Huomasin, että Kerstin Ekmanin Händelser vid vatten (1993) on tehty televisiosarjaksi. Sellainen ilahduttaa.
Luin kirjan heti tuoreeltaan ja pidin kovasti. Rikosromaaniksi se luokiteltiin, mutta se oli paljon muutakin. Rikos siinä kyllä tapahtuu, mutta kirja ei keskity sen selvittelyyn eikä siinä hääri poliiseja. Voisi sanoa, että kirja on monitasoinen psykologinen matka ihmisten valtapeleihin ja muistin syövereihin. Tällainen muistikiva kirjasta jäi.
Romaanista tuli menestys. Se voitti Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon. Suomennos Tapahtui veden äärellä (Oili Suominen 1994) pääsi laatukirjallisuuden ykkösryhmään, Tammen Keltaiseen Kirjastoon. Sinne vielä siihen aikaan teokset valitsi Jarl Hellemann, eikä hänen seulaansa olisi läpäissyt mikään vähäpätöinen romaani.
Minä katsoin uuden sarjafilmin ykkösosan heti kun se Yle Areenaan ilmestyi.
Tuloksena oli hämmennys. En oikein tunnistanut filmiä samaksi, minkä olin 30 vuotta sitten lukenut. Tuttuakin oli, mutta jotenkin oudosti vieraalta kokonaisuus tuntui.
Ehkä muistikuvani on hämärtynyt? Muistin outoja syövereitä kirjakin kuvasi – ehkä sama koskee lukijaa. Vai onko kyse siitä tavallisesta ilmiöstä, että kirjan siirtäminen filmiksi sävyt säilyttäen on enimmäkseen mahdoton tehtävä?
Onhan tästä esimerkkejä. Laadukkaat rikosromaanit kadottavat melkein aina hehkunsa, kun niistä tehdään sarjafilmejä. Pidin kovasti Henning Mankellin Wallander-kirjoista, mutta ylipitkä televisiosarja ei yllä lähellekään. Vain toiminnallinen juonenkulku on esillä, sisäisen tunteet hukataan. Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-teokset olivat kotimaisen rikoskirjallisuuden kaikkien aikojen oivaltavinta tasoa. Moni ohjaaja teki niistä filmejä, muutama (esim. Rakkauden nälkä, Poliisin poika) kohtalaisen onnistuneestikin, mutta muutamat, kuten Pahan pappi suorastaan kelvoton.
Pistin uuden sarjan tauolle ykkösosan jälkeen. Kaivoin kirjan esille hyllystäni. Tämä pitää lukea ensin, vasta sitten katson viisi jäljellä olevaa osaa. Kolmenkymmenen vuoden takainen lukukokemus pitää toistaa, jotta muistin häiriöt eivät pääse haittaamaan katsomista.
2 kommenttia:
ehkä se menee niin, että hyvä kirja ei tarvitse tv-sarjaa elääkseen, mutta telkkari tarvitsee kirjoja sarjoihinsa. suoratoistopalvelun tarjoama tulkinta on usein ohimenevä, hyvän kirjan antama kokemus taas pysyy.
tänä päivänä tosin monet sarjat ovat niin hienoja, että hyvää katsomiskokemustakin voi uudistaa ja syventää.
katsoin sarjan kerralla. ensimmäisen osan jälkeen olin jo luovuttamassa, koska se oli niin hidas ja sekava keitos. assosiaatiot kirjaan olivat outoja ja yhteensopimattomia. hesarin arviossa oltiin sitä mieltä että jaksoja oli ainakin yksi liikaa, mutta tuskinpa tuntia lyhyempi versio olisi ollut painotuksiltaan erilainen tai parempi.
sivuhuomautus: en tiedä onko kerstin ekman elänyt kukkaislasten kommuuneissa, mutta hän on hyvä kuvaamaan yhteisön anatomiaa. hymyilin sille, miten naisten asema stjärnbergin kollektiivissa oli pitkälti sama kuin heidän hylkäämässään yhteiskunnassa, eli aika kului ruoanlaitossa ja lastenhoidossa.
meri,
yritän muistella onnistuneita kirjallisista klassikoista tehtyjä tv-sarjoja. Ensimmäisenä mieleen tulee Orvokki Aution Pohjanmaa-sarja Kotipesä - Viistotaival - Merkki päällä. Haanpäältä muistan Yhdeksän miehen saappaat. Lisääkin löytynee.
Minulla on taustaa eräänlaisesta "kukkaislasten kommuunista" Tukholmasta 70-luvun alusta. Täytyy nolostellen myöntää, että tuo mainitsemasi ilmiö oli huonossa hoidossa sielläkin.
Lähetä kommentti