksen jälkeen Hämäläinen voitti Finlandia-palkinnon uudella runoteoksellaan Sukupolveni unta (1987). 80-vuotias kirjailija oli täydessä iskussa, esiintyi paljon ja sai arvostavaa huomiota osakseen. Minäkin kävin useassa tilaisuudessa kuuntelemassa häntä ja pääsin esittämään kysymyksiäkin.
Mutta ne päiväkirjat…
Voisin luonnehtia, että ne vanhat päiväkirjat ovat todella runsaat ja yksityiskohtaiset. Niiden kanssa lukija meinasi uupua. Ja kaikesta päätellen nämä nyt vapautuneet 266-osaiset vihkot ovat vielä yksityiskohtaisemmat. Onkohan ne tarkoitus julkaista? Toimitetankohan ne jotenkin, tiivistetäänkö, valikoidaanko? Täytyy tarkkaan harkita, vieläkö sellaiseen luku-urakkaan ryhdyn. Jos toivomuksen voisi esittää, ne kitkerät kulttuurijuorut saisivat nousta pääosaan. Arkipäivän tapahtumien kirjauksilla ei ole niin väliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti