Kuten hyvin tiedetään, humanistit eivät osaa ajatella loogisesti. Insinöörit osaavat. He ymmärtävät, mikä on syy, mikä seuraus.
Niinpä tässä eräänä iltana alakerran insinööri Tarmo Y. kilkutti ovikelloa ja tarjoutui seuralaiseksi kapakkakäynnille. Eipä ollut insinöörille juolahtanut sellainen logiikka mieleen, että sovinnaisiin perinnetapoihin taipuvainen humanisti viettää tipatonta tammikuuta.
Pettymys oli lohduton. Lohdukkeeksi tarjosin kahvit. Tummapaahtoa!
Siinä Tarmo taas kerran tutkiskeli kirjahyllyjäni. Kysyi, olenko lukenut kaikki kirjat. – En tietenkään, paljon on niitä, jotka ehkä joskus luen. - No, entä aiotko lukea uudestaan kaikki ne kirjat, jotka olet jo lukenut? – En tietenkään, joitakin parhaita ehkä, suurinta osaa en.
- No, miksi niitä säilytät, vievät vaan tilaa, kun aina valitat, että hyllysi ovat täynnä? Miksi säilytät sellaista, mihin et enää koske? Heittäisit pois, ethän säilytä vanhoiksi käyneitä vaatteitakaan. Nostalgia ja sentimentaalisuus voittaa logiikan.
Siinä sitä oli insinöörin logiikkaa. Mitä tuohon olisi voinut vastaan väittää? Jäi harmittamaan, etten mitään nerokasta keksinyt.
Myöhemmin
illalla Tarmon mentyä kaivoin hyllystä ainoan omistamani logiikan oppikirjan.
Netistä löytyi tiivistetty ohjetaulu väittelyyn.Yhden aiheeseen paneutuvav runon sentään muistin (Eeva-Liisa Manner: Kromaattiset
tasot / Fahrenheit 121). Runous taas kerran laajensi ymmärrystä parhaiten - vaikkapa nykyisestä maailmanmenosta.
Tämä von Wrightin kirja taitaa olla yksi niistä, jota en ole koskaan lukenut loppuun. Ehkä joskus luen mutta en nyt. Tähän uppoaa huppeluksiin. Mutta pois en heitä.
Oppisikohan Havukka-ahon ajattelijasta mitään tähän tarpeeseen? Tai Pekka Puupään seikkailuista – niitäkin tuossa olisi kahdeksan albumia tyrkyllä täynnä maalaisjärkeä.
3 kommenttia:
Lauvantaina vasta muistelin vaimolleni Pekka Puupää-sarjakuvien vitsejä. Minä sanon niitä vitseiksi, koska niistä tietää missä kohti nauraa ja minkä vuoksi. Oli sen verran pakkasta, että muistelin sitä vitsiä, missä Pulu ei haluaisi lähteä kouluun ja keksii valittaa kovaa pakkasta. Koska pakkasta on vain parikymmentä astetta, hänet laitetaan koulutaipaleelle. En muista Justiinako vai Pekkako laittaa. Seuraavana päivänä on 25 raatia pakkasta ja hänelle sanotaan, että menehän kouluun, pieni pakkanen vain piristää. Sitä seuraavana päivänä pakkasta on jo 30 raatia. Silloin Pulu saa luvan jäädä kotiin. Mutta hänpä sieppaakin luistimet tai mitkäpähän lie mukaansa, sillä on vapaapäivä, varmaan sunnuntai, ja hihkaisee ovelta, että pieni pakkanenhan vain piristää. Joo, ja muistelin kanssa sitä vitsiä, jossa Pulu istuu illalla rappusilla ja Pekka tulee kysymään mitä hän puuhaa. Kun Pulu kertoo laskevansa tähtiä, Pekka sanoo, että eihän niitä voi laskea ja tiedätkös miksi? "Koska sinä aina keskeytät!" vastaa Pulu. Tuli mieleen tuo pakkasvitsi, kun lauvantaina oli läheisellä jääkentällä innokkaita luistelijoita pakkasesta huolimatta. En oikeesti muista paljonko siinä sarjakuvassa ne pakkasasteet olivat, mutta noin suuntina hivautin jotkin lukemat.
origolla on pakina, jossa haastatellaan kuvitteellista vaimoa, jonka kuvitteellinen mies viettää tipatonta tammikuuta. tipattomuuden huono puoli on vaimon mielestä se, että kun mies ei enää juo, hän joko istuu hiljaa tuolissaan tai katselee mykkänä ikkunasta ulos ja siemailee poissaolevan näköisenä vichyä.
miehen jutut käyvät tammikuun aikana monin tavoin ankeiksi ja hänestä on mahdoton tunnistaa sitä 60-luvun humanistiradikaalia, joka hän kaikkina muina kuukausina on. vaimolla on vaikeaa, koska miehestä tulee liian tasainen.
ps. pidän kovasti puhdistautumisen ja uudistumisen hyveellisestä ajatuksesta. toisaalta tässä meneillään olevassa maailmassa on murheita niin paljon, että tuikku jos toinenkin olisi enemmän kuin tarpeen.
Puupäässä (sarjakuvissa, ei elokuvissa) on välillä oivallista maalaisjärkeä ja loogista oivallusta.
Origon tuollaista tarinaa en muistanut. Kotihyllynikin on Origon osalta pahasti puutteellinen. Tuossa merin loppulauseessa on kyllä vinha perä. Minä otin tämän huomioon sillä tavalla, että aloitin tipattoman tammikuun jo neljä päivää vanhan vuoden puolella. Voin siis ahdistuksen pahasti iskiessä lopettaa sen muita aikaisemmin, enkä silti tunne epäonnistuneeni. Eikös ole loogisesti kaukonäköinen konsti!
Lähetä kommentti